#44: Vastauksia kysymyksiin

Millä perusteella päädyit nykyisiin koiriisi?

Batmanin kohdalla meillä ei oikeastaan ollut mitään virallisia kriteereitä koiran hankkimisen suhteen. Ainoana perusteena oli löytää riistaverinen, mielellään jänistä ajava tai lintua haukkuva koira silloisen vanhan nartun kaveriksi ja isäni metsästyskumppaniksi. Aikamme sopivaa pentua etsittyämme luovutimme hetkeksi, sillä erään pennun kohdalla olimme tulla huijatuiksi ja sopivia ehdokkaita oli muutenkin tarjolla melko vähän. Muutamaa viikkoa myöhemmin isäni oli kuitenkin nähnyt ilmoituksen pentueesta, jota he sitten tuttavapariskunnan kanssa olivat salassa käyneet katsomassa. Itse en koskaan nähnyt pentuetta livenä, vaan valitsin meille tulevan pennun kahden uroksen joukosta videoiden perusteella - ja niin meille tuli Batman.

Vanhan narttumme poismenon jälkeen meillä ei alunperin ollut tarkoitus ottaa toista koiraa , vaan ajattelimme kokeilla, josko Batman pärjäisi hyvin yksinään. Muutamaa päivää myöhemmin eksyin kuitenkin selailemaan tori.fi -sivuston pentutarjontaa, ja törmäsin myynti-ilmoitukseen kahdesta sekarotuisesta pystykorvan pennusta. Soitin asiasta isälleni ja sanoin kutakuinkin näin: "Torissa on ilmoitus kahdesta urospennusta Joensuussa, käy katsomassa kun ehdit". Isäni oli lukenut ilmoituksen heti ja soittanut pentujen omistajalle. Ilmoitus oli ollut tuolloin netissä vain vajaan tunnin ja toinen pennuista oli jo varattu hetkeä aiemmin. Isäni varasi jäljelle jääneen pennun meille välittömästi ja he sopivat, että voimme mennä katsomaan pentuja tulevana keskiviikkona, eli vain parin päivän kuluttua puhelusta. Luovutus taas oli sovittu siitä parin päivän päähän perjantaiksi.

Oikeaan paikkaan saavuttuamme ehdimme olla sisällä arviolta pari minuuttia, kun meille ilmoitettiin, että voisimme ottaa pennun mukaan heti - myös toisen pennun tulevat omistajat olivat paikan päällä, joten pojat pääsisivät lähtemään uusiin koteihinsa yhtä aikaa. Emme ehtineet nähdä pentujen vanhempia, emmekä siinä hetkessä tajunneet niiden perään kyselläkään. Pentujen omistajat antoivat mukaamme papuja, pari lelua ja rievun, jossa oli veljen ja emon hajuja mahdollista ikävöintiä varten. Koko tilanne oli ohi noin kymmenessä minuutissa, joten Nemon ostimme suoraan sanottuna kuin sian säkissä.

Unelma-ammatti?

Tällä hetkellä näen itseni työskentelemässä eläinten parissa, joskaan en vielä tiedä, millä tavalla. Loppujen lopuksi en usko viihtyväni pidemmän päälle lomittajan työssä, joten voi olla, että suuntaan muunlaisiin työtehtäviin tai jatkan opiskelua eläintenhoitajan paperit saatuani. Kuka tietää, ehkä minusta tulee eläinalan yrittäjä jossain täysin uudenlaisessa muodossa.

Tulevaisuuden suunnitelmat?

Aivan ensimmäiseksi aion suorittaa koulun kunnialla loppuun, jotta voin paremmin suunnitella tulevaisuutta sen jälkeen. Pitkällä tähtäimellä ajatuksena on jatkaa mahdollisesti opiskelua esimerkiksi agrologiksi etäopiskelun merkeissä.

Oletko parisuhteessa? Jos kyllä, näetkö itsesi kumppanisi kanssa vielä 5-10 vuoden päästä? 

Kyllä, olen onnellisesti parisuhteessa. Meillä on paljon samanlaisia elämänarvoja ja ajatuksia, joten uskon, että meillä on valoisa tulevaisuus edessämme - joten kyllä, näen itseni yhdessä hänen kanssaan vielä 10 vuoden kuluttua!

Kuinka hevosharrastuksesi ja saliharrastus jaksavat?

Hevosharrastus jakselee tällä hetkellä oikein hyvin, sillä aloitin pari viikkoa sitten käymään eräällä yksityistallilla, jossa hoidan ja liikutan tallinomistajan 10-vuotiasta suomenhevostammaa. Tamma on ollut nyt jo pidemmän aikaa lomalaisen roolissa omistajan kiireiden vuoksi, joten sen kunto on melko huono ja huoleton laidunelämä näkyy lievän ylipainon muodossa. Kuntokuuri on nyt vasta alkutekijöissään, mutta olemme jo hyvin päässeet tutustumaan toisiimme niin maastakäsittelyn kuin ratsastuksenkin merkeissä. Elokuussa eroahdistuksesta kärsivän laidunkaverin lähtiessä takaisin kotitallilleen pääsemme tamman kanssa maastoilemaan mielin määrin, joten viimeistään siinä vaiheessa alkaa ylimääräinen rasvakin tirisemään.

Salilla treenaan tällä hetkellä vaihtelevasti bodaillen ja voimaillen. Haluaisin palata takaisin crossfit-treenien ääreen, mutta edelleen kipuilua jatkava alaselkä ainakin toistaiseksi jossain määrin estää sen. Aion suunnata uudelleen osteopaatin käsittelyyn heti, kun rahatilanne sen sallii, joten uskon, että alaselän kivut saavat silloin kylmää kyytiä. Salilla käynnin ohessa käyn juoksemassa koirien kanssa 1-4 kertaa viikossa, ja kuntoni onkin niiltä osin kasvanut hurjasti kevään ja kesän aikana.

Onko sinulla sisarusia? Entä hyvät välit perheeseen?

