Nemo


Nimi: Nemo

Syntymäaika: 5.3.2014

Rodut: suomenpystykorva 50%, norjanharmaahirvikoira 25% ja karjalankarhukoira 25%

Nemo, tuo pieni ja pippurinen koiranpentu, tuli perheeseemme ensimmäisen oman koirani Nellan poismenon jälkeen toukokuussa 2014 noin 7 viikon ikäisenä. Ensimmäisenä yönä pieni herra herätti minut pissitysreissun lisäksi kesken unien leikkimään, ja niin minä reippaana pienen pennun omistajana puoli unessa heiluttelin sille nallea, jottei toisella kävisi aika pitkäksi. Kertaakaan se ei vinkunut ikävissään ja oli muutenkin kaikin puolin varsin helppo tapaus. Tullessaan Nemo mennä viiletti sisällä seinän vierustoita pitkin, sillä raukka ei vielä oikein hahmottanut, minne hän mahtaa olla menossa. Ja toisekseen, ei tainnut pienen pennun jalkojen ja pään yhteispeli vielä tuolloin toimia niin hyvin, että jokainen askel olisi ollut yhtä tomera ja harkittu, kuin nyt.

Nimensä tuo pieni pentu sai lyhyen ja ytimekkään harkinnan jälkeen. Kun pennun tulo varmistui, tiesin heti, että nimen tulisi alkaa N-kirjaimella, kuten Nellakin. Päässäni pyöri muutamia nimivaihtoehtoja, muun muassa Nero ja Niki, mutta pennun nähtyämme ja ensimmäistä kertaa syliin nostettuamme huomasimme heti, että vain yksi nimi sopii sille kuin nenä päähän - Nemo.

Luonteestaan suurimman osan herra on perinyt sekä emän että isän puolelta tulevalta pystykorvalta: haukku on herkässä, luonnetta löytyy vaikka muille jakaa ja kiukkuspäälle sattuessaan tuhoaan nuorena pojankloppina kaiken, mikä eteen sattuu. Tylsistyessä sama homma. Ja onpa nyt iän myötä alettu hieman jopa nirsoilemaan ruoan suhteen - kaverin kupissa kun on tunnetusti ainakin puolta paremmat eväät kuin omassa.

Pentuna ensivaikutelman perusteella moni luuli Nemon olevan todella arka. Tuon sanan sijaan kutsuisin Nemoa kuitenkin hyvin harkitsevaiseksi koiraksi, joka ei suuna päänä ryntää jokaisen vastaantulevan ihmisen syliin - ensiksi katsellaan ja kuulostellaan, sitten vähän haistellaan, ja jos oikein hyvin käy, saattaa herra antaa jopa vähän rapsuttaa itseään. Oikeastaan minä olen ainoa ihminen, jonka syliin se uskaltaa aina tulla ilman, että sitä täytyy kahteen kertaan harkita. Minäkään en ole kuitenkaan aina suosiossa, Nemo kun tuppaa olemaan sitä mieltä, että välillä on hyvä pitää pientä etäisyyttä. Luonnollisesti tämä luottoihmisten joukko kasvaa kokoajan, ja yhä vähemmäksi käy se jatkuva tuttujen ihmisten "arvioiminen". Nykyään poika oikein hamuaa rapsutuksia kaikilta tutuilta ihmisiltä, ja kun Nemon kanssa kerran on löytänyt sen yhteisen sävelen ja ystävyyden, on se mitä parhain koirakaveri.

Luonne on siis kaikesta alun jännityksestä huolimatta täyttä kultaa, ja Nemo jos kuka pitää erittäin hyvää huolta omasta ihmis- ja koiralaumastaan: metsäreissulla herra huolehtii, että metsämiehet ja -naiset pysyvät matkassa mukana ja Batmanin palatessa omilta reissuiltaan tervehtii tätä niin suurella nuoren koiran innokkuudella ja ystävän rakkaudella, ettei ole tosikaan. Ja pitäähän kaverilta toki korvat ja suupielet pestä tervetulotoivotukseksi! Leikkiessä Nemo innostuu vähän turhankin herkästi järsimään sormia ja kaikkea muuta ylimääräistä (kuten vaikkapa takin hihoja ja housunlahkeita), mutta tiukka "EI" riittää palauttamaan nuoren herran ruotuun. Viikonloppuaamuisin muiden lähtiessä metsälle Nemo käy usein haukkumassa makuuhuoneeni ovella kertoakseen, että on aika nousta ja suunnata hänen kanssaan metsäretkelle - ja niinhän me tehdään!

Metsässä Nemo on vauhdikas ja vikkelä-liikkeinen nuori, joka pienin askelin uskaltautuu yhä edemmäs ja edemmäs ihmisestä - silloin tällöin se jo mennä viilettää pitkiäkin aikoja omia reittejään, ja palaa sitten hienosti ottamaan kontaktia metsästäjään. Myös autoon hyppääminen sekä pihasta että metsästä lähtiessä sujuu erittäin hyvin. Toisinaan esimerkiksi järven jäällä käydessämme Nemo ei antaudu kiinni millään, mutta hyppää kyllä suosiolla takakonttiin tai takapenkille, kun ovi/luukku avataan. Luonnollisesti myös lenkillä virtaa ja intoa riittää, ja kaikkea mikä liikkuu, vahtii pieni pystykorvauros silmät ja korvat tarkkana. Lenkkeilyn ja metsästyksen lisäksi Nemo pitää kuntoaan yllä kaivamalla, mikä onkin yksi herran lempiharrastuksista niin häkissä kuin sen ulkopuolellakin.

Olen todella onnellinen, että pidin pintani juuri tämän pennun kohdalla, koska Nemo edustaa kaikkea sitä, mitä siltä rakkaan ystävän menettämisen jälkeen odotinkin. En kuitenkaan halunnut uutta koiraa korvatakseni menetettyä, en suinkaan - halusin sen uudeksi ystäväkseni ja ennen kaikkea Batmanin ystäväksi ja perheenjäseneksi. Nemo vain on kaikin puolin täydellinen seuraaja Nellan jalanjälkiä täyttämään: niin herkkä ja tempperamenttinen, niin itsenäinen mutta kuitenkin niin ihmisystävällinen ja huolehtiva kuin koira vain voi olla - eli kaikkea sitä, mitä Nellakin oli. Nemo pitää minut järjissäni vaikeinakin aikoina, ja muistuttaa minua päivittäin kaikesta siitä, mitä sain ensimmäisen oman koirani kanssa kokea. Siksi minulla on maailman ihanin ja paras Nemo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti