#23: Nautakarjan rehut ja ruokinta: laajamittaisia muistiinpanoja opetusmateriaalin pohjalta

Nautakarjan rehut voidaan luokitella neljään ryhmään:

• nurmirehut eli karkearehut
• väkirehut
• valkuaisrehut
• muut rehut eli kivennäisaineet, hivenaineet, vitamiinit ja juomarehut

Nautakarjan ruokinta perustuu nurmirehujen eli karkearehujen käyttöön, sillä marehtijä pystyy käyttämään solunseinäaineita tehokkaasti ravinnokseen. Rehun kuitupitoisuus ilmoitetaan yleensä NDF-kuituna, jota solunseinäaine itsessään on. Bakteerit, alkueläimet ja sienet, yhteisnimitykseltään pötsimikrobit, ovat olennainen osa kuidun sulatusta. Naudan ruoansulatus ei toimi ilman karkearehuruokintaa, sillä kuidut ovat välttämättömiä pötsin toiminnalle. Pötsimikrobit hajottavat kuituja ja täten voidaankin todeta, että samalla kun ruokitaan lehmää, ruokitaan myös mikrobeja.

Rehuannoksen riittävä kuitupitoisuus on tärkeä ominaisuus. Liian pieni kuitupitoisuus voi aiheuttaa ongelmia ruoansulatuselimistön toiminnalle, sillä se vaikuttaa märehtimiseen sekä pötsin toimintaan ja voi saada aikaan kerrostumia pötsissä. Huonon kuitupitoisuuden myötä myös suljen eritys vähenee, minkä seurauksena pötsin pH-arvo muuttuu. Liian suuri kuitupitoisuus ja huonosti sulava kuitu sen sijaan rajoittavat syöntiä ja ravintoaineiden saantia.

Nurmikasvien koostumukseen ja sulavuuteen vaikuttavat monet tekijät:

• kasvilaji: heinäkasvit vs. nurmipalkokasvit
• kasvuolosuhteet: lannoitus, sademäärä, maaperä, lämpötila
• korjuu: säilöntä ja varastointitekniikka
• kasvuston ominaisuudet korjuuhetkellä: D-arvo, niittokerta jne.

Nurmirehut voidaan luokitella viiteen ryhmään, joita ovat säilöheinä, laidun, niittorehu, kuivaheinä sekä olki.

SÄILÖREHU

Säilörehu on talviruokintaa varten säilöttyä nurmirehua, joka tuoreeltaan hapatetaan nopeasti tiiviissä tilassa säilöntäaineen avulla. Hapatuksen myötä pH-arvo laskee noin neljään (pH 4) estäen haitallisten bakteerien kasvun sekä virhekäymiset. Rehun kallisarvoiset ravinteet pysyvät kuitenkin tallessa käsittelystä huolimatta.

Märehtijöiden rehuannos koostuu suurimmaksi osaksi säilörehusta. Mitä parempaa säilörehu on niin laadultaan kuin ruokinnalliselta arvoltaan, sen paremmin lypsylehmän ruokinta onnistuu. AIV-säilörehumenetelmä eli säilörehun säilöntämenetelmä on suomalaisen A.I. Virtasen keksintö, josta hän sai kuuluisan ja arvostetun kemian Nobelin palkinnon vuonna 1945.

Säilörehun hyvä laatu on ensiarvoisen tärkeää. Rehussa tavattavat virhekäymiset heikentävät valkuais- ja energia-arvoja sekä vaikuttavat rehun maittavuuteen. Säilörehun laadulla voi olla vaikutusta myös maitotuotteiden laadun kannalta, sillä voihappoitiöt vaikuttavat haitallisesti muun muassa juuston valmistukseen.

Sailörehua voidaan valmistaa joko tuoreesta tai esikuivatusta nurmesta. Nykyään suurin osa säilörehusta korjataan esikuivattuna, ja naudoille käytettävän säilörehun yleisin ja toivotuin kuiva-aine-aste on noin 30%. Säilörehua säilötään pyöröpaaleissa, laakasiiloissa ja säilörehutorneissa. Nautakarjalla säilörehua tulisi olla vapaasti saatavilla riittävän kasvun ja maitotuotoksen takaamiseksi.

SÄILÖREHUN ANALYYSINÄYTTEIDEN TAVOITEARVOT

Säilönnällinen laatu:

• pH-arvo: 4,1-4,7 rehun kuiva-aineen mukaan *
• ammoniakkityppi: hyvällä rehulla alle 70 g/kg ka (luetaan: alle seitsemänkymmentä grammaa kilossa kuiva-ainetta)
• maito- ja muurahaishappo: 35-80 g/kg ka
• haihtuvat rasvahapot: alle 20 g/kg ka
• liukoinen typpi: alle 500-600 g/kg ka
• sokeri: vähintään 50 g/kg ka

* pH on sitä korkeampi, mitä kuivempaa rehu on.

Koostumus:

• kuiva-aine: säilörehu 22-25%, esikuivattu 25-45% *
• raakavalkuainen: 130-160 g/kg ka
• kuitu (NDF): 540-580 g(kg ka **
• D-arvo eli sulavan orgaanisen aineen osuus kuiva-aineesta: 680-700 g/kg ka

* ka-pitoisuus on tärkeä, sillä ravinteiden määrät ilmoitetaan kg ka (luetaan: kilossa kuiva-ainetta).

** Tavoitearvo koko rehuannoksen karkearehun kuidun minimipitoisuudelle on 25% kuiva-aineen syönnistä.

Rehuarvot:

• ME eli rehun muuntokelpoinen energia: 10,8-11,2 MJ kg ka
• OIV eli ohutsuolessa imeytyvä valkuainen, joka ohittaa pötsin: 80-85 g/kg ka
• PVT eli pötsin valkuaistase, joka kuvastaa, miten valkuainen riittää pötsissä mikrobien tarpeisiin: 0
• Syönti-indeksi, joka kuvaa rehun syöntipotentiaalia, kun sitä on vapaasti saatavilla: 95-110
• ME-indeksi, joka kuvaa energian saantia rehusta, kun sitä on vapaasti saatavilla: 100 tai yli

LAIDUN

Laidun on naudan luonnollisin rehuvarasto, jossa se saa vapaasti valita rehunsa ja liikkua. Laidunrehu on koostumukseltaan ja sulavuudeltaan parhaimmillaan kasvuston ollessa noin 25 senttimetrin korkuinen. Sokeri, valkuaisaineet ja rasvahapot ovat laidunruohossa muuttumattomina, toisin kuin säilörehussa. Laidunruohon energiapitoisuus vaihtelee paljon tilojen välillä. Laitumen maittavuuteen sen sijaan vaikuttavat erityisesti sen puhtaus, rikkakasvien määrä sekä kasvuston kasvuvaihe.

Vapaa laidunnus helpottaa työmäärää kesän kiireisimpään aikaan, mutta karjakokojen kasvaessa myös työmäärä lisääntyy. Vapaa laiduntaminen edellyttää tarkan laidunnuskierto -suunnitelman, jossa huomioidaan aitojen ja porttien teko, puhdistusniitot sekä muut tärkeät vaiheet. Ihannetilanteessa samaa lohkoa laidunnettaisiin 2-3 päivää kerrallaan, ja samaa lohkoa syötettäisiin 5-6 kertaa kesässä. Laiduntarve laidunkierrossa on noin 40 aaria yhtä lehmää kohti, joten satapäinen lauma edellyttäisi 40 hehtaaria laidunpinta-alaa.

Laidun on kaikkien märehtijöiden sekä hevosten muuttumattomin ja luonnollisin rehuvarasto.

NIITTOREHU

Niittorehu vastaa ruokinnalliselta arvoltaan laidunruohoa ja useimmiten sitä käytetäänkin vaihtoehtona laiduntamiselle tai laiduntamisen rinnalla. Tuoretta ruohoa on niitettävä lehmille päivittäin, sillä kasaan ajettu ruoho lämpenee ja pilaantuu helposti. Niittorehua syötettäessä on huolehdittava, että se on hyvälaatuista niin ulkonäöltään kuin tuoksultaankin.

KUIVA HEINÄ

Kuivaa heinää saadaan, kun heinä korjataan talteen säilörehua myöhäisemmässä kasvun vaiheessa. Kuiva heinä on energiapitoisuudeltaan säilörehua heikompaa, eikä esikuivatun säilörehun kanssa tarvitse syöttää muuta rehua. Hyvälaatuista heinää tulisi kuitenkin olla saatavilla pienille vasikoille sekä ruoansulatusongelmista kärsiville lehmille. Laidunkauden alussa kuivaheinälisä voi olla hyvä vaihtoehto riittävän energiansaannin takaamiseksi.

OLKI

Nurmenperustamislohkoilta korjattu hyvälaatuinen olki voi olla lähes heinän veroista, mutta useimmiten olki on hyvin energiaköyhää, joskin täyttävää rehua. Olki soveltuu hyvin käytettäväksi hiehojen sekä ummessa olevien lehmien lisäruokinnassa, mikäli säilörehun saantia halutaan rajoittaa. Oljen syönti tuo eläimille tekemistä ja antaa mukavan kylläisyydentunteen kerryttämättä kuitenkaan liikaa energiaa tai lihottamatta eläintä. Lihahiehoille olki ei sovi juuri sen riittämättömän energiapitoisuuden vuoksi. Olkea käytetään myös yleisesti kuvikkeena, joskin siinäkin tarkoituksessa se on kilpailijoitaan huomattavasti kehnompi vaihtoehto huonon imukykynsä vuoksi.

Nykyään olkea käytetään navetoilla enimmäkseen vasikoiden ja lampaiden pehkuna.

VÄKIREHUT ELI KOTOISET VILJAT SEKÄ TÄYSREHUT

Väkirehua tarjotaan naudoille karkearehun lisänä monipuolistamaan "ruokavaliota".

VILJAT

Rehuviljat kaura ja ohra ovat yleisimmin nautakarjalle käytettyjä energiarehuja. Kaura on ohraan verrattuna rasvaisempaa ja siinä on paksumpi kuori, kun taas ohra on energiapitoisempaa ja täten mahdollisesti hieman täyttävämpää.

Viljan tärkein ravintoaine on tärkkelys, joka liian suurina määrinä laskee pötsin pH:ta. Jauhatettua tai litistettyä viljaa annetaan nautakarjalle yksilöiden tuotoksesta riippuen.

Itä-Suomalainen viljapelto on puitunakin kaunis näky.

TÄYSREHUT

Täysrehut ovat teollisesti valmistettuja rehuja lypsy- ja nautakarjalle. Niitä voidaan käyttää joko viljan lisänä tai yksinomaisena väkirehuna oman valinnan ja mieltymyksen mukaan. Puolitiivisterehussa on energian lisäksi valkuaista, ja sen valkuaispitoisuus voi olla jopa 26%.

Nykypäivänä täysrehuja on markkinoilla hyvin paljon. Erinäisiä valmistajia ovat muun muassa Suomen Rehu, Benemilk, Altia sekä Kinnusen mylly. Markkinoilla olevat täysrehut sisältävät vaihtelevasti viljaa, valkuaisrehua (esim. rypsi), erilaisten teollisuusalojen sivutuotteita (mylly-, sokeri- ja alkoholiteollisuus), kivennäisaineita, hivenaineita sekä vitamiineja.

VALKUAISREHUT

Runsaasti valkuaista sisältävien rehujen raakavalkuaisprosentti on noin 30. Valkuaisrehut perustuvat yleensä öljy- ja palkokasvien siemeniin - esimerkkejä tällaisista ovat rypsi, auringonkukan siemenet, soija, herne ja härkäpapu.

KIVENNÄISET JA HIVENAINEET

Kivennäisaineet:

• kalsium Ca
• fosfori P
• kalium K
• natrium Na
• kloori Cl
• rikki S
• magnesium Mg

Hivenaineet:

• kupari Cu
• koboltti Co
• rauta Fe
• jodi I
• sinkki Zn
• mangaani Mn
• seleeni Se

JUOMAREHUT

Juomarehut ovat juotossa oleville vasikoille tarkoitettuja maidonkorvikkeita. Juomarehut sekoitetaan yleensä veteen ja koostumukseltaan ne ovat joko maitojauhetta, heraa tai kasvivalkuaispohjaisia.

VITAMIINIT

Vesiliukoisia vitamiineja ovat B- ja C-vitamiini, rasvaliukoisia sen sijaan A-, D-, E- ja K-vitamiini.

VESI

Hyvälaatuinen ja puhdas, vapaasti saatavilla oleva vesi on nautaeläinten terveyden ja tuotannon perusta. Veden on laadultaan vastattava ihmiselle kelpaavan juoma- ja käyttöveden laatua. Tarpeen vaatiessa veden laatu onkin syytä selvittää ja analysoida.

NAUTOJEN REHUARVOJÄRJESTELMÄ

Rehuarvojärjestelmä kuvaa ravintoaineiden saantia rehuista. Erilaisten rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella ruokintasuunnitelman tekeminen on ylipäänsä mahdollista. Kansallisten rehuarvojen laskentaperusteista vastaa Luke eli Luonnonvarakeskus (entinen MTT) Maa- ja Metsätalousministeriön toimeksiantamana.

Rehuarvojen laskentaperusteet eri eläinlajeille:

• energia- ja valkuaisarvojen kaavat
• käytettävät vakiot, sulavuuskertoimet ja hajoava valkuainen (märehtijät)

LUKE:N REHUTAULUKOT JA RUOKINTASUOSITUKSET

Rehutaulukoiden avulla kuka tahansa tilallinen voi saada tietoa esimerkiksi kotoisten viljojen ravintoarvoista, mikäli omia analyysitietoja ei ole saatavilla. Sisältävät myös tärkeää tietoa eri eläinlajien ruokintasuosituksista näiden rehuarvojärjstelmien mukaisesti.

NAUTAKARJAN REHUT JA RUOKINTA PÄHKINÄNKUORESSA HEVOSIIN VERRATEN

Nurmirehut ovat nautakarjan ruokinnan perusta. Myös hevosilla nurmirehu sekä hyvälaatuinen heinä takaavat onnistuneen ruokintasuunnitelman sekä ruokinnan toteutuksen ja edistävät hevosen hyvinvointia. Talvikaudella hevosille syötetään enimmäkseen kuivaa heinää ja 70% kuiva-aine-asteen omaavaa, yleisimmin pyöröpaaleihin säilöttyä esikuivattua säilöheinää. Naudoille syötettävä säilörehu on siis hevosten säilörehuun verrattuna huomattavasti märempää. Toisinaan hevosille syötetään myös naudoille tarkoitettua säilörehua. Kauraa ja ohraa sekä erilaisia kivennäisrehuja syötetään myös hevosille yksilön käyttötarkoituksen ja liikunnan määrän mukaan. Hevosille voidaan syöttää myös vitamiinilisiä, öljyä sellaisenaan ruoan seassa sekä erilaisia jauheita (esim. MSM, glukosamiini) aina tarpeen mukaan. Hevosilla ei ymmärtääkseni käytetä juomarehuja, vaan varsan emä (tai emän menehtyessä joku muu tamma) imettää itse varsaansa. Hevosilla olkea ei enää juurikaan käytetä rehuna, ja kuivikkeenakin sen käyttö on vähentynyt huomattavasti.

Laitumen antimet maistuvat niin pienille kuin suurillekin nelijalkaisille.

Alkuperäinen opetusmateriaali: agrologi ja opettaja Pia Back, Pohjois-Karjalan aikuisopisto