#29: Tärkeintä on panna itsensä rohkeasti peliin

Ei siihen paljoa tarvita, että pienen ihmisen suupielet kohoavat leveään hymyyn. Huomasin äsken sähköpostia vilkaistessani, että blogiini on tullut yksi uusi kommentti. Kyseinen kommentti oli kirjoitettu postaukseen Kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi?, ja vastasin siihen välittömästi sen luettuani. Suuri kiitos tätäkin kautta kommentin lähettäneelle Anonyymille! Haluankin siis muistuttaa, kuinka suuri merkitys jokaisella asiallisesti kirjoitetulla, omia kokemuksia ja näkemyksiä kertovalla sekä palautetta antavalla kommentilla minulle on. Kommentoikaa ihmeessä, jos tekstini herättävät teissä ajatuksia tai vaikkapa kysymyksiä aiheeseen liittyen.

Tunnistin itseni tästä sanomalehti Karjalaisen tekstistä välittömästi.

Viimeistä hiihtolomapäivää viedään. Koirat ovat muutamana päivänä päässeet touhuamaan sen verran runsaasti ja reipastempoisesti, että iltaisin ei ole ruoan jälkeen tarvinnut paljon unta odotella. Tänään ja eilen aloitimme aamumme reippaalla juoksulenkillä, muuten olemme lenkkeilleet kävellen teiden ollessa melko jäisiä ja pinnaltaan röpelöisiä. Päivisinkin olemme saaneet lenkkeillä lähestulkoon keskenämme autioilla pyöräteillä, ja koirat ovatkin olleet pääasiassa varsin rauhallisia lenkkikavereita.

Rauhallisen päivälenkin jälkeen on kiva vähän kisailla kaverin kanssa. Kuva napattu torstaina kuvatulta videolta.

Tiistaina napsin muutamia kuvia poikien rauhallisesta tarhapäivästä. Keskiviikkona järjestelmäkameran eteen eksyivät yhteisellä ulkoilureissulla olleet Akka ja Nemo. Suomenajokoiraneiti innostuikin poseeraamaan oikein olan takaa, joten muutama kuva piti jakaa ihan Facebookkiin ja Instagramiinkin.

Vasemmalla Batman nauttimassa allekirjoittaneen antamista rapsutuksista. Oikeanpuoleisessa kuvassa herra taitaa mietiskellä haikeana, että eikö sitä jo pääsisi välillä sisälle seurustelemaan.

Näitä leluntuhoamiskuvia olisi ollut enemmänkin, mutta tässä yksi parhaista. Oikealla Nemo pällistelee, että mitä se äiti tuollaisen mustan mötikän kanssa heiluu ympäriinsä osoittelemassa.

Julkaisin tämän kuvan Facebookissa myös Suomenajokoira -ryhmän sivuilla. Kuvan yhteydessä esitin kysymyksen, joka kuului näin: Onko joku samaa mieltä siitä, että tällainen suomilady on mitä upein näky? Tähän mennessä 196 ihmistä on tykkäyksellään vastannut myöntävästi tähän kysymykseen. 

Voimme siis todeta, että kyllä suomalainen koira on sitten kaunis!

Tässä kuvassa niitä suomalaisia on ihan kaksin kappalein. Tai no, tarkkaan ottaenhan Nemo taitaa olla suomen-norjalainen.

Suomilady tietää itsekin olevansa aika upea bella.

Tänään aamulenkin jälkeen koirat saivat herkutella perjantaina Joensuun Prisman Lemmikkikeskukselta ostamillani porsaan sorkilla. Nemolle luu taisi olla "liian iso pala purtavaksi", mutta onneksi Batman auttoi oman luunsa tuhoamisen jälkeen. Chian siementen syönti on lähtenyt hyvin käyntiin, ja nyt koirat saavat niitä suunnitelmien mukaan ruokalusikallisen per nenä. Onneksi tuosta kilon pussista riittää siemeniä meidän tarpeisiin vielä pitkäksi aikaa. B-vitamiinilisä alkaa sen sijaan olla pian lopuillaan, enkä osaa vielä sanoa, missä muodossa tulemme vitamiinilisää jatkossa käyttämään. Seuraavaksi lähdenkin ostamaan koirille lihaa ja koiranmakkaraa valmiiksi iltaruokintaa varten. Yritin toteuttaa kauppareissua jo tunti sitten, kunnes sata metriä pyörällä poljettuani muistin, että sunnnuntaisin kaupat aukeavat vasta kahdeltatoista.

Sunnuntaipäivä jatkunee tästä eteenpäin kaikin puolin varsin rauhallisissa merkeissä, ellei illalla Batmanin sisko tule Tyyne-kaverinsa kanssa leikkimään ja rallittelemaan. Huomenna itselläni koittaa paluu arkeen kaksi päivää kestävän EA1-kurssin merkeissä. Toivottavasti junnuna SM-kisoissakin pyörähtäneellä, entisellä SPR:n nuorison ensiapukurssilaisella on tarvittavat ensiaputaidot hallussa edelleen.

Täältä tullaan kaveri!

Otsikon lausahduksen myötä haluan vielä sanoa, että olipa tavoitteesi tai unelmasi mikä tahansa, muista tehdä päivittäin töitä saavuttaaksesi haluamasi. Itse olen jo pitkään harmitellut voimaharjoittelun myötä kipeytyvää alaselkää, mutta nyt alan hiljalleen ymmärtää, että minun on vain yritettävä elää asian kanssa, jotta olen tulevaisuudessa työkykyinen haluamallani alalla ja pystyn muuten elämään ja harrastamaan mieleni mukaan. Minun on siis sopeuduttava tilanteeseen ja kehitettävä omaa kuntoani muilla keinoin. Toisin sanoen minun on tehtävä kaikkeni sen eteen, jotta pysyn terveenä ja hyväkuntoisena, vaikka se tarkoittaisi itselleni erittäin mieluisesta voimaharjoittelusta luopumista.

Samainen lausahdus pätee omalla kohdallani myös opiskeluun. Jos haluan tulla hyväksi eläintenhoitajaksi, minun on keskityttävä parhaani mukaan uusien asioiden oppimiseen. On kyettävä sisäistämään uusia asioita ja tapoja toimia. En halua tehdä tästä asiasta kuitenkaan pakkomiellettä itselleni tai pyrkiä täydellisyyteen - sen sijaan haluan pyrkiä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, johon minulla on mahdollisuus yltää. Eläinten hoitoa ajatellen olen lähtenyt toteuttamaan tätä ajatusta kotona omien koirieni parissa. Tarkoitukseni on yksinkertaisesti päästä päivä päivältä parempaan yhteisymmärrykseen näiden kahden karvakorvani kanssa.