maanantai 8. kesäkuuta 2015

#4: Paluu koulunpenkille

En vielä eilisessä postauksessa maininnutkaan, mutta perjantaina varmistui pääsyni elokuussa alkavaan ammatilliseen koulutukseen! Minusta tulee nyt siis ihan oikeasti eläintenhoitaja ja maatalousalan perustutkinnon suorittanut. Koulutus kestää tosiaan kaksi vuotta ja päättyy täten keväällä 2017. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta ja samalla huojentunut, että asia selvisi ennen ylihuomenna alkavaa reissuamme. Halusin kuitenkin itse olla avaamassa tuota kirjekuorta, on siinä kuitenkin aina oma taikansa ja jännityksensä. Odotin kirjettä koko viime viikon, ja perjantaina salilta tullessani päätin poiketa postilaatikolle kurkkaamaan, "josko se nyt tänään jo vihdoin ja viimein olisi tullut". Ja olihan se! Kyllä nousi hymy huulille jo pelkästä kirjeen saapumisesta, saatikka sitten sen avaamisesta ja päätöksen lukemisesta. Ihan mahtavaa! 

"Sinut on valittu rehtorin päätöksen mukaisesti Maatalousalan perustutkinnon, eläintenhoitajat, suorittajaksi Pohjois-Karjalan aikuisopistoon. Tervetuloa aloittamaan aikuisopiskelua.."

Opiskelu starttaa keskiviikkona 26. elokuuta aikuisopiston tiloissa Joensuussa. Olin jo keväällä koulutukseen haettuani täysin valmis palaamaan taas koulunpenkille, mutta nyt fiilis on jopa vieläkin odottavaisempi! On todella mukavaa päästä pienen tauon jälkeen takaisin opintojen pariin varsinkin, kun tiedän, että tulevat kaksi opiskeluvuotta tulevat olemaan teorian ohella todella työntäyteisiä ja opettavaisia kaikin puolin. Itse koulutuksen lisäksi toivon löytäväni uusia ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa pääsen jakamaan tulevat kokemukset (ja kommellukset) sekä mahdollisesti myöhemmin myös työvuodet eläintenhoitajan ammatissa. Tai kukapa sitä tietää, vaikka tämän koulun käytyäni lähtisin vielä jatkamaan opiskelua eteenpäin. Vain aika näyttää..

Laitoin heti tänään postiin valintakirjeen mukana tulleen opiskelijatietolomakkeen, jonka palauttamalla hakija ottaa saadun paikkansa vastaan. Tänä vuonna meitä aloittaa 16 opiskelijaa, kun viime syksynä alkuperäisiä aloittajia muistelisin olleen vain 10. Toivottavasti mukaan mahtuu myös omanikäistäni, nuorempaa porukkaa, vaikka uskon vakaasti, että tulen hyvin juttuun myös hieman vanhempien opiskelijoiden kanssa.

Vaikka lähdemmekin syksyllä liikkeelle täysin perusasioiden ääreltä, ajattelin nyt kesän aikana lueskella hieman pääasioita lypsylehmän hoidosta ja ruokinnasta kyseisiä aiheita käsittelevästä kirjastani, jonka ostin jo aiemmin keväällä Suomalaisesta kirjakaupasta huimaan 3,5 euron hintaan. Toki kolmen kuukauden mittainen työharjoittelujakso antoi minulle jo paljon eväitä tulevaa koulutusta silmällä pitäen, on nimittäin huomattavasti helpompaa aloittaa opiskelu, kun on edes jonkinlainen käsitys lehmien päivittäisistä rutiineista, maidontuotannosta ja elämästä yleensä. Lisäksi koulutuksessa perehdytään syvällisesti mm. hevosten hoitoon, joka sekin on itselleni tuttua puuhaa jo monien vuosien takaa. Uskoisin, että itselläni on siis varsin hyvät lähtökohdat tulevia koitoksia silmällä pitäen.

Saa nähdä, millainen sekalainen seurakunta meitä syksyllä aloittaa opiskelut. Tiedän kuitenkin, että ajan kuluessa meistä hioutuu varmasti tiivis ja yhtenäinen opiskelijaryhmä, josta jokaisen pääasillisena tavoitteena on toivottavasti eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen ja jossain määrin myös nykyisen tuotantotilanteen kehittäminen eläinystävällisempään suuntaan.

4 kommenttia:

  1. Onnea kouluun pääsystä ja ONNEA matkaan koulu vuosiisi. ...T: Raija

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Raija! Ja kiitos opettavaisesta työkokeiluajasta! :-)

    VastaaPoista
  3. Siis mihin haluat työllistyä kun valmistut? Hoidatko lehmiä vai? :-)

    VastaaPoista
  4. Nyt kun ajattelen niin haluaisin ehdottomasti hoitaa juurikin lehmiä ja hevosia noin pääasiassa :-) Eihän sitä toki tiedä vaikka innostuisi sitten jatkamaan opiskeluja vielä eteenpäin, aika näyttää.

    VastaaPoista