Minulla on sekä pikkusisko että pikkuveli, jotka ovat keskenään kaksoset. Meillä on ikäeroa 3 vuotta. Perheen kanssa minulla on hyvät välit, ja esimerkiksi nyt lomalla vietänkin suurimman osan ajastani täällä vanhempieni luona silloin, kun poikaystäväni on töissä.

Onko kaveri/ystäväpiirisi laaja vai suppea? Oletko sosiaalinen tutustuessasi uusiin ihmisiin? Onko sinulla paljon ystäviä?

Ystäväpiirini on todella suppea, sillä minulla on vain muutama ystävä, joihin voin todella luottaa. Kavereita ja "hyvänpäiväntuttuja" onkin sitten todella paljon, mutta nykyään olen todella vähän tekemisissä muiden kuin oikeasti tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa. Opiskeluporukan kanssa viihdyn todella hyvin koulussa, mutta muuten emme vietä aikaa keskenämme. Uusiin ihmisiin tutustuessani saatan aluksi olla hieman etäinen ja vetäydyn helposti kuoreeni, mutta ajan myötä ikään kuin puhkean kukkaan ja uskallan tuoda itseäni ja mielipiteitäni hyvin suorasti esille. Koulussa uusiin ihmisiin tutustuminen voi viedä huomattavasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi kaveriporukassa.

Mitä tahdot elämässäsi saavuttaa - LIFE GOAL?

Haluan saada opiskelut huolella kuntoon ja perustaa mahdollisesti oman eläinalan yrityksen. Haluan muuttaa maalle ja perustaa perheen yhdessä poikaystäväni kanssa. Haluan hankkia vinon pinon eri eläinlajien edustajia esimerkiksi juuri oman yrityksen merkeissä - sekä tietysti omaksi ilokseni ja harrastukseksi. Toisinaan haaveilen myös kasvattajan työstä jonkin suomalaisen alkuperäisrodun parissa.

Mihin kaupunkiin haluaisit muuttaa asumaan ja miksi?

Tällä hetkellä en koe kaipaavani suuria muutoksia asuinpaikan suhteen. Kun joskus muutamme maalle omakotitaloon, toivon uuden asuinpaikan sijaitsevan jossakin Joensuun läheisyydessä - tai mahdollisesti vaikkapa ihan tässä Uimaharjun liepeillä.

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Tällä hetkellä olen hyvinkin tyytyväinen elämääni. Tottakai haluaisin jo ostaa oman talon ja päästä suunnittelemaan oman yrityksen perustamista sekä hankkia kotieläimiä, mutta samalla tiedostan, että kaikkien edellä mainittujen asioiden aika on vielä joskus. Tällä hetkellä tärkeintä on keskittyä opiskeluun ja omien taitojen kehittämiseen.

Mitkä ovat mielestäsi onnellisuuden avaimet elämään? 

Positiivisuudella ja päättäväisyydellä pääsee pitkälle. On turha jäädä murehtimaan menneitä asioita tai jotain sellaista, johon ei itse ole voinut konkreettisesti vaikuttaa. Tärkeintä on pyrkiä elämään hetkessä ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. 

Pariskuntien on muistettava ottaa niin yhteistä kuin myös omaa aikaa aina silloin tällöin. Itse esimerkiksi nautin kovasti siitä, kun saan suunnata auton nokan kohti tallia ja huudattaa radiota täysillä ilman, että kukaan muu on siinä hetkessä läsnä. Tallilla saan touhuta itsekseni hevosen kanssa mitä milloinkin tekee mieli ja putsailla varusteita nauraen randomilla valitulta radiokanavalta tuleville haastatteluille ja biiseille. Oman ajan vaaliminen on todella tärkeää henkisen jaksamisen kannalta. Kumppanisi ei välttämättä syty kaikista niistä asioista, joista sinä nautit eniten. Älä kuitenkaan anna sen häiritä, vaan käännä se ennemminkin voimavaraksi ja sellaiseksi jutuksi, joka on vain sinua itseäsi varten.

Onnellisuuteen vaikuttavat merkittävästi myös ympärillämme olevat ihmiset. Älä siis turhaan haaskaa aikaasi ja energiaasi ihmisiin, jotka eivät ole sinun ystävyytesi arvoisia. Panosta sen sijaan siihen, että sinulla on edes pari oikeasti hyvää ystävää, joille voit kertoa kaiken. Itse halusin nuorempana kuulua isoon kaveriporukkaan ja tuntea olevani tärkeä, mutta lopulta tajusin, että ollakseni tärkeä minun on keskityttävä niiden muutamien hyvien ihmissuhteiden vaalimiseen kymmenien keskivertojen sijaan.

Loppujen lopuksi jokaisen on itse löydettävä ne tekijät, jotka merkitsevät juuri omassa elämässä. Ei ihmistä tee pidemmän päälle onnelliseksi viikonloppuna odottavat bileet tai kolmen viikon mittainen kesäloma, vaan ne arjen pienet asiat ja yksityiskohdat. Kun keskityt tähän meneillään olevaan hetkeen ja päivään, löydät varmasti jo monta avainta onnellisuuteen.

#43: Olisiko vihdoin ja viimein aika kysymyspostauksen?

Blogihistoriani aikana olen usean eriaiheisen blogin yhteydessä ollut aikeissa toteuttaa kysymyspostauksen, mutten hyvistä kysymyksistä huolimatta ole koskaan saanut sitä julkaisuun asti. 

Nyt olisi siis ehkä vihdoin ja viimein aika toteuttaa ihka oikea kysymyspostaus. Jos kysymyksiä tulee suuremmassa määrin, voin luokitella niitä hieman aihepiirin mukaan.

Pyöriikö mielessäsi siis jokin kysymys, jonka haluaisit minulta kysyä? Nyt sinulla on siihen erinomainen mahdollisuus. Aihepiiri on täysin vapaa, mutta muistetaan kuitenkin pysyä hyvän maun rajoissa. Erityisesti eläinaiheiset kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita!

Eläimet - Opiskelu - Treenit - Koirat - Blogi 

Siinäpä muutama aihealue valittavaksi kysymystulvaa varten. Vastaan kysymyksiin heti, kun koen niitä olevan tarpeeksi kokonaista postausta varten. Kiitos jo etukäteen!

#42: Tiistain tallipäivä ja pohdintaa hevosten laidunelämästä

Reilusti heinää tammuskaisille!

Menneenä tiistaina toimin siis hevosten hoitajana ja tallityöntekijänä Terhin ollessa päiväreissulla Helsingissä. Hevoset olivat päässeet ulos jo viiden aikoihin aamulla, joten saavuin tallille yhdeksältä antamaan hevosille reilun kokoiset "aamupäiväheinät". Tammojen alettua tyytyväisinä rouskuttelemaan heinää palasin talliin siivoamaan karsinat.

"Mitäs sä siinä meidän ruokailua kyttäät!?"

Paria ei jaksa välittää ympärillä häärivästä kuvaajasta..

Siivoushommiin mars!

Kun karsinat oli siivottu sekä ruokakuppien puhtaus ja juoma-automaattien toimivuus tarkastettu, laitoin hevosten yöheinät valmiiksi karsinoihin ja kippasin kunkin hevosen päivän kivennäisannoksen ruokakuppiin iltaa odottamaan. Tämän jälkeen suuntasin jälleen ulos täyttämään hevosten juoma-astiat ja puhdistamaan metsätarhan kakkakikkareista. Tässä vaiheessa hevoset jatkoivat vielä heinän syöntiä, mutta peltopläntille päästyäni ja aikani huhuiltuani tammat alkoivat marssia peltoa kohti korvat hörössä niitetyn heinän toivossa.

Mitä Kirppu edellä..

..sitä Vine perässä.

"No onko täällä sitä parempaa evästä?"

Kirpun ilme kertoo kaiken: "Kaverit, meitä on huijattu. Ei täällä mitään oo.."

"Arvasin. Ois vaan pitäny jäädä heinäkasalle.."

"Voisitko sä pliis antaa meille sitä ruokaa, kun nää mun matkaeväät alkaa olla jo aika vähissä.."

Viskoin niitettyä heinää kuomukärristä kunkin tammuskaisen eteen ihan reilulla kädellä, jottei tytöille tulisi ainakaan huonon tarjoilun takia mieleen lähteä kylille hortoilemaan. Hevosten metsätarhan pieni peltoalue on tosiaan syöty jo tältä erää nysäksi, joten tammat saavat säilöheinän ohella niitettyä heinää nautittavakseen.

"Ihanaa, ihanaa, tää niitetty heinä on tosi ihanaa!"

"Äläs nyt liikoja innostu siinä.. Meneehän tää paremman puutteessa."

Koko kolmikko sulassa sovussa vieretysten ns. samalla kasalla.

Tammat jäivät tyytyväisinä syömään vihreää, joten sain hyvillä mielin suunnata kotiin päiväksi touhuamaan muita juttuja. Päivällä noin klo 15-16 välillä tammat saivat lisää vihreää erään "sukulaismiehen" toimesta, ja itse suuntasin tallille uudelleen heti kahdeksan jälkeen illalla noukkimaan tammat sisälle yöksi. Tytöt olivatkin jo hienosti portilla odottamassa, että allekirjoittanut noutaa heidät sisään piiloon kaiken maailman ötököiltä. Kun kaikki kolme olivat onnellisesti sisällä syömässä päivän kivennäisannostaan, harjasin jokaisen läpi pölyharjalla ja puhdistin kaviot tarkistaakseni samalla, että kengät olivat napakasti kiinni. Vinen vasemman takajalan kenkä oli puolittain irronnut, mutta koska se oli vielä asiallisesti oikealla paikallaan, sille ei ennen aamua ja Terhin tallille paluuta tarvinnut tehdä mitään.

Oli mukavaa hieman irtautua normaalista loma-arjesta hevosenhoitajan rooliin, vaikkakin vain yhden päivän ajaksi. Talleiluintoa olisi toki muutenkin, mutta toivon mukaan huono heppailutilanne paranee tässä kesän kuluessa.


Sitten hieman pohdintaa eräästä hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta..

Laitumelle vai ei?

Kesä tarkoittaa monelle hevoselle laidunlomaa tai vähintäänkin laitumella oloa lajitovereiden kanssa. Kaikille hevosille jatkuva suora auringonvalo ja vapaa syöminen eivät kuitenkaan syystä tai toisesta sovi.

Laitumella ollessaan hevoset käyttävät suurimman osan ajastaa syömiseen. Kuva kesältä 2011.

Myös Terhin hevoset ovat olleet parina aikaisempana kesänä laidunlomalla noin kuukauden verran heinä-elokuun aikana. Jotkut hevoset ovat kuitenkin toisia herkempiä lihomaan, ja tällaisten hevosten kohdalla talvi meneekin sitten kesällä laitumella kertyneitä liikakiloja karistellessa. Siksipä Terhikin on kokenut paremmaksi vaihtoehdoksi suuren metsätarhan, jonka perällä on pieni peltoalue herkuttelua varten.

Hyväkuntoinen metsätarha tarjoaa niukasti syötävää, mutta myös muunlaista ajanvietettä on tarjolla.

Metsätarha tarjoaakin monipuolisempaa ajanvietettä mm. pienten puiden ja pajujen merkeissä. Puiden lehdet ja kuori tarjoavat hieman erilaista purtavaa, kun taas vaihteleva maasto haastaa hevosen lihaksistoa ja tekee hiljalleen hevosesta myös varmajalkaisemman. 

Sateisella säällä mutaisen pohjan kuntoa on pidettävä tarkasti silmällä, jottei se mene liian liukkaaksi.

Metsätarhan puut tarjoavat runsaasti suojaa auringolta ja sateelta, ja tarvittaessa niihin voi hieman hangata kutisevaa kaulaa tai lapaa. Omien kokemuksieni mukaan hevoset viihtyvät metsätarhassa kaikin puolin hyvin, kun ainaisen syömisen ohella voi hieman leikkiä pajukoiden parissa. Isot hevoset saattavat saada jopa kaadettua pieniä puita, joiden lehtiä lauma voi sitten yhdessä syödä ja jonka runkoa nakerrella. Pienet puunrungot ovat hevosten mielestä myös mukavia leikkikaluja, niitä kun voi kantaa paikasta toiseen ja viskoa ympäri tarhaa.

Mikäli mahdollista, metsätarhoja voi olla käytössä vaikka useampiakin.

Suurelle heinälaitumelle lasku ei siis suinkaan ole ainoa mahdollisuus näin kesäaikaan. Mikäli hevosesi on herkkä lihomaan, ei vapaa syönti ehkä sille silloin sovi. Metsätarha tarjoaa jarkuvasti jotakin pientä naposteltavaa, - joskin toki niukasti - mutta mikäli heinää on mahdollista niittää varastoon, voi sitä tarjota hevoselle sopivia määriä kerrallaan perinteisen kuiva- tai säilöheinän ohella. Mikäli metsätarhoja on käytössä useampi, voi yhden antaa välillä huilata ja heinän kasvaa, jonka jälkeen hevoset voi jälleen laskea sinne syömään vaikkapa seuraavana viikonloppuna.

Kannattaa joskus pysähtyä pohtimaan, mikä kesänviettotapa on sille omalle hevoselle se kaikkein paras. Osa hevosista kaipaa syömisen ohella muutakin toimintaa ja tekemistä, osa taas viihtyy lämpimässä auringonpaisteessa vaikka vuorokauden ympäri. Toki ennestään "tylsälle" laitumellekin voi koittaa kehitellä jotain uutta ja jännittävää ajanvietettä vaikkapa vanhojen autonrenkaiden tai katkottujen havupuiden merkeissä. Tarkoitukseni ei siis todellakaan ole lytätä tai arvostella laidunelämän kannattavuutta, vaan ennemminkin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta.

Kuinka sinun hevosesi viettää kesää: laitumella vai tarhassa?

#41: Lomalla viimeinkin

Olen ollut nyt vajaat pari viikkoa lomalla ja täytyy sanoa, että tämä "joutenolo" on tullut kyllä kaikilta osin tarpeeseen. On ollut ihanaa viettää aikaa perheen, avomiehen ja koirien kanssa, valvoa myöhään niin halutessaan ja talleilla parhaan ystävän seurassa. Toki välillä tuntuu, ettei ole mitään järjellistä tekemistä, mutta ehkä on joskus hyvä olla vain paikoillaan ja nauttia kiireettömyydestä.

Iloinen ajokoiraherra

Koirien kanssa olemme käyneet juoksemassa useita kertoja viikossa 3-7 kilometriä kerrallaan. Päivisin on yleensä liian kuuma keli juoksemiseen ja ylipäätään lenkkeilyyn, joten silloin otamme kaikin puolin rauhallisemmin. Aikaisin aamulla ja illalla riesana ovat itikat, jotka juoksulenkeilläkin parveilevat ravaavan koiran perässä. Aurinkoisina päivinä paarmat meinaavat kiusata pienen ajokoiraherran hengiltä, joten Batman viihtyy keskipäivällä kaikista parhaiten viileässä ja varjoisassa pömpelissään.

Nemo näyttää mallia, miten kesästä kuuluu ottaa kaikki irti!

Erityisesti uimisen jälkeen on mukava viettää pieni piehtarointihetki kuivalla nurmella.

Nemo on nyt tänä kesänä innostunut uimisesta, joten hyvällä säällä pistäydymme usein rannalla polskuttelemassa. Batman tyytyy uimisen sijaan pelkkään kahlailuun ja namien noutamiseen rantavedestä. Nemo ui hienosti ihmisen perässä jo melko pitkiäkin lenkkejä, ja lähtipä poika sunnuntaisella uimareissulla polskimaan tuntemattoman tytönkin perään. Pitääkin seuraavalla uittokerralla ottaa kamera mukaan, jotta saisin ikuistettua koirien vesileikkejä muutamiksi kuviksi.

Vähemmästäkin hymyilyttää, kun sievä neiti tulee kylään.

Akka on käynyt kyläilemässä pitkin kesää useaan otteeseen, ja myös Batmanin sisko Alma ja nuori Tyyne-neiti ovat pistäytyneet juoksuttamassa poikia pitkin aidattua takapihaa.

On se vaan kaunis.

Jo aiemmin mainitsemallani sunnuntaisella uimareissulla Nemo sai sattumalta seurakseen nuoren narttukoiran, jonka kanssa se sitten kirmaili pitkin rantaa välillä leikkisästi rähisten ja kaverin keppejä varastaen. Kaiken kaikkiaan villiviikari käyttäytyi oikein mallikkaasti ottaen huomioon, että rannalla vieraili melko paljon ihmisiä sen vajaan kahden tunnin aikana, jonka siellä vietimme. Eräs nainen kehuikin Nemoa useaan otteeseen sen luonteesta ja siitä, kuinka hyvin se pysyy rannalla lähtemättä sen edemmäs seikkailemaan. Nemo saikin siis olla irti koko rannalla olomme ajan, eikä se kertaakaan lähtenyt 50 metriä kauemmas minusta. Batman oli tuolloin samaan aikaan miesporukan mukana läheisellä lammella, ja reissun jälkeen herra oli suoraan sanoen nauttinut olostaan ilmastoidun auton takakontissa.

Nemo pitää tarkasti silmällä laumaansa..

Samoin Batman.

Välillä ajokoiraneiti meinaa ahdistua poikien rajuista leikeistä.

Tyytyväinen tyttö, kun kaverit eivät ole ihan iholla huohottamassa.

Ja taas Nemo nauttii.. ;)

Kahtena edellisenä viikonloppuna olemme käyneet Simon kanssa Koitereella uistelemassa. Erikoista näissä reissuissa on ollut se, että Nemo on ollut molempina kertoina mukanamme, vaikkei herra sitä ennen ole koskaan edes käynyt veneessä. Poika käyttäytyi oikein mallikkaasti niin veneessä kuin vapaana saaressa, joten tulemme varmasti jatkossakin ottamaan tämän villiviikarin mukaamme vesille. Välillä Nemolle iski väsy kesken kalastuksenvalvonnan, mutta kaikeksi onneksi veneen keulassa oli mitä mainioin nukkumapaikka pienelle pystykorvalle.

Ekaa kertaa veneilemässä ja kyllä tuntui olevan mukavaa!

Kalastuksenvalvoja työssään

Lähipäivinä ajattelin rustailla teille lyhyen heppa-aiheisen postauksen liittyen tämän päiväiseen hevosten hoito- ja ruokintakeikkaan Terhin ollessa päiväreissulla Helsingissä. Luvassa on paljon kuvia ja ajatuksia laidunelämään liittyen. Pysykäähän kuulolla!

"Ollaan kavereita jookos, kuin ananas ja kookos?"

#40: Kevät on kiireistä aikaa

Viimeisimmästä postauksesta on ehtinyt hurahtaa jo jokunen tovi. Kevät onkin yleensä melko kiireistä aikaa varsinkin lukukauden viimeisiä, opiskeluun liittyviä loppusilauksia tehtäessä. Osalle se tarkoittaa viimeistä koeviikkoa lukiossa, osalle taas näyttötutkintotilaisuutta yhden opiskelujakson päättymisen merkiksi. Itse kuuluin tällä kertaa tuohon jälkimmäiseen porukkaan, joka pitkin kevättä valmistautui meidän tapauksessamme opiskelurupeaman ensimmäiseen näyttötutkintotilaisuuteen.

Ensimmäinen näyttötutkintotilaisuus koostui varsin yksinkertaisesta, mutta kuitenkin laaja- ja moniosaisesta osiosta - "Työskentely maatalousalalla". Ammattitaitovaatimuksina ovat traktorin käyttö maataloustöissä, tuotantoeläinten päivittäisten hoitotöiden tekeminen, metsän uudistustöiden tekeminen, maatilan tai maaseutuyrityksen työkalujen käyttäminen, pienimuotoisten rakennustöiden tekeminen, työtehtäviin kuuluvien maatilan tai maaseutuyrityksen jätehuollosta huolehtiminen, työhön ja työympäristöön liittyvien vaaratekijöiden ja terveyshaittojen tunnistaminen, työn turvallisuuden ja vastuullisuuden huomioiminen, työkyvyn ylläpitäminen sekä työtehtäviin kuuluvien suojaimien käyttäminen.

Navettanäyttö suoritettiin Joensuussa pienellä luomutilalla ennen viimeisen työharjoittelun alkua. Muut osiot jäivät myöhemmin Kiteellä suoritettaviksi.

Näyttöihin valmistautuessani koitin parhaani mukaan myös rentoutua ja olla ajoittain myös miettimättä tulevia tutkintotilaisuuksia. Turhan stressin ja paniikin kylväminen on vihonviimeinen tapa oppia ja sisäistää asioita, joten halusin olla ottamatta suuria paineita tulevista koitoksista, vaikka ne toki tärkeitä ja merkityksellisiä näytön paikkoja olivatkin - ja ovat myös tulevaisuudessa opiskelujen edetessä.

Kävimme rannalla pitkin kevättä, jotta pojat saivat totutella veteen omaa tahtiaan.

Pariin otteeseen kävimme juoksemassa myös läheisellä pururadalla.

Pojat halusivat tietenkin osallistua myös grillaukseen ja erityisesti Nemo kunnostautui makkaroiden vahtimisessa.

Poikien kanssa olemme touhuilleet kaikenlaista mukavaa pitkin kevättä. Erityisesti juoksulenkit ovat kuuluneet viikottaiseen ohjelmaamme yhä enenevässä määrin. Jatkossa tarkoitukseni on ottaa kevyitä taakanvetotreenejä mukaan Batmanin viikko-ohjelmaan, jotta pieni ajokoira saa purkaa loputtomilta tuntuvia energiavarastojaan.

Viimeisellä opiskeluviikolla kävimme tutustumassa metsätöiden tekoon kuusentaimien istuttamisen ja raivaussahatyöskentelyn merkeissä. Työharjoittelun alettua 24.5. näytön toinen puolikas alkoi lähestyä kovaa vauhtia, joten lukutahtia piti hieman kiristää töiden ohessa.

Terhin tallin tuorein tulokas, nuori 6-vuotias eestin raskas vetohevonen nimeltään Vine

Ensimmäiset viikot tallilla kuluivat keväisten töiden merkeissä - muun muassa varustehuonetta siivoten, aitalankoja paikoilleen laittaen ja ajolenkin uutta hiekkakerrosta kivistä "puhdistaen". Viimeviikon keskiviikkona starttasivat tämän kesän heppaleirit, joiden merkeissä mennäänkin sitten koko jäljellä oleva työssäoppimisjakso. Leireillä lapset pääsevät ratsastamaan ja ajamaan sekä hoitamaan hevosia arkisissa tilanteissa. Viimeisenä leiripäivänä pidetään nk. leirikilpailut monipuolisella tehtäväradalla.

Kerran olen ehtinyt käymään jo Koitereella kalassa ja eritoten rentoutumassa.

Lammassaari on mitä upein makkaranpaistopaikka!

Onnellinen tammalauma viheriöllä toimittamassa rakastamaansa ruohonleikkurin virkaa.

Joskus jopa pieni ajokoirakin saattaa väsähtää juoksulenkin jälkeen. <3

Loppujen lopuksi näyttö meni kaikin puolin hyvin ja kaikkien "osakokeiden" jälkeinen lopputulos on K3 eli kiitettävä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä metsätöihin liittyvät teoriajutut aiheuttivat ajoittain päänvaivaa. Tämä ensimmäinen näyttö oli kuitenkin kaikin puolin erilainen kuin tulevat tutkintotilaisuudet, joten jatkossa valmistautumiseen on käytettävä vielä huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa. Uskon kuitenkin, että rennolla mutta päättäväisellä asenteella pääsee pitkälle ilman turhaa stressiä ja paniikkitilanteita. 

Tämän kuulumispostauksen kuvat ovat hieman sekalaisessa järjestyksessä, mutta älkää antako sen häiritä. Halusin tulla hieman kertomaan teille omasta kuluneesta keväästäni, vaikka minulla alkaakin pian olla jo kiire lenkkeilemään poikien kanssa. Ajatuksenani on palata kirjoittamisen pariin taas mahdollisimman pian, sillä muutamia postausideoita on jo ehtinyt tulvia mieleeni. Toivottavasti pääsen toteuttamaan niitä viimeistään ensiviikolla alkavan kesälomani aikana!

Nemo kävi tunti sitten tutkimassa mummon kottikärryjen sisältöä. "Mitähän kivaa täältä löytyykään.."

#39: Viisi tapahtumarikasta viikkoa

Työssäoppimisjakso on nyt päättynyt ja maanantaina koitti jälleen paluu koulunpenkille. Opiskelijakollegani starttasivat teoriajakson jo viime perjantaina, mutta itse olin töiden takia estynyt osallistumaan ensimmäiselle luennolle (tästä lisää alempana).

Työssäoppimisjakso oli kaikella tapaa hyvin antoisa ja - kuten otsikkokin kertoo - tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa. Navetalla työskentelyni aikana sinne syntyi yhteensä viisi vasikkaa yhden hieman aikaisemmin syntyneen ayrshire-rotuisen lehmävasikan kaveriksi: holstein-rotuinen lehmävasikka, länsisuomalainen sonnipoika, lappalainen sonnipoika sekä lähes peräkkäisinä päivinä syntyneet itäsuomalainen kyyttö sekä lappalainen lehmävasikka. Erityisen läheiseksi tulin tuon ensimmäisenä syntyneen, hyvinkin eloisan ja leikkisän holstein-neidin kanssa, joka hereillä ollessaan seurasi minua katseellaan kaikkialle ja olisi varmasti osallistunut kaikkeen tekemiseen, jos sillä siihen vain suinkin olisi ollut mahdollisuus. Vasikat tuntuivatkin pitävän minua eräänlaisena keinoemonaan, sillä lomittajan ollessa pari päivää mukava kuvioissa eivät pienet sonnipojat ymmärtäneet aluksi ollenkaan, että tältä uudelta, väliaikaiselta hoitajaltakin olisi mahdollista saada maitoa juotavaksi. Koko työssäoppimisjaksoni ajan vastasin käytännössä kokonaan vasikoiden hoitamisesta ja juottamisesta silloin, kun olin mukana aamu- tai iltatöillä.

Paras vasikka-kaverini, innokas ja elämäniloinen holstein-neiti Ammi <3

Mukavien tapahtumien vastapainoksi pääsin, tai pikemminkin jouduin, todistamaan jo aikaisemmassa postauksessa käsittelemääni lehmän kohtukierrettä. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki, sillä kohtukierteen lisäksi hyvin kiltti ja rauhallinen lapinlehmä jouduttiin lopettamaan äkillisen, vasta vajaan viikon kuluttua poikimisesta yllättäneen poikimahalvauksen vuoksi. Kaksi lehmää saivat utaretulehduksen ja yksi aikaisempi utaretulehduslehmä jouduttiin laittamaan kyseisen vaivan takia teuraaksi. Toinen utaretulehduslehmä on jo saatu hoidettua, toista ollaan parasta aikaa hoitamassa antibiooteilla ja hoito on lähtenyt tepsimään hyvin. Eräs holstein-rotuinen hieho sen sijaan onnistui telomaan sarvensa parsirakenteisiin niin, että se valui verta useamman päivän ajan - neiti kun vielä jostain innostuessaan teloi sen verta vuotavaksi uudestaan ainakin pariin otteeseen. Viimeisellä työssäoppimisviikolla erään ayrshire-rouvan oikea silmä alkoi vuotamaan, eikä se oikein tahtonut pitää sitä ollenkaan auki. Toivon kovasti, että rouvan silmä saataisiin pian kuntoon ja se saisi jälleen nauttia elämästään nyt, kun laidunkausikin on jo ihan nurkan takana.

Eräänä lomitusaamuna (noin klo 6) navettaa edeltävä suora ja pellot näyttivät tältä.

Alunperin työssäoppimisjakson oli määrä päättyä perjantaina 29.4., mutta jossain vaiheessa jaksoa meille ilmoitettiin, että kyseisenä päivänä pidettäisiin kaikille pakollinen Eläinkuljetuskoulutus -luento, joka oli aikaisemmin peruuntunut luennoitsijan sairastumisen vuoksi. Viimeisen työssäoppimisviikon keskiviikkona Jarille kuitenkin selvisi, ettei lomitustoimistolla ollut hänelle työntekijää, vaikka sijaisapu oli myönnetty jo aikaisemmin samalla viikolla. Juuri edellisenä päivänä saamani ajokortti mahdollisti kuitenkin sen, että pystyin sopimaan torstaista sunnuntaihin kestävän, neljän päivän mittaisen - ja ennen kaikkea itselleni ihka ensimmäisen palkallisen - lomituksen jo varsin tutuksi tulleeseen navettaan. Soitin samoin tein opettajalleni kertoakseni torstaina alkavasta lomituksesta ja siitä, etten pääsisi osallistumaan perjantain pakolliselle luennolle. Kaikeksi onnekseni mitään ongelmaa ei ollut, sillä muutamilla oppisopimusopiskelijoillakin oli töitä tuona samaisena perjantaina, joten vaihtoehtoinen suoritustapa oli jokatapauksessa järjestettävä. Niinpä sain hyvillä mielin paiskia töitä lehmien ja vasikoiden parissa aina vappua myöten.

Työssäoppimisjakso oli kaikista ikävistäkin sattumuksista huolimatta todella onnistunut. Jarin kanssa oli mukava tehdä töitä, siellä miehellä riittää tarinoita kerrottavaksi ja kaikenlainen jutustelu aiheesta kuin aiheesta on todella helppoa ja luonnollista. Naureskelimme monet kerrat toistemme kertomille jutuille ja pohdimme ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Tulin myös hyvin toimeen navetan lehmien, hiehojen ja vasikoiden kanssa yhtä ayrshire-rouvaa lukuunottamatta, jolla on mielipiteensä sanottavana kaikille tuntemattomille ihmisille - ja se kaikessa määrin hänelle sallittakoon. Toki myös oma kokemattomuuteni ja epävarmuuteni tietyissä tilanteissa vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen minua kohtaan, mutta tämän lehmärouvan kohdalla syyt olivat selvillä jo etukäteen.

Parin päivän ikäinen sonnipoika päiväunilla maitoa odotellessaan.

Erityisen mukavaa oli päästä tutustumaan erirotuisten lehmien luonne-eroihin - muun muassa siihen, kuinka holsteinit ovat rodultaan kaikkein tasaisimpia ja ayrshiret tietyllä tapaa ailahtelevimpia. Suomenkarjan lehmien kanssa pärjää, kun osaa näyttää niille sen kuuluisan kaapin paikan. Sonnit ovatkin sitten asia erikseen, sillä ainakin Jarilla kasvamassa oleva itäsuomalainen sonni ei uskonut minua alkuunkaan - sen sijaan pelkkä isännän läsnäolo ja äänen korottaminen saivat nuoren pojanklopin rauhoittumaan kertalaakista. Eläinten käsittelyllä on mieletön merkitys niiden luonteeseen ja käyttäytymiseen, mutta kyllä osa on selvästi geenien mukana periytyvää ja täten vaikuttaa osaltaan myös siihen, kenestä kannattaa jättää jälkeläisiä omaan karjaan kasvamaan.

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo tekstiä lukiessaan tajusivatkin, sain pitkään kestäneen ajo-opetuksen päätteeksi inssin ensimmäisellä yrittämällä läpi tiistaina 26.4., joten nyt olen vihdoin vapaa kuin taivaan lintu! On ollut ihanaa päästä ajelemaan ihan yksikseen, enkä ole vielä ehtinyt edes töppäilemään tai aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä (kopkop!). Vaikka ajokortti on ollut minulla vasta reilun viikon, olen jo lukemattomia kertoja napannut koirat takakonttiin ja suunnannut uusille lenkkipoluille nauttimaan kauniista kevätsäästä ja rauhallisesta ympäristöstä.

Tämän viikon tiistaina kävin vihdoin ja viimein osteopaatin luona. Aikani oli klo 14:00, mutta pääsin sisään heti paikanpäälle ehdittyäni noin klo 13:40. Osteopaatti tarkasteli alaselkääni eteenpäin ja molemmille sivuille tehtävien kurotusten avulla. Niiden avulla selvisi, että vasemman puolen SI-nivel oli eräänlaisessa toimintahäiriö-tilassa, joten se piti niksauttaa oikeaan asentoon. Minun piti asettautua ensin vasemmalle ja sitten oikealle kyljelleni, ja osteopaatti niksautti selkäni molemmilta puolilta. Tämän jälkeen tein kurotukset uudelleen, ja nyt nivelet liikkuivat samanaikaisesti, kuten niiden kuuluukin. On melko todennäköistä, että jo reilut puolitoistavuotta kestäneen vaivan vuoksi nivel palautuu vielä uudelleen häiriötilaan, mutta nyt aluksi seurailemme tilannetta viikon verran. Jos kipua edelleen esiintyy, on minun varattava uusi aika mahdollisimman pian.

PS. Olen nyt pienen tauon jälkeen palannut myös Snapchatin ihmeelliseen maailmaan, joten toilailujani pääsee nyt seuraamaan käyttäjänimellä janiwa (janinasivonen). Suosittelen seuraamaan tiliäni erityisesti, jos MyDay -tyyppiset kuvat ja videopätkät kiinnostavat, sillä pyrin päivittämään tarinaani useamman kerran päivässä.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, palataan taas mahdollisimman pian toivottavasti myös parempilaatuisten kuvien merkeissä!

#38: Yhtä kokemusta rikkaampana

Joulukuussa 2015 lisäsin Nemosta ja Batmanista kuvan Sekarotuiset kunniaan! -nimiseen ryhmään Facebookissa. Eräs nuori nainen kommentoi kuvaani ja kysyi, minkä ikäinen Nemo mahtaa olla ja mistä päin Suomea olemme sen hakeneet. Nainen kertoi, että hänen vanhemmillaan on hyvin samannäköinen narttukoira, jolla on ikää lähemmäs kuusi vuotta. Alunperin kysymys oli siis siitä, voisivatko nämä kaksi olla sisaruksia keskenään.

Neiti Näpsä eli Sissi, 6-vuotias lintujen kauhu

Lisäsin hänet kaverikseni ja jatkoimme keskustelua yksityisviestien merkeissä. Kun hänelle selvisi, etteivät koiramme ole sukua keskenään, hän kysyi, olenko koskaan harkinnut Nemoa astutukseen, jos sopiva narttu sattuisi kohdalle. Vastasin, etten ole asiaa koskaan sen tarkemmin ajatellut, mutta voisin hyvinkin olla kiinnostunut aiheesta.

He olivat siis jo pidemmän aikaa etsineet nartulleen sopivaa, hyvän metsästysvietin omaavaa urosta, joka ymmärtää lintujen päälle. Vuosi sitten yksi sulhasehdokas oli jo löytynytkin, mutta kyseinen uros ei ollut oikein ymmärtänyt hommasta mitään. Asiasta keskusteltuamme ja omista koiristamme kuvia puolin ja toisin läheteltyämme sovimme, että he ottavat yhteyttä, kun neiti alkaa tiputella ja näyttää kiiman merkkejä. Alunperin kiiman odotettiin alkavan tammi-helmikuun aikana.

Sissin karva ja hännän malli muistuttavat selvästi enemmän hirvikoiran vastaavia, väritys taas on selvemmin pystykorvamainen verrattuna Nemon kellertävään turkkiin.

Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Olimme kuitenkin kärsivällisiä, koska pystyisimme sopimaan tapaamisen milloin vain suhteellisen lyhyen välimatkan vuoksi. Silloin tällöin lähetin tuoreita kuvia nuoresta herrastamme nartun omistajien nähtäväksi, ja ilokseni he tykkäsivät kovasti näkemästään.

Lopulta, noin puolitoista viikkoa sitten, pääsimme keskustelemaan asiasta puhelimitse, kun neidin juoksut olivat lopultakin alkaneet. Juttelimme vielä tarkemmin koirien luonteesta ja metsästysvietistä sekä mahdollisesta tapaamisajankohdasta.

Kuin kaksi marjaa, eikö?

Tänään tuo odotettu päivä sitten lopulta koitti, ja koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa vapaasti aidatulla takapihallamme. Nemo käyttäytyi alusta asti todella fiksusti ja asiallisesti, eikä haukkunut tai rähissyt turhia. Sissi härnäsi Nemoa leikkisästi tassuillaan tökkien ja ympärillä hääräillen. Molemmat jättivät tuoksujaan jatkuvasti puiden ja pusikoiden juurelle ja juoksivat sitten toinen toistensa perässä tutkimassa kaikki mahdolliset merkkauspaikat.

Myös itse yritys oli kova alusta asti. Kaunis ja säpäkkä neiti ei kuitenkaan päästänyt nuorta herraa helpolla, vaan jatkoi sitkeästi härnäämistään. Aikansa nartun perässä juostuaan Nemo uskaltautui kuitenkin vähän komentamaan, ja pian homma saatiinkin vietyä hienosti loppuun saakka.

"Onkos sulla näin isoa juomakuppia siellä kotonas, häh?"

Kuten kuvista näette, koirat ovat keskenään hyvin samannäköisiä lukuunottamatta pieniä yksityiskohtia. Molemmista näkyy selvästi jo päällepäin suomenpystykorvan tiukka ja itsenäinen luonne. Parivaljakon touhuja katsellessamme naureskelimmekin näiden rämäpäiden luonteenpiirteille ja toilailuille kerran jos toisenkin.

Nemossa on 50% suomenpystykorvaa, 25% norjanharmaata hirvikoiraa ja loput 25% karjalankarhukoiraa. Sississä taas on puolet suomenpystykorvaa ja puolet norjanharmaata hirvikoiraa. Tuleva (mahdollinen) pentue onkin siis täynnä hienoja lintukoiranalkuja - ja kuka tietää, ehkä myös ärhäköitä hirven- ja karhunhaukkujia. Nartun omistaja vie koiran ultraan kolmen viikon kuluttua, jolloin pentujen suurpiirteinen lukumäärä selviää.

"Juo vaan ihan rauhassa, mä vartioin ympäristöä."

Oikein simmut kiinni juoda lipsutetaan..

Niin samanlaiset, mutta kuitenkin hieman erilaiset.

"Mulla ei ainakaan oo kokoaikaa noin vihanen ilme naamalla..", tuumii Nemo.

"Kato nyt sitä, taas on sellanen ilme että kohta pimahtaa!"

"Mitäs mä sanoin, taas se rähisee. Eihän näille naisille kelpaa mikään."

Nemo ei kuitenkaan jaksa vetää pulttia naisten ainaisesta riehumisesta.

"Kyllä se kato asettuu kun mä tässä aikani odottelen.."

Aivan ihana parivaljakko!

Neitikin malttoi hetkeksi rauhoittua paikoilleen.

Monet metsästäjät saattavat olla sitä mieltä, että metsästyksessä tulisi suosia puhtaita alkuperäisrotuja, eikä teetättää ainakaan lisää sekarotuisia pentuja. Itse ajattelen kuitenkin toisin. Tässä tapauksessa kaikki pennut on käytännössä varattu jo etukäteen ihan jo pelkästään nartun metsästystaitojen vuoksi. Kun siihen lisätään vielä kaikin puolin sopivan uroksen loistava luonne ja hyvät näytöt lintumetsällä, pennut menevät kuin kuumille kiville. Toki puhtaita alkuperäisrotujamme tulee vaalia ja käyttää metsästyksessä niin paljon kuin suinkin, muttei se mielestäni sulje pois mahdollisuutta metsästää myös sekarotuisella koiralla, joka parhaassa tapauksessa hallitsee sekä lintujen, että hirvien ja karhujen haukkumisen.

Sekä Nemo että Sissi ovat molemmat kunnostautuneet lähinnä metsäkanalintujen haukkumisessa, mutta selvää kiinnostusta myös suurempaan riistaan on havaittavissa. Ärhäkän ja "mitään pelkäämättömän" luonteensa puolesta molemmat koirat saattaisivat hyvinkin sopia jopa vähän "vaarallisempaan" ja luonteeltaan erilaiseen karhunmetsästykseen. Eräs tuttavamme onkin useaan otteeseen tarjoutunut viemään Nemon karhunjäljille, mutta ainakin toistaiseksi olemme halunneet pysytellä itsellemme tutummassa riistassa.

<3

Lopuksi haluan lausua kiitokseni nartun omistajille. Erityisen kiitollinen olen tälle kuvaani kommentoineelle nuorelle naiselle, sillä ilman hänen rohkeaa yhteydenottoaan en olisi kenties koskaan päässyt näkemään ja kokemaan mitään tällaista. Itselläni ei ole aiempaa tietotaitoa saatikka kokemusta tällaisista asioista, joten oli mukavaa ja opettavaista päästä näkemään, kuinka tämä astuminen koirien kohdalla oikein tapahtuu. Lisäksi sain vierailtamme kovasti kehuja Nemon ulkonäöstä ja luonteesta - ja se jos mikä oli ihanaa kuultavaa! Nyt vain toivotaan, että kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pääsemme juhannuksen tienoilla ihastelemaan kultaturkkisia koiravauvoja!

En halunnut mainita kirjoituksessani Sissin omistajien nimiä, koska kunnioitan heidän yksityisyyttään. Kirjoitin tämän postauksen täysin omasta tahdostani ja mielenkiinnostani asiaa kohtaan, joten muilla asiaan kuuluvilla henkilöillä on täysi oikeus pysyä nimettöminä.