#11: Joulunajan tehtävä: James Herriot - Kaikenkarvaiset ystäväni

Saimme ennen joulua tehtäväksemme lukea eläinlääkäri James Herriotin ensimmäisen omaelämänkerrallisen teoksen Kaikenkarvaiset ystäväni, jossa hän kertoo ensimmäisistä vuosistaan eläinlääkärinä Pohjois-Englannin Yorkshiressä. Kirjan lukemisen jälkeen tehtävämme oli valita kirjasta kolme kohtaa, joista sitten kirjoittaisimme lyhyen kuvauksen ja hieman selvitystä sille, miksi juuri se herätti mielenkiintomme. Yhden kohtauksen tuli olla lehmäaiheinen, toisen hevosaiheinen, ja kolmannen sai valita vapaasti itse. Olen avannut tarinan tapahtumia faktojen ja omien pohdintojeni kautta. Alla oma aikaansaannokseni kyseisestä tehtävänannosta.

Olen valinnut kohdat sen mukaan, mitä olen itse eläinten parissä nähnyt ja kokenut. Valinnoillani haluan selventää myös omaa ajattelutapaani ja tapaa toimia eläinten parissa.

Hevosen suolenkiertymä

Tämän tapauksen koittaessa nuori eläinlääkärimme on ollut Darrowbyssä vasta reilun vuorokauden. Hän saa hoidettavakseen ähkystä kärsivän hevosen. Tutkimuksessa kuitenkin selviää, että kyseessä on vakava suolenkiertymä ja hevonen on päästettävä tuskistaan välittömästi. Lordi Hultonin taloudenhoitaja on loppuun asti eri mieltä diagnoosista, mutta antaa lopulta tohtori Herriotin lopettaa hevosen ampumalla.

Eläin on aina päästettävä tuskistaan silloin, kun sen aika koittaa. Ihminen ei voi siinä tilanteessa ajatella itseään tai eläimen suurta arvoa, vaan on osattava ajatella eläintä itseään – eläimen parasta. Jokaisen eläimen tulee saada elää hyvä ja onnellinen elämä, mutta mikä tärkeintä, se on osattava päästää pois oikeaan aikaan.

Tarinamme tapauksessa hevonen on kärsinyt jo jonkin aikaa. Tohtori Herriotin sanoin eläinlääkäri olisi pitänyt kutsua paikalle jo paljon aikaisemmin. Vaikka hevosta ei olisi lopetettu, se olisi kuollut itsestään muutaman tunnin sisällä. Niin hirvittävien kipujen kourissa oleva eläin on kuitenkin lopetettava välittömästi.

Kaikkein ihanteellisinta olisi, että eläimen elämä pystyttäisiin päättämään ennen kuin se ehtii tuntea suurta kipua ja kärsimystä. Tarinamme kaltaisissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä usein sairastumisia tai tapaturmia ei pysty ennakoimaan. Vanhenevan eläimen kohdalla on kuitenkin syytä muistaa seurata sen vointia, ilmeitä ja eleitä. Kun vanhus yhä on pirteä ja suhteellisen hyvinvoiva, mutta esimerkiksi kävely alkaa olla hidasta ja hyvin vaivalloista, on syytä pohtia, kuinka kauan sen elämä on yhä mielekästä ja elämisen arvoista.

Tarinamme kohtauksessa eläinlääkäri toimi oikein lopettaessaan hevosen välittömästi diagnoosin tehtyään. Näin tulisi kaikkien eläinrakkaiden, eläinten hyvinvoinnista välittävien ihmisten toimia. On meidän tehtävämme arvioida ja nähdä, milloin eläinystäviemme aika on tullut.

Lehmän poikimahalvaus

Dan Cooperin kuraiselta rantatöyräältä veteen luiskahtanut lehmä kärsii poikimahalvauksesta. Vasikka makaa emänsä vierellä rantatöyräällä. Kyljellään kuolleen eläimen lailla makaavan lehmän tilanne näyttää aluksi huonolta, mutta kalsiumliuoksen virratessa suoneen se osoittaa kuin osoittaakin elon merkkejä. Cooper ja Herriot saavat käännettyä eläimen normaaliin makuuasentoon, ja reilun puolen tunnin kuluttua lehmä pääsee lopulta jaloilleen. Navettaan pehmeille oljille päästyään emo alkaa heti hyvän lehmän tavoin hoivaamaan läpimärkää, kaatosateen kastelemaa vasikkaansa.

Tilallisen mukaan ”onnettomuudet sattuvat aina hyville lehmille”. Tämän väitteen paikkansapitävyydestä en osaa sanoa, mutta yleisimmin poikimahalvauksia esiintyy lehmillä, jotka ovat poikineet jo useamman kerran. Halvauksen syynä on kalsiumaineenvaihdunnan häiriö, ja sitä hoidetaan suonensisäisellä kalsiumruiskeella eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Poikimahalvausta pyritään ennaltaehkäisemään tehostamalla kalsiumin imeytymistä elimistössä ennen poikimista. Monet käyttävät myös ennen poikimista takajalkoihin laitettavia remmejä, jotka estävät lehmän jalkoja liukumasta eri suuntiin eläimen noustessa ylös. Oikein käytettyinä remmit eivät tiettävästi haittaa lehmän elämää, joskin takajalkojen askelten pituutta ne hieman saattavat rajoittaa. Poikimahalvaus on taloudellisestikin merkittävä ”sairaus”, sillä usein se vaikuttaa lehmän tuotokseen negatiivisesti ja altistaa eläimen myös muille sairauksille.

Itse olen navetoilla työskennellessäni törmännyt lehmään, joka oli työntänyt kohtunsa ulos ja sillä epäiltiin myös poikimahalvausta. Halvauksesta ei kuitenkaan kaikeksi onneksi ollut kysymys. Myös jalkaremmejä olen nähnyt käytettävän, joskin esimerkiksi nuoret hieholehmät eivät helposti anna laittaa niitä itselleen.

Rampa vasikka

Heston Grangen maatilalla on rampa, todennäköisesti juostessaan koloon polkaissut vasikka. Tarkemmassa tutkimuksessa selviää, että värttinäluu ja kyynärluu ovat poikki, mutta paranemisennuste on kuitenkin hyvä. Herriot kipsaa jalan kyynärpäästä sorkkaan saakka, ja vasikan liikkuminen helpottuu heti, kun kipsi pitää murtuneet osat paikoillaan.

Toisinaan vasikka voi särkeä itsensä syntyessään ahtaaseen paikkaan. Lajitovereidensa kanssa leikkiessään vasikka voi myös helposti astua koloon tai kuoppaan, kuten tarinamme tapauksessa. Pienelle elämän alulle tällainen tapaturma voi olla kohtalokas, sillä vaikeimpia tapauksia ei välttämättä eläimen arvoon nähden kannata lähteä hoitamaan ja parantamaan.

Leikkisä vasikka viihtyy hyvin ikäistensä seurassa temmeltämässä ja tutustumassa maailmaan. Vahingoittunut eläin joutuu kuitenkin olemaan eristyksissä muista, jotta jalan parantuminen voidaan taata ongelmitta. Tällainen tilanne voi olla eläimelle itselleen stressaava, ja se voi hätäillä lajitovereidensa perään. Vastasyntyneet vasikat viettävät kuitenkin suuren osan ajastaan makoillen ja nukkuen tai maitoa juoden, joten varhaisessa vaiheessa hoidettavat jalkavaivat lienevät helpoimpia, ja paraneminenkin on täten nopeampaa. Myös nuoren iän vuoksi vasikoiden luumurtumat ovat verraten huomattavasti yksinkertaisemmin hoidettavissa kuin vanhempien lehmien, sillä nuorten eläinten luut tunnetusti paranevat nopeammin ja jättävät jälkeensä vähemmän vaivoja.

Eräällä navetalla työskennellessäni näin vasikan, jonka etujalka oli kohtalokkaasti revähtänyt synnytyksen yhteydessä. En ole varma, oliko revähdys niin paha, ettei sitä olisi pystynyt ollenkaan hoitamaan, vai oliko kyse kannattavuudesta. Vasikkaa kuitenkin kasvatettiin jonkin aikaa tilallisille itselleen lihaksi, vaikka mielestäni tällainen kärsivä eläin olisi pitänyt lopettaa mitä pikimmiten. Luokan kanssa opetusnavetassa vieraillessamme näimme ternijuotossa oleella vasikalla paketoidun jalan, mutta tässä tapauksessa oli onneksi kyse lievemmästä vammasta.