#42: Tiistain tallipäivä ja pohdintaa hevosten laidunelämästä

Reilusti heinää tammuskaisille!

Menneenä tiistaina toimin siis hevosten hoitajana ja tallityöntekijänä Terhin ollessa päiväreissulla Helsingissä. Hevoset olivat päässeet ulos jo viiden aikoihin aamulla, joten saavuin tallille yhdeksältä antamaan hevosille reilun kokoiset "aamupäiväheinät". Tammojen alettua tyytyväisinä rouskuttelemaan heinää palasin talliin siivoamaan karsinat.

"Mitäs sä siinä meidän ruokailua kyttäät!?"

Paria ei jaksa välittää ympärillä häärivästä kuvaajasta..

Siivoushommiin mars!

Kun karsinat oli siivottu sekä ruokakuppien puhtaus ja juoma-automaattien toimivuus tarkastettu, laitoin hevosten yöheinät valmiiksi karsinoihin ja kippasin kunkin hevosen päivän kivennäisannoksen ruokakuppiin iltaa odottamaan. Tämän jälkeen suuntasin jälleen ulos täyttämään hevosten juoma-astiat ja puhdistamaan metsätarhan kakkakikkareista. Tässä vaiheessa hevoset jatkoivat vielä heinän syöntiä, mutta peltopläntille päästyäni ja aikani huhuiltuani tammat alkoivat marssia peltoa kohti korvat hörössä niitetyn heinän toivossa.

Mitä Kirppu edellä..

..sitä Vine perässä.

"No onko täällä sitä parempaa evästä?"

Kirpun ilme kertoo kaiken: "Kaverit, meitä on huijattu. Ei täällä mitään oo.."

"Arvasin. Ois vaan pitäny jäädä heinäkasalle.."

"Voisitko sä pliis antaa meille sitä ruokaa, kun nää mun matkaeväät alkaa olla jo aika vähissä.."

Viskoin niitettyä heinää kuomukärristä kunkin tammuskaisen eteen ihan reilulla kädellä, jottei tytöille tulisi ainakaan huonon tarjoilun takia mieleen lähteä kylille hortoilemaan. Hevosten metsätarhan pieni peltoalue on tosiaan syöty jo tältä erää nysäksi, joten tammat saavat säilöheinän ohella niitettyä heinää nautittavakseen.

"Ihanaa, ihanaa, tää niitetty heinä on tosi ihanaa!"

"Äläs nyt liikoja innostu siinä.. Meneehän tää paremman puutteessa."

Koko kolmikko sulassa sovussa vieretysten ns. samalla kasalla.

Tammat jäivät tyytyväisinä syömään vihreää, joten sain hyvillä mielin suunnata kotiin päiväksi touhuamaan muita juttuja. Päivällä noin klo 15-16 välillä tammat saivat lisää vihreää erään "sukulaismiehen" toimesta, ja itse suuntasin tallille uudelleen heti kahdeksan jälkeen illalla noukkimaan tammat sisälle yöksi. Tytöt olivatkin jo hienosti portilla odottamassa, että allekirjoittanut noutaa heidät sisään piiloon kaiken maailman ötököiltä. Kun kaikki kolme olivat onnellisesti sisällä syömässä päivän kivennäisannostaan, harjasin jokaisen läpi pölyharjalla ja puhdistin kaviot tarkistaakseni samalla, että kengät olivat napakasti kiinni. Vinen vasemman takajalan kenkä oli puolittain irronnut, mutta koska se oli vielä asiallisesti oikealla paikallaan, sille ei ennen aamua ja Terhin tallille paluuta tarvinnut tehdä mitään.

Oli mukavaa hieman irtautua normaalista loma-arjesta hevosenhoitajan rooliin, vaikkakin vain yhden päivän ajaksi. Talleiluintoa olisi toki muutenkin, mutta toivon mukaan huono heppailutilanne paranee tässä kesän kuluessa.


Sitten hieman pohdintaa eräästä hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta..

Laitumelle vai ei?

Kesä tarkoittaa monelle hevoselle laidunlomaa tai vähintäänkin laitumella oloa lajitovereiden kanssa. Kaikille hevosille jatkuva suora auringonvalo ja vapaa syöminen eivät kuitenkaan syystä tai toisesta sovi.

Laitumella ollessaan hevoset käyttävät suurimman osan ajastaa syömiseen. Kuva kesältä 2011.

Myös Terhin hevoset ovat olleet parina aikaisempana kesänä laidunlomalla noin kuukauden verran heinä-elokuun aikana. Jotkut hevoset ovat kuitenkin toisia herkempiä lihomaan, ja tällaisten hevosten kohdalla talvi meneekin sitten kesällä laitumella kertyneitä liikakiloja karistellessa. Siksipä Terhikin on kokenut paremmaksi vaihtoehdoksi suuren metsätarhan, jonka perällä on pieni peltoalue herkuttelua varten.

Hyväkuntoinen metsätarha tarjoaa niukasti syötävää, mutta myös muunlaista ajanvietettä on tarjolla.

Metsätarha tarjoaakin monipuolisempaa ajanvietettä mm. pienten puiden ja pajujen merkeissä. Puiden lehdet ja kuori tarjoavat hieman erilaista purtavaa, kun taas vaihteleva maasto haastaa hevosen lihaksistoa ja tekee hiljalleen hevosesta myös varmajalkaisemman. 

Sateisella säällä mutaisen pohjan kuntoa on pidettävä tarkasti silmällä, jottei se mene liian liukkaaksi.

Metsätarhan puut tarjoavat runsaasti suojaa auringolta ja sateelta, ja tarvittaessa niihin voi hieman hangata kutisevaa kaulaa tai lapaa. Omien kokemuksieni mukaan hevoset viihtyvät metsätarhassa kaikin puolin hyvin, kun ainaisen syömisen ohella voi hieman leikkiä pajukoiden parissa. Isot hevoset saattavat saada jopa kaadettua pieniä puita, joiden lehtiä lauma voi sitten yhdessä syödä ja jonka runkoa nakerrella. Pienet puunrungot ovat hevosten mielestä myös mukavia leikkikaluja, niitä kun voi kantaa paikasta toiseen ja viskoa ympäri tarhaa.

Mikäli mahdollista, metsätarhoja voi olla käytössä vaikka useampiakin.

Suurelle heinälaitumelle lasku ei siis suinkaan ole ainoa mahdollisuus näin kesäaikaan. Mikäli hevosesi on herkkä lihomaan, ei vapaa syönti ehkä sille silloin sovi. Metsätarha tarjoaa jarkuvasti jotakin pientä naposteltavaa, - joskin toki niukasti - mutta mikäli heinää on mahdollista niittää varastoon, voi sitä tarjota hevoselle sopivia määriä kerrallaan perinteisen kuiva- tai säilöheinän ohella. Mikäli metsätarhoja on käytössä useampi, voi yhden antaa välillä huilata ja heinän kasvaa, jonka jälkeen hevoset voi jälleen laskea sinne syömään vaikkapa seuraavana viikonloppuna.

Kannattaa joskus pysähtyä pohtimaan, mikä kesänviettotapa on sille omalle hevoselle se kaikkein paras. Osa hevosista kaipaa syömisen ohella muutakin toimintaa ja tekemistä, osa taas viihtyy lämpimässä auringonpaisteessa vaikka vuorokauden ympäri. Toki ennestään "tylsälle" laitumellekin voi koittaa kehitellä jotain uutta ja jännittävää ajanvietettä vaikkapa vanhojen autonrenkaiden tai katkottujen havupuiden merkeissä. Tarkoitukseni ei siis todellakaan ole lytätä tai arvostella laidunelämän kannattavuutta, vaan ennemminkin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta.

Kuinka sinun hevosesi viettää kesää: laitumella vai tarhassa?

#41: Lomalla viimeinkin

Olen ollut nyt vajaat pari viikkoa lomalla ja täytyy sanoa, että tämä "joutenolo" on tullut kyllä kaikilta osin tarpeeseen. On ollut ihanaa viettää aikaa perheen, avomiehen ja koirien kanssa, valvoa myöhään niin halutessaan ja talleilla parhaan ystävän seurassa. Toki välillä tuntuu, ettei ole mitään järjellistä tekemistä, mutta ehkä on joskus hyvä olla vain paikoillaan ja nauttia kiireettömyydestä.

Iloinen ajokoiraherra

Koirien kanssa olemme käyneet juoksemassa useita kertoja viikossa 3-7 kilometriä kerrallaan. Päivisin on yleensä liian kuuma keli juoksemiseen ja ylipäätään lenkkeilyyn, joten silloin otamme kaikin puolin rauhallisemmin. Aikaisin aamulla ja illalla riesana ovat itikat, jotka juoksulenkeilläkin parveilevat ravaavan koiran perässä. Aurinkoisina päivinä paarmat meinaavat kiusata pienen ajokoiraherran hengiltä, joten Batman viihtyy keskipäivällä kaikista parhaiten viileässä ja varjoisassa pömpelissään.

Nemo näyttää mallia, miten kesästä kuuluu ottaa kaikki irti!

Erityisesti uimisen jälkeen on mukava viettää pieni piehtarointihetki kuivalla nurmella.

Nemo on nyt tänä kesänä innostunut uimisesta, joten hyvällä säällä pistäydymme usein rannalla polskuttelemassa. Batman tyytyy uimisen sijaan pelkkään kahlailuun ja namien noutamiseen rantavedestä. Nemo ui hienosti ihmisen perässä jo melko pitkiäkin lenkkejä, ja lähtipä poika sunnuntaisella uimareissulla polskimaan tuntemattoman tytönkin perään. Pitääkin seuraavalla uittokerralla ottaa kamera mukaan, jotta saisin ikuistettua koirien vesileikkejä muutamiksi kuviksi.

Vähemmästäkin hymyilyttää, kun sievä neiti tulee kylään.

Akka on käynyt kyläilemässä pitkin kesää useaan otteeseen, ja myös Batmanin sisko Alma ja nuori Tyyne-neiti ovat pistäytyneet juoksuttamassa poikia pitkin aidattua takapihaa.

On se vaan kaunis.

Jo aiemmin mainitsemallani sunnuntaisella uimareissulla Nemo sai sattumalta seurakseen nuoren narttukoiran, jonka kanssa se sitten kirmaili pitkin rantaa välillä leikkisästi rähisten ja kaverin keppejä varastaen. Kaiken kaikkiaan villiviikari käyttäytyi oikein mallikkaasti ottaen huomioon, että rannalla vieraili melko paljon ihmisiä sen vajaan kahden tunnin aikana, jonka siellä vietimme. Eräs nainen kehuikin Nemoa useaan otteeseen sen luonteesta ja siitä, kuinka hyvin se pysyy rannalla lähtemättä sen edemmäs seikkailemaan. Nemo saikin siis olla irti koko rannalla olomme ajan, eikä se kertaakaan lähtenyt 50 metriä kauemmas minusta. Batman oli tuolloin samaan aikaan miesporukan mukana läheisellä lammella, ja reissun jälkeen herra oli suoraan sanoen nauttinut olostaan ilmastoidun auton takakontissa.

Nemo pitää tarkasti silmällä laumaansa..

Samoin Batman.

Välillä ajokoiraneiti meinaa ahdistua poikien rajuista leikeistä.

Tyytyväinen tyttö, kun kaverit eivät ole ihan iholla huohottamassa.

Ja taas Nemo nauttii.. ;)

Kahtena edellisenä viikonloppuna olemme käyneet Simon kanssa Koitereella uistelemassa. Erikoista näissä reissuissa on ollut se, että Nemo on ollut molempina kertoina mukanamme, vaikkei herra sitä ennen ole koskaan edes käynyt veneessä. Poika käyttäytyi oikein mallikkaasti niin veneessä kuin vapaana saaressa, joten tulemme varmasti jatkossakin ottamaan tämän villiviikarin mukaamme vesille. Välillä Nemolle iski väsy kesken kalastuksenvalvonnan, mutta kaikeksi onneksi veneen keulassa oli mitä mainioin nukkumapaikka pienelle pystykorvalle.

Ekaa kertaa veneilemässä ja kyllä tuntui olevan mukavaa!

Kalastuksenvalvoja työssään

Lähipäivinä ajattelin rustailla teille lyhyen heppa-aiheisen postauksen liittyen tämän päiväiseen hevosten hoito- ja ruokintakeikkaan Terhin ollessa päiväreissulla Helsingissä. Luvassa on paljon kuvia ja ajatuksia laidunelämään liittyen. Pysykäähän kuulolla!

"Ollaan kavereita jookos, kuin ananas ja kookos?"

#40: Kevät on kiireistä aikaa

Viimeisimmästä postauksesta on ehtinyt hurahtaa jo jokunen tovi. Kevät onkin yleensä melko kiireistä aikaa varsinkin lukukauden viimeisiä, opiskeluun liittyviä loppusilauksia tehtäessä. Osalle se tarkoittaa viimeistä koeviikkoa lukiossa, osalle taas näyttötutkintotilaisuutta yhden opiskelujakson päättymisen merkiksi. Itse kuuluin tällä kertaa tuohon jälkimmäiseen porukkaan, joka pitkin kevättä valmistautui meidän tapauksessamme opiskelurupeaman ensimmäiseen näyttötutkintotilaisuuteen.

Ensimmäinen näyttötutkintotilaisuus koostui varsin yksinkertaisesta, mutta kuitenkin laaja- ja moniosaisesta osiosta - "Työskentely maatalousalalla". Ammattitaitovaatimuksina ovat traktorin käyttö maataloustöissä, tuotantoeläinten päivittäisten hoitotöiden tekeminen, metsän uudistustöiden tekeminen, maatilan tai maaseutuyrityksen työkalujen käyttäminen, pienimuotoisten rakennustöiden tekeminen, työtehtäviin kuuluvien maatilan tai maaseutuyrityksen jätehuollosta huolehtiminen, työhön ja työympäristöön liittyvien vaaratekijöiden ja terveyshaittojen tunnistaminen, työn turvallisuuden ja vastuullisuuden huomioiminen, työkyvyn ylläpitäminen sekä työtehtäviin kuuluvien suojaimien käyttäminen.

Navettanäyttö suoritettiin Joensuussa pienellä luomutilalla ennen viimeisen työharjoittelun alkua. Muut osiot jäivät myöhemmin Kiteellä suoritettaviksi.

Näyttöihin valmistautuessani koitin parhaani mukaan myös rentoutua ja olla ajoittain myös miettimättä tulevia tutkintotilaisuuksia. Turhan stressin ja paniikin kylväminen on vihonviimeinen tapa oppia ja sisäistää asioita, joten halusin olla ottamatta suuria paineita tulevista koitoksista, vaikka ne toki tärkeitä ja merkityksellisiä näytön paikkoja olivatkin - ja ovat myös tulevaisuudessa opiskelujen edetessä.

Kävimme rannalla pitkin kevättä, jotta pojat saivat totutella veteen omaa tahtiaan.

Pariin otteeseen kävimme juoksemassa myös läheisellä pururadalla.

Pojat halusivat tietenkin osallistua myös grillaukseen ja erityisesti Nemo kunnostautui makkaroiden vahtimisessa.

Poikien kanssa olemme touhuilleet kaikenlaista mukavaa pitkin kevättä. Erityisesti juoksulenkit ovat kuuluneet viikottaiseen ohjelmaamme yhä enenevässä määrin. Jatkossa tarkoitukseni on ottaa kevyitä taakanvetotreenejä mukaan Batmanin viikko-ohjelmaan, jotta pieni ajokoira saa purkaa loputtomilta tuntuvia energiavarastojaan.

Viimeisellä opiskeluviikolla kävimme tutustumassa metsätöiden tekoon kuusentaimien istuttamisen ja raivaussahatyöskentelyn merkeissä. Työharjoittelun alettua 24.5. näytön toinen puolikas alkoi lähestyä kovaa vauhtia, joten lukutahtia piti hieman kiristää töiden ohessa.

Terhin tallin tuorein tulokas, nuori 6-vuotias eestin raskas vetohevonen nimeltään Vine

Ensimmäiset viikot tallilla kuluivat keväisten töiden merkeissä - muun muassa varustehuonetta siivoten, aitalankoja paikoilleen laittaen ja ajolenkin uutta hiekkakerrosta kivistä "puhdistaen". Viimeviikon keskiviikkona starttasivat tämän kesän heppaleirit, joiden merkeissä mennäänkin sitten koko jäljellä oleva työssäoppimisjakso. Leireillä lapset pääsevät ratsastamaan ja ajamaan sekä hoitamaan hevosia arkisissa tilanteissa. Viimeisenä leiripäivänä pidetään nk. leirikilpailut monipuolisella tehtäväradalla.

Kerran olen ehtinyt käymään jo Koitereella kalassa ja eritoten rentoutumassa.

Lammassaari on mitä upein makkaranpaistopaikka!

Onnellinen tammalauma viheriöllä toimittamassa rakastamaansa ruohonleikkurin virkaa.

Joskus jopa pieni ajokoirakin saattaa väsähtää juoksulenkin jälkeen. <3

Loppujen lopuksi näyttö meni kaikin puolin hyvin ja kaikkien "osakokeiden" jälkeinen lopputulos on K3 eli kiitettävä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä metsätöihin liittyvät teoriajutut aiheuttivat ajoittain päänvaivaa. Tämä ensimmäinen näyttö oli kuitenkin kaikin puolin erilainen kuin tulevat tutkintotilaisuudet, joten jatkossa valmistautumiseen on käytettävä vielä huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa. Uskon kuitenkin, että rennolla mutta päättäväisellä asenteella pääsee pitkälle ilman turhaa stressiä ja paniikkitilanteita. 

Tämän kuulumispostauksen kuvat ovat hieman sekalaisessa järjestyksessä, mutta älkää antako sen häiritä. Halusin tulla hieman kertomaan teille omasta kuluneesta keväästäni, vaikka minulla alkaakin pian olla jo kiire lenkkeilemään poikien kanssa. Ajatuksenani on palata kirjoittamisen pariin taas mahdollisimman pian, sillä muutamia postausideoita on jo ehtinyt tulvia mieleeni. Toivottavasti pääsen toteuttamaan niitä viimeistään ensiviikolla alkavan kesälomani aikana!

Nemo kävi tunti sitten tutkimassa mummon kottikärryjen sisältöä. "Mitähän kivaa täältä löytyykään.."

#39: Viisi tapahtumarikasta viikkoa

Työssäoppimisjakso on nyt päättynyt ja maanantaina koitti jälleen paluu koulunpenkille. Opiskelijakollegani starttasivat teoriajakson jo viime perjantaina, mutta itse olin töiden takia estynyt osallistumaan ensimmäiselle luennolle (tästä lisää alempana).

Työssäoppimisjakso oli kaikella tapaa hyvin antoisa ja - kuten otsikkokin kertoo - tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa. Navetalla työskentelyni aikana sinne syntyi yhteensä viisi vasikkaa yhden hieman aikaisemmin syntyneen ayrshire-rotuisen lehmävasikan kaveriksi: holstein-rotuinen lehmävasikka, länsisuomalainen sonnipoika, lappalainen sonnipoika sekä lähes peräkkäisinä päivinä syntyneet itäsuomalainen kyyttö sekä lappalainen lehmävasikka. Erityisen läheiseksi tulin tuon ensimmäisenä syntyneen, hyvinkin eloisan ja leikkisän holstein-neidin kanssa, joka hereillä ollessaan seurasi minua katseellaan kaikkialle ja olisi varmasti osallistunut kaikkeen tekemiseen, jos sillä siihen vain suinkin olisi ollut mahdollisuus. Vasikat tuntuivatkin pitävän minua eräänlaisena keinoemonaan, sillä lomittajan ollessa pari päivää mukava kuvioissa eivät pienet sonnipojat ymmärtäneet aluksi ollenkaan, että tältä uudelta, väliaikaiselta hoitajaltakin olisi mahdollista saada maitoa juotavaksi. Koko työssäoppimisjaksoni ajan vastasin käytännössä kokonaan vasikoiden hoitamisesta ja juottamisesta silloin, kun olin mukana aamu- tai iltatöillä.

Paras vasikka-kaverini, innokas ja elämäniloinen holstein-neiti Ammi <3

Mukavien tapahtumien vastapainoksi pääsin, tai pikemminkin jouduin, todistamaan jo aikaisemmassa postauksessa käsittelemääni lehmän kohtukierrettä. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki, sillä kohtukierteen lisäksi hyvin kiltti ja rauhallinen lapinlehmä jouduttiin lopettamaan äkillisen, vasta vajaan viikon kuluttua poikimisesta yllättäneen poikimahalvauksen vuoksi. Kaksi lehmää saivat utaretulehduksen ja yksi aikaisempi utaretulehduslehmä jouduttiin laittamaan kyseisen vaivan takia teuraaksi. Toinen utaretulehduslehmä on jo saatu hoidettua, toista ollaan parasta aikaa hoitamassa antibiooteilla ja hoito on lähtenyt tepsimään hyvin. Eräs holstein-rotuinen hieho sen sijaan onnistui telomaan sarvensa parsirakenteisiin niin, että se valui verta useamman päivän ajan - neiti kun vielä jostain innostuessaan teloi sen verta vuotavaksi uudestaan ainakin pariin otteeseen. Viimeisellä työssäoppimisviikolla erään ayrshire-rouvan oikea silmä alkoi vuotamaan, eikä se oikein tahtonut pitää sitä ollenkaan auki. Toivon kovasti, että rouvan silmä saataisiin pian kuntoon ja se saisi jälleen nauttia elämästään nyt, kun laidunkausikin on jo ihan nurkan takana.

Eräänä lomitusaamuna (noin klo 6) navettaa edeltävä suora ja pellot näyttivät tältä.

Alunperin työssäoppimisjakson oli määrä päättyä perjantaina 29.4., mutta jossain vaiheessa jaksoa meille ilmoitettiin, että kyseisenä päivänä pidettäisiin kaikille pakollinen Eläinkuljetuskoulutus -luento, joka oli aikaisemmin peruuntunut luennoitsijan sairastumisen vuoksi. Viimeisen työssäoppimisviikon keskiviikkona Jarille kuitenkin selvisi, ettei lomitustoimistolla ollut hänelle työntekijää, vaikka sijaisapu oli myönnetty jo aikaisemmin samalla viikolla. Juuri edellisenä päivänä saamani ajokortti mahdollisti kuitenkin sen, että pystyin sopimaan torstaista sunnuntaihin kestävän, neljän päivän mittaisen - ja ennen kaikkea itselleni ihka ensimmäisen palkallisen - lomituksen jo varsin tutuksi tulleeseen navettaan. Soitin samoin tein opettajalleni kertoakseni torstaina alkavasta lomituksesta ja siitä, etten pääsisi osallistumaan perjantain pakolliselle luennolle. Kaikeksi onnekseni mitään ongelmaa ei ollut, sillä muutamilla oppisopimusopiskelijoillakin oli töitä tuona samaisena perjantaina, joten vaihtoehtoinen suoritustapa oli jokatapauksessa järjestettävä. Niinpä sain hyvillä mielin paiskia töitä lehmien ja vasikoiden parissa aina vappua myöten.

Työssäoppimisjakso oli kaikista ikävistäkin sattumuksista huolimatta todella onnistunut. Jarin kanssa oli mukava tehdä töitä, siellä miehellä riittää tarinoita kerrottavaksi ja kaikenlainen jutustelu aiheesta kuin aiheesta on todella helppoa ja luonnollista. Naureskelimme monet kerrat toistemme kertomille jutuille ja pohdimme ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Tulin myös hyvin toimeen navetan lehmien, hiehojen ja vasikoiden kanssa yhtä ayrshire-rouvaa lukuunottamatta, jolla on mielipiteensä sanottavana kaikille tuntemattomille ihmisille - ja se kaikessa määrin hänelle sallittakoon. Toki myös oma kokemattomuuteni ja epävarmuuteni tietyissä tilanteissa vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen minua kohtaan, mutta tämän lehmärouvan kohdalla syyt olivat selvillä jo etukäteen.

Parin päivän ikäinen sonnipoika päiväunilla maitoa odotellessaan.

Erityisen mukavaa oli päästä tutustumaan erirotuisten lehmien luonne-eroihin - muun muassa siihen, kuinka holsteinit ovat rodultaan kaikkein tasaisimpia ja ayrshiret tietyllä tapaa ailahtelevimpia. Suomenkarjan lehmien kanssa pärjää, kun osaa näyttää niille sen kuuluisan kaapin paikan. Sonnit ovatkin sitten asia erikseen, sillä ainakin Jarilla kasvamassa oleva itäsuomalainen sonni ei uskonut minua alkuunkaan - sen sijaan pelkkä isännän läsnäolo ja äänen korottaminen saivat nuoren pojanklopin rauhoittumaan kertalaakista. Eläinten käsittelyllä on mieletön merkitys niiden luonteeseen ja käyttäytymiseen, mutta kyllä osa on selvästi geenien mukana periytyvää ja täten vaikuttaa osaltaan myös siihen, kenestä kannattaa jättää jälkeläisiä omaan karjaan kasvamaan.

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo tekstiä lukiessaan tajusivatkin, sain pitkään kestäneen ajo-opetuksen päätteeksi inssin ensimmäisellä yrittämällä läpi tiistaina 26.4., joten nyt olen vihdoin vapaa kuin taivaan lintu! On ollut ihanaa päästä ajelemaan ihan yksikseen, enkä ole vielä ehtinyt edes töppäilemään tai aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä (kopkop!). Vaikka ajokortti on ollut minulla vasta reilun viikon, olen jo lukemattomia kertoja napannut koirat takakonttiin ja suunnannut uusille lenkkipoluille nauttimaan kauniista kevätsäästä ja rauhallisesta ympäristöstä.

Tämän viikon tiistaina kävin vihdoin ja viimein osteopaatin luona. Aikani oli klo 14:00, mutta pääsin sisään heti paikanpäälle ehdittyäni noin klo 13:40. Osteopaatti tarkasteli alaselkääni eteenpäin ja molemmille sivuille tehtävien kurotusten avulla. Niiden avulla selvisi, että vasemman puolen SI-nivel oli eräänlaisessa toimintahäiriö-tilassa, joten se piti niksauttaa oikeaan asentoon. Minun piti asettautua ensin vasemmalle ja sitten oikealle kyljelleni, ja osteopaatti niksautti selkäni molemmilta puolilta. Tämän jälkeen tein kurotukset uudelleen, ja nyt nivelet liikkuivat samanaikaisesti, kuten niiden kuuluukin. On melko todennäköistä, että jo reilut puolitoistavuotta kestäneen vaivan vuoksi nivel palautuu vielä uudelleen häiriötilaan, mutta nyt aluksi seurailemme tilannetta viikon verran. Jos kipua edelleen esiintyy, on minun varattava uusi aika mahdollisimman pian.

PS. Olen nyt pienen tauon jälkeen palannut myös Snapchatin ihmeelliseen maailmaan, joten toilailujani pääsee nyt seuraamaan käyttäjänimellä janiwa (janinasivonen). Suosittelen seuraamaan tiliäni erityisesti, jos MyDay -tyyppiset kuvat ja videopätkät kiinnostavat, sillä pyrin päivittämään tarinaani useamman kerran päivässä.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, palataan taas mahdollisimman pian toivottavasti myös parempilaatuisten kuvien merkeissä!