#39: Viisi tapahtumarikasta viikkoa

Työssäoppimisjakso on nyt päättynyt ja maanantaina koitti jälleen paluu koulunpenkille. Opiskelijakollegani starttasivat teoriajakson jo viime perjantaina, mutta itse olin töiden takia estynyt osallistumaan ensimmäiselle luennolle (tästä lisää alempana).

Työssäoppimisjakso oli kaikella tapaa hyvin antoisa ja - kuten otsikkokin kertoo - tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa. Navetalla työskentelyni aikana sinne syntyi yhteensä viisi vasikkaa yhden hieman aikaisemmin syntyneen ayrshire-rotuisen lehmävasikan kaveriksi: holstein-rotuinen lehmävasikka, länsisuomalainen sonnipoika, lappalainen sonnipoika sekä lähes peräkkäisinä päivinä syntyneet itäsuomalainen kyyttö sekä lappalainen lehmävasikka. Erityisen läheiseksi tulin tuon ensimmäisenä syntyneen, hyvinkin eloisan ja leikkisän holstein-neidin kanssa, joka hereillä ollessaan seurasi minua katseellaan kaikkialle ja olisi varmasti osallistunut kaikkeen tekemiseen, jos sillä siihen vain suinkin olisi ollut mahdollisuus. Vasikat tuntuivatkin pitävän minua eräänlaisena keinoemonaan, sillä lomittajan ollessa pari päivää mukava kuvioissa eivät pienet sonnipojat ymmärtäneet aluksi ollenkaan, että tältä uudelta, väliaikaiselta hoitajaltakin olisi mahdollista saada maitoa juotavaksi. Koko työssäoppimisjaksoni ajan vastasin käytännössä kokonaan vasikoiden hoitamisesta ja juottamisesta silloin, kun olin mukana aamu- tai iltatöillä.

Paras vasikka-kaverini, innokas ja elämäniloinen holstein-neiti Ammi <3

Mukavien tapahtumien vastapainoksi pääsin, tai pikemminkin jouduin, todistamaan jo aikaisemmassa postauksessa käsittelemääni lehmän kohtukierrettä. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki, sillä kohtukierteen lisäksi hyvin kiltti ja rauhallinen lapinlehmä jouduttiin lopettamaan äkillisen, vasta vajaan viikon kuluttua poikimisesta yllättäneen poikimahalvauksen vuoksi. Kaksi lehmää saivat utaretulehduksen ja yksi aikaisempi utaretulehduslehmä jouduttiin laittamaan kyseisen vaivan takia teuraaksi. Toinen utaretulehduslehmä on jo saatu hoidettua, toista ollaan parasta aikaa hoitamassa antibiooteilla ja hoito on lähtenyt tepsimään hyvin. Eräs holstein-rotuinen hieho sen sijaan onnistui telomaan sarvensa parsirakenteisiin niin, että se valui verta useamman päivän ajan - neiti kun vielä jostain innostuessaan teloi sen verta vuotavaksi uudestaan ainakin pariin otteeseen. Viimeisellä työssäoppimisviikolla erään ayrshire-rouvan oikea silmä alkoi vuotamaan, eikä se oikein tahtonut pitää sitä ollenkaan auki. Toivon kovasti, että rouvan silmä saataisiin pian kuntoon ja se saisi jälleen nauttia elämästään nyt, kun laidunkausikin on jo ihan nurkan takana.

Eräänä lomitusaamuna (noin klo 6) navettaa edeltävä suora ja pellot näyttivät tältä.

Alunperin työssäoppimisjakson oli määrä päättyä perjantaina 29.4., mutta jossain vaiheessa jaksoa meille ilmoitettiin, että kyseisenä päivänä pidettäisiin kaikille pakollinen Eläinkuljetuskoulutus -luento, joka oli aikaisemmin peruuntunut luennoitsijan sairastumisen vuoksi. Viimeisen työssäoppimisviikon keskiviikkona Jarille kuitenkin selvisi, ettei lomitustoimistolla ollut hänelle työntekijää, vaikka sijaisapu oli myönnetty jo aikaisemmin samalla viikolla. Juuri edellisenä päivänä saamani ajokortti mahdollisti kuitenkin sen, että pystyin sopimaan torstaista sunnuntaihin kestävän, neljän päivän mittaisen - ja ennen kaikkea itselleni ihka ensimmäisen palkallisen - lomituksen jo varsin tutuksi tulleeseen navettaan. Soitin samoin tein opettajalleni kertoakseni torstaina alkavasta lomituksesta ja siitä, etten pääsisi osallistumaan perjantain pakolliselle luennolle. Kaikeksi onnekseni mitään ongelmaa ei ollut, sillä muutamilla oppisopimusopiskelijoillakin oli töitä tuona samaisena perjantaina, joten vaihtoehtoinen suoritustapa oli jokatapauksessa järjestettävä. Niinpä sain hyvillä mielin paiskia töitä lehmien ja vasikoiden parissa aina vappua myöten.

Työssäoppimisjakso oli kaikista ikävistäkin sattumuksista huolimatta todella onnistunut. Jarin kanssa oli mukava tehdä töitä, siellä miehellä riittää tarinoita kerrottavaksi ja kaikenlainen jutustelu aiheesta kuin aiheesta on todella helppoa ja luonnollista. Naureskelimme monet kerrat toistemme kertomille jutuille ja pohdimme ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Tulin myös hyvin toimeen navetan lehmien, hiehojen ja vasikoiden kanssa yhtä ayrshire-rouvaa lukuunottamatta, jolla on mielipiteensä sanottavana kaikille tuntemattomille ihmisille - ja se kaikessa määrin hänelle sallittakoon. Toki myös oma kokemattomuuteni ja epävarmuuteni tietyissä tilanteissa vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen minua kohtaan, mutta tämän lehmärouvan kohdalla syyt olivat selvillä jo etukäteen.

Parin päivän ikäinen sonnipoika päiväunilla maitoa odotellessaan.

Erityisen mukavaa oli päästä tutustumaan erirotuisten lehmien luonne-eroihin - muun muassa siihen, kuinka holsteinit ovat rodultaan kaikkein tasaisimpia ja ayrshiret tietyllä tapaa ailahtelevimpia. Suomenkarjan lehmien kanssa pärjää, kun osaa näyttää niille sen kuuluisan kaapin paikan. Sonnit ovatkin sitten asia erikseen, sillä ainakin Jarilla kasvamassa oleva itäsuomalainen sonni ei uskonut minua alkuunkaan - sen sijaan pelkkä isännän läsnäolo ja äänen korottaminen saivat nuoren pojanklopin rauhoittumaan kertalaakista. Eläinten käsittelyllä on mieletön merkitys niiden luonteeseen ja käyttäytymiseen, mutta kyllä osa on selvästi geenien mukana periytyvää ja täten vaikuttaa osaltaan myös siihen, kenestä kannattaa jättää jälkeläisiä omaan karjaan kasvamaan.

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo tekstiä lukiessaan tajusivatkin, sain pitkään kestäneen ajo-opetuksen päätteeksi inssin ensimmäisellä yrittämällä läpi tiistaina 26.4., joten nyt olen vihdoin vapaa kuin taivaan lintu! On ollut ihanaa päästä ajelemaan ihan yksikseen, enkä ole vielä ehtinyt edes töppäilemään tai aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä (kopkop!). Vaikka ajokortti on ollut minulla vasta reilun viikon, olen jo lukemattomia kertoja napannut koirat takakonttiin ja suunnannut uusille lenkkipoluille nauttimaan kauniista kevätsäästä ja rauhallisesta ympäristöstä.

Tämän viikon tiistaina kävin vihdoin ja viimein osteopaatin luona. Aikani oli klo 14:00, mutta pääsin sisään heti paikanpäälle ehdittyäni noin klo 13:40. Osteopaatti tarkasteli alaselkääni eteenpäin ja molemmille sivuille tehtävien kurotusten avulla. Niiden avulla selvisi, että vasemman puolen SI-nivel oli eräänlaisessa toimintahäiriö-tilassa, joten se piti niksauttaa oikeaan asentoon. Minun piti asettautua ensin vasemmalle ja sitten oikealle kyljelleni, ja osteopaatti niksautti selkäni molemmilta puolilta. Tämän jälkeen tein kurotukset uudelleen, ja nyt nivelet liikkuivat samanaikaisesti, kuten niiden kuuluukin. On melko todennäköistä, että jo reilut puolitoistavuotta kestäneen vaivan vuoksi nivel palautuu vielä uudelleen häiriötilaan, mutta nyt aluksi seurailemme tilannetta viikon verran. Jos kipua edelleen esiintyy, on minun varattava uusi aika mahdollisimman pian.

PS. Olen nyt pienen tauon jälkeen palannut myös Snapchatin ihmeelliseen maailmaan, joten toilailujani pääsee nyt seuraamaan käyttäjänimellä janiwa (janinasivonen). Suosittelen seuraamaan tiliäni erityisesti, jos MyDay -tyyppiset kuvat ja videopätkät kiinnostavat, sillä pyrin päivittämään tarinaani useamman kerran päivässä.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, palataan taas mahdollisimman pian toivottavasti myös parempilaatuisten kuvien merkeissä!