#40: Kevät on kiireistä aikaa

Viimeisimmästä postauksesta on ehtinyt hurahtaa jo jokunen tovi. Kevät onkin yleensä melko kiireistä aikaa varsinkin lukukauden viimeisiä, opiskeluun liittyviä loppusilauksia tehtäessä. Osalle se tarkoittaa viimeistä koeviikkoa lukiossa, osalle taas näyttötutkintotilaisuutta yhden opiskelujakson päättymisen merkiksi. Itse kuuluin tällä kertaa tuohon jälkimmäiseen porukkaan, joka pitkin kevättä valmistautui meidän tapauksessamme opiskelurupeaman ensimmäiseen näyttötutkintotilaisuuteen.

Ensimmäinen näyttötutkintotilaisuus koostui varsin yksinkertaisesta, mutta kuitenkin laaja- ja moniosaisesta osiosta - "Työskentely maatalousalalla". Ammattitaitovaatimuksina ovat traktorin käyttö maataloustöissä, tuotantoeläinten päivittäisten hoitotöiden tekeminen, metsän uudistustöiden tekeminen, maatilan tai maaseutuyrityksen työkalujen käyttäminen, pienimuotoisten rakennustöiden tekeminen, työtehtäviin kuuluvien maatilan tai maaseutuyrityksen jätehuollosta huolehtiminen, työhön ja työympäristöön liittyvien vaaratekijöiden ja terveyshaittojen tunnistaminen, työn turvallisuuden ja vastuullisuuden huomioiminen, työkyvyn ylläpitäminen sekä työtehtäviin kuuluvien suojaimien käyttäminen.

Navettanäyttö suoritettiin Joensuussa pienellä luomutilalla ennen viimeisen työharjoittelun alkua. Muut osiot jäivät myöhemmin Kiteellä suoritettaviksi.

Näyttöihin valmistautuessani koitin parhaani mukaan myös rentoutua ja olla ajoittain myös miettimättä tulevia tutkintotilaisuuksia. Turhan stressin ja paniikin kylväminen on vihonviimeinen tapa oppia ja sisäistää asioita, joten halusin olla ottamatta suuria paineita tulevista koitoksista, vaikka ne toki tärkeitä ja merkityksellisiä näytön paikkoja olivatkin - ja ovat myös tulevaisuudessa opiskelujen edetessä.

Kävimme rannalla pitkin kevättä, jotta pojat saivat totutella veteen omaa tahtiaan.

Pariin otteeseen kävimme juoksemassa myös läheisellä pururadalla.

Pojat halusivat tietenkin osallistua myös grillaukseen ja erityisesti Nemo kunnostautui makkaroiden vahtimisessa.

Poikien kanssa olemme touhuilleet kaikenlaista mukavaa pitkin kevättä. Erityisesti juoksulenkit ovat kuuluneet viikottaiseen ohjelmaamme yhä enenevässä määrin. Jatkossa tarkoitukseni on ottaa kevyitä taakanvetotreenejä mukaan Batmanin viikko-ohjelmaan, jotta pieni ajokoira saa purkaa loputtomilta tuntuvia energiavarastojaan.

Viimeisellä opiskeluviikolla kävimme tutustumassa metsätöiden tekoon kuusentaimien istuttamisen ja raivaussahatyöskentelyn merkeissä. Työharjoittelun alettua 24.5. näytön toinen puolikas alkoi lähestyä kovaa vauhtia, joten lukutahtia piti hieman kiristää töiden ohessa.

Terhin tallin tuorein tulokas, nuori 6-vuotias eestin raskas vetohevonen nimeltään Vine

Ensimmäiset viikot tallilla kuluivat keväisten töiden merkeissä - muun muassa varustehuonetta siivoten, aitalankoja paikoilleen laittaen ja ajolenkin uutta hiekkakerrosta kivistä "puhdistaen". Viimeviikon keskiviikkona starttasivat tämän kesän heppaleirit, joiden merkeissä mennäänkin sitten koko jäljellä oleva työssäoppimisjakso. Leireillä lapset pääsevät ratsastamaan ja ajamaan sekä hoitamaan hevosia arkisissa tilanteissa. Viimeisenä leiripäivänä pidetään nk. leirikilpailut monipuolisella tehtäväradalla.

Kerran olen ehtinyt käymään jo Koitereella kalassa ja eritoten rentoutumassa.

Lammassaari on mitä upein makkaranpaistopaikka!

Onnellinen tammalauma viheriöllä toimittamassa rakastamaansa ruohonleikkurin virkaa.

Joskus jopa pieni ajokoirakin saattaa väsähtää juoksulenkin jälkeen. <3

Loppujen lopuksi näyttö meni kaikin puolin hyvin ja kaikkien "osakokeiden" jälkeinen lopputulos on K3 eli kiitettävä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä metsätöihin liittyvät teoriajutut aiheuttivat ajoittain päänvaivaa. Tämä ensimmäinen näyttö oli kuitenkin kaikin puolin erilainen kuin tulevat tutkintotilaisuudet, joten jatkossa valmistautumiseen on käytettävä vielä huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa. Uskon kuitenkin, että rennolla mutta päättäväisellä asenteella pääsee pitkälle ilman turhaa stressiä ja paniikkitilanteita. 

Tämän kuulumispostauksen kuvat ovat hieman sekalaisessa järjestyksessä, mutta älkää antako sen häiritä. Halusin tulla hieman kertomaan teille omasta kuluneesta keväästäni, vaikka minulla alkaakin pian olla jo kiire lenkkeilemään poikien kanssa. Ajatuksenani on palata kirjoittamisen pariin taas mahdollisimman pian, sillä muutamia postausideoita on jo ehtinyt tulvia mieleeni. Toivottavasti pääsen toteuttamaan niitä viimeistään ensiviikolla alkavan kesälomani aikana!

Nemo kävi tunti sitten tutkimassa mummon kottikärryjen sisältöä. "Mitähän kivaa täältä löytyykään.."

#35: Kotiopiskelua: aiheena palo- ja pelastustoiminta maatiloilla

Kuuntelen parhaillaan luentoa, joka käsittelee palo- ja pelastustoimintaa maatiloilla. Yli puolet "läsnäolijoista" kuuntelee luentoa internetin välityksellä, ja meillä onkin chatin puolella paljon mielenkiintoisia keskusteluja meneillään käsiteltäviin aiheisiin liittyen. Olemme etsineet myös muutamia hyödyllisiä linkkejä, jotka jokaisen eläintenhoitajan, maatalouslomittajan ja maatalousyrittäjän olisi syytä lukea:

Teemana riskien hallinta, Pihvikarjaliiton tiedotuslehti 3/2013

Palo- ja pelastustoimet hevostallissa, Elisa Saari / Laurea ammattikorkeakoulu

Ensiapu kasvinsuojeluaineisiin liittyvissä tapaturmissa, Farmit

Hakusanalla "rakennusten paloluokitus" löytyy ladattava tiedosto liittyen P1, P2 ja P3 -paloluokitusten tarkempiin tietoihin ja rajoituksiin

Chatissa keskustelimme paljon mm. siitä, kuinka lehmät saadaan päästettyä vapaaksi pelastamista varten, jos kyseessä on parsinavetta. Pohdimme, onko pantaa mahdollista leikata puukolla tai terävällä leikkurilla lehmän pelastamiseksi. Tällaiset terävät esineet ovat toki itsessään vaarallisia eläinten lähellä käytettäviksi, varsinkin jos eläin on hätääntynyt ja paniikissa, mutta mielestäni eläimen pelastamista kannattaa ehdottomasti yrittää, jos se vain on mahdollista ja turvallista. Eläinten pienet, puukosta tai leikkureista saadut haavat ovat suhteessa vähäinen ongelma, jos niitä käyttämällä voidaan kuitenkin pelastaa eläimen tai useiden eläimien henki. Eräs opiskelija löysikin juuri tähän tarkoitukseen valmistetun pantaleikkurin, joka on puukkoon ja muihin leikkureihin verrattuna huomattavasti turvallisemman näköinen.

"Pantaleikkuri on kytkettyjen eläinten vapauttamiseen tarkoitettu käsityökalu. Pelastajalla on riski jäädä rauhattoman eläimen jalkoihin vapautustilanteessa. Siksi eläimen vapauttamisen on tapahduttava nopeasti ja molemmille osapuolille, sekä pelastajalle että lehmälle, turvallisella tavalla."

Itse halusin nostaa esille eläinten käyttäytymisen siirto- ja kuljetustilanteissa. Kaikki perinteisimmät tuotantoeläimet ovat laumaeläimiä, jolloin ne siirtyvät paikasta toiseen mielellään yhdessä muiden lajitovereidensa kanssa. Eläinten siirtämisen hyvä nyrkkisääntö onkin se, että niitä pyrittäisiin siirtämään aina ryhminä yksilöiden sijaan. Märehtijät ja siat liikkuvat helpommin eteenpäin, jos ne näkevät edellään muita samaan suuntaan liikkuvia lajitovereita. Lisäksi määränpää on pyrittävä tekemään lähtöpaikkaa houkuttelevammaksi siirtoa helpottamaan. Alla tarkempaa tietoa eläinten siirto- ja kuljetustilanteisiin liittyen ProAgrian Tieto tuottamaan -sarjan kirjasta Hyvinvoiva tuotantoeläin. Klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet tekstit ja piirroskuvat selvemmin.

Pahoittelut kuvien huonosta laadusta!

PeltacoShop.com:ista on mahdollista tilata Eläinpelastus -kirja hintaan 35 euroa. Kirja liittynee osittain vuosina 2011-2014 toteutettuun eläintenpelastus-projektiin, josta Peltacon nettisivut sanovat seuraavaa:

"Tilastojen mukaan eläinpelastustehtävien määrä on ollut viimevuosina suuressa nousussa. Vuonna 2009 eläinpelastustehtäviä oli yli 2400, kasvua edelliseen vuoteen 18%. Viimeisen 10 vuoden aikana eläinpelastustehtävien määrä on noussut yli 100%. Samalla kun eläinpelastustehtävien määrä on nousussa, ei välineistö kuitenkaan ole kehittynyt. Lisäksi eläinpelastuskoulutus ei ole riittävää, jolloin turvallisuusriski tehtävissä on ilmeinen.

Projektin tavoitteena on kehittää lähinnä pelastusalan ammattilaisille, mutta myös muille eläinten kanssa työskenteleville tahoille uusia, käytökelpoisia välineitä turvalliseen pelastustilanteeseen. Tarkoituksena on kehittää yhdessä alan ammattilaisten kanssa kattava eläinpelastuskalusto, joka takaa turvalliset olosuhteet sekä pelastajalle että eläimelle."

Sivuilta löytyy myös kuvia ja videoita eläinten pelastamiseen liittyen.

Lopuksi lyhyt huomio maatilayrityksille:

Googlesta saa ladattua maatilan pelastussuunnitelman niinkin yksinkertaisella hakusanalla kuin "maatilan pelastussuunnitelma". Suosittelen lataamaan ja tulostamaan paperiversion kyseisestä tiedostosta navetalle työntekijöiden nähtäväksi. Pyrkikää myös ohjeistamaan työntekijöitänne oman tilanne palo- ja pelastusasioissa: Missä on esimerkiksi ihmisten hätäpoistumistie, entä eläinten? Mihin eläimet ohjataan navetasta pelastamisen jälkeen?

Palo- ja pelastusasioihin perehtyminen on tärkeä osa maataloustyöntekijöiden ammattitaitoa. Esimerkiksi tulipalo voi yllättää kenet tahansa milloin tahansa, ja tällöin on tärkeää osata toimia oikein sekä ennen kaikkea mahdollisimman rauhallisesti, turvallisesti ja päämäärätietoisesti. Suosittelen kaikkia tutustumaan aiheeseen esimerkiksi yllä olevien linkkien kautta!

#30: Vähän erilainen kouluviikko

Hiihtoloman jälkeen arki alkoi ensiapukoulutuksen merkeissä. Kaksipäiväisellä kurssilla käsittelimme EA1 -kurssin asioita, sillä niiden hallitseminen kuuluu tutkinnon perusteisiin. Olen ala-asteikäisenä ollut mukana SPR:n nuorten ensiapuryhmässä ja käynyt kerran myös suomenmestaruuskisoissa, joista kotiintuomisina oli junnujen SM-pronssimitali.

Pitkästä tauosta huolimatta lähestulkoon kaikki kurssilla käsitellyt asiat olivat kohtalaisen hyvin muistissa. Ensimmäisen päivän teemana oli pääasiassa tajuttoman ihmisen kylkiasentoon laittaminen, elottoman ihmisen elvyttäminen ja hätäilmoituksen tekeminen. Kylkiasentoa kokeilimme vuorollaan toinen toisillemme, painelu-puhallus -elvytystä annoimme alaraajattomalle nukelle ja toiselle nukelle kokeilimme defibrillaattorin kiinnittämistä ja laitteen antamien ohjeiden seuraamista.

Toisena kurssipäivänä eli tiistaina käsittelimme palovammoja ja erilaisia haavatyyppejä. Myrkytystietokeskuksen nettisivuilla perehdyimme myrkyllisiin sekä kerta-annoksena vaarattomiin tuotteisiin ja kävimme läpi myrkytystilanteen ensiapuohjeet. Ainoa itselle vieraampi aihe oli tämä myrkytys ja sitä koskevat toimenpiteet. Yllä olevan linkin takaa löytyy kattavasti tietoa asiaan liittyen, mikäli aihe on jollekulle muullekin tuntematon. Kurssiohjaajamme mukaan on varsin yleistä, etteivät ihmiset edes ole tietoisia myrkytystietokeskuksen nettisivujen olemassaolosta.

Ensiapukurssilla katsoimme useita havainnollistavia videoita sekä kuvia erilaisista onnettomuustilanteista. Palovammakuvat olivat erityisen "raakoja", vaikka en periaatteessa mikään hirveän herkkä ihminen olekaan. Kuvien, videoiden ja erilaisten testien avulla asiat painuivat mieleen pelkkää luennointia paremmin. Muutamia harjoituksia löytyy myös Punaisen Ristin nettisivuilta.

Keskiviikkona ohjelmassa oli tautioppia. Pääasiassa käsittelimme tamman varsomista, lehmän poikimista ja emakon porsimista, eli eläimen synnyttämistä. Lisäksi perehdyimme hieman laajemmin sikojen maailmaan videoiden ja opettajan omien kokemusten pohjalta. Sikataloutta käsittelemme tarkemmin ensi syksynä, ja toivon mukaan pääsemme myös vierailemaan jossakin "paikallisessa" sikalassa. Täällä Itä-Suomessa sikaloita on nykyään todella vähän, joten vierailun järjestäminen voi olla jossain määrin melko hankalaa. Siat ovat kyllä äärimmäisen hellyyttävän näköisiä olentoja, ja kaiken lisäksi ne kuuluvat maailman fiksuimpien eläinten joukkoon.

Torstaina suuntasimme heti aamusta puutarha-alan opiskelijoiden työskentelytiloihin rakentamaan. Aluksi kävimme läpi yleisimpiä rakennusmateriaaleja ja työkaluja, sillä meidän on osattava tunnistaa ja nimetä niitä kesäkuun tutkintotilaisuudessa.

Työvälineet ja -tarvikkeet asetelmassa videokoostetta varten - lämpöpuhallin ja reikäporanterä puuttuvat kuvasta.

Keskustelutuokion jälkeen aloimme rakentamaan kolmen hengen pienryhmissä. Meidän ryhmämme tehtävä oli rakentaa kaksi huopakattoista linnunpönttöä kottaraisille, kun taas kaksi muuta ryhmää alkoivat tulkita sahapukin rakennusohjetta. Meidän ensimmäinen työvaiheemme oli pöntön rungon suunnittelu ja lautojen ruuvaaminen yhteen akkuporakoneella. Tätä seurasivat useat sahaustuokiot, lattiapalikoiden sommittelu hukkapaloista, kattolautojen väsääminen sekä kattohuopapalojen leikkaaminen, lämmittäminen ja kiinnittäminen paikoilleen gyproc-nauloilla. Todellisuudessahan työvaiheita oli todella paljon, kun väsäsimme kahta pönttöä vuoron perään. Ongelmiltakaan ei täysin vältytty, mutta loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin