#19: Kuulumisia työssäoppimisjaksolta ja muutama sananen koirien liikunnan määrästä

Työssäoppimisjakso on jo yli puolessa välissä. Vaikka eläintenhoitoala on tuntunut jo pidemmän aikaa minulle oikealta, on tuo tunne varmistunut viimeistään nyt meneillään olevan harjoittelun aikana. Olen työskennellyt aivan erilaisella asenteella ja tietyllä tapaa myös positiivisemmassa mielentilassa, kuin aiemmin. 

Kuvailisin itseäni suhteellisen ahkeraksi työntekijäksi, mutta aiempien työharjoittelujaksojen aikana olen huomannut, että usein minulla on kiire töistä kotiin. Syynä tähän ei ole koskaan ollut viihtymättömyys työpaikalla, vaan huoli siitä, ehdinkö huomioida tarpeeksi nelijalkaisia ystäviäni täällä kotona. Vanhempani ovatkin usein sanoneet minulle, että otan aivan liikaa stressiä koirien lenkkeilystä ja liikutuksesta.

Metsästyskoirat tunnetusti vaativat paljon liikuntaa. Vaikka Nemo täyttääkin pian kaksi vuotta, se on edelleen vielä vähän pentu ja saattaa tylsistyessään tehdä häkissä tuhojaan järsimällä hajalle kaikkea mahdollista (mm. leluja), ja sotkemalla paikkoja. Viimeaikoina tätä on tapahtunut varsin vähän, joten otaksun, että koirat ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä.

Meillä koirat lenkkeilevät yleensä kolme kertaa päivässä. Lenkkien pituus vaihtelee yleensä 20 minuutista puoleentoistatuntiin riippuen vallitsevista keliolosuhteista, lämpötilasta ja siitä, millainen päiväaikataulu itselläni on. Nyt työssäoppimisjakson aikana vanhempani ovat auttaneet koirien lenkityksessä silloin, kun itse olen esimerkiksi aamutallissa klo 7 eteenpäin, ja koirien on päästävä aamulenkille tarpeilleen. Lenkkeilyn ohella ne saavat ulkoilla aidatulla takapihalla vapaasti jonkun vahtiessa niitä 2-3 kertaa päivässä. Nyt metsästysaikaan koirat pääsevät viikonloppuisin metsälle riippuen pakkasista ja susien liikkeistä. Menneellä viikolla harrastimme ensimmäistä kertaa kunnolla vetotreeniä potkurin kera, ja tarkoitus on jatkossakin käydä tekemässä kevyehköjä vetotreenilenkkejä peruskunnon ylläpitämiseksi. Koirakavereiden kanssa leikitään aina mahdollisuuksien mukaan ja pehmeän hangen aikaan umpihankikävely tuo hyvää lisähaastetta niin koirille kuin allekirjoittaneellekin.

Palloleikkejä omalla takapihalla. "Heitä nyt jo se pallo!"

Batman on siitä hassu tapaus, että kakkiminen on sille hyvin monimutkainen juttu. Se ei mielellään tee tarpeitaan häkkiin tai edes aidatulle takapihalle, ellei ole aivan pakko. Kukas sitä nyt omaan asumukseensa muka vapaaehtoisesti kakkisi.. Mikäli se ei jostain syystä pääse lenkille, se pidättää viimeiseen asti. Lenkillä kakkapaikan löytäminen on lähes loputon operaatio, sillä pylly pitäisi saada aina ylöspäin. Nyt, kun lunta on paljon, se saattaa toisinaan tampata itselleen hyvän alustan ennen tarpeidensa tekoa. Erityisesti tämä Batmanin "kakkimisongelma" aiheuttaa itselleni huolta, sillä en tietenkään halua, että se pidätellessään kipeyttää mahansa ja voi sen vuoksi huonosti. Kaikeksi onneksi poika kyllä ilmoittaa välittömästi hädästään, jolloin mahdollisesti kotona oleva palvelusväki tietää viedä sen lenkille.

Usein pohdin myös sitä, kykenenkö tarjoamaan koirilleni tarpeeksi liikuntaa, vai vaatisivatko ne vieläkin enemmän? Jos joskus olen todella väsynyt, enkä välttämättä jaksa käydä niin pitkiä lenkkejä kuin normaalisti, poen heti huonoa omatunto. Viimeaikoina olen kuitenkin osannut asennoitua tähän koirien hoitoon hieman paremmin kuin aikaisemmin. Silloin kun olen paikalla, pyrin hoitamaan ja lenkittämään poikia parhaani mukaan, mutta töissä tai koulussa ollessani yritän keskittyä siihen käsillä olevaan asiaan jatkuvan murehtimisen ja stressaamisen sijaan. Yleensä koirat ovat tänne niiden luo tullessani varsin tyytyväisiä, jolloin voin hyvillä mielin todeta, ettei niillä ole ollut mitään suurempaa hätää.

Nemo kävi eilen moikkaamassa tyttökavereita. Kuvassa uusi tuttavuus, colliemix Tyyne.

Töissä olen viihtynyt erinomaisesti. Perinteisten tallitöiden lisäksi olen päässyt myös ratsastamaan ja hieromaan hevosia. Meillä olikin jo ystäväni kanssa puhetta, että voisin jossain vaiheessa mennä hieromaan hänen hevostaan, jotta saisin lisää rutiinia ja oppisin lukemaan käsieni ja hevosen eleiden kertomaa viestiä mahdollisista jumeista ja kipupisteistä. En ole siis koskaan aikaisemmin hieronut hevosia, ja olen todella kiitollinen saadessani opetella uusia taitoja eläinten parissa.

Viime viikolla opetimme tallin vanhinta hevosta ajolle. Kyseinen hevonen on aikanaan tuotu Virosta Suomeen, joten voi hyvinkin olla, että sillä on joskus nuoruudessa ajettukin. Koska minkäänlaista tietoa tamman ajohistoriasta ei kuitenkaan ole, on hyvä opettaa kaikki alusta alkaen. Perjantaina kävimme tallin rekikonkari-Parian kanssa jäällä hölkkäilemässä, luntakin oli ihan riittämiin. Paluumatkalla katselimme tienvarresta kaatuvaa puuta, eikä puolalaistamma osoittanut juuri minkäänlaista reaktiota - toisilla ne nuo hermot on "vähän" paremmat, kuin toisilla. Rekiajelun jälkeen ratsastimme Haran ja Kirpun kentällä auringon paistaessa niin kirkkaasti, että aurinkolasit olisivat saattaneet olla enemmän kuin tarpeen.

Rekiajelulla Koukkujoen jäällä perjantaina juuri ennen auringonpaisteen alkua. Kaikki tämän postauksen kuvat otettu uudella LG G3 -älypuhelimella.

Keli on tällä hetkellä pientä viimaa lukuunottamatta mitä mainion. Meillä on tarkoitus lähteä koirien kanssa jäälle Stigan ja vetovehkeiden kera, joten saas nähdä, josko Nemon uskaltaisi laskea jäälle rallittelemaan samalla, kun Batman toimii vetojuhtana kelkanjäljellä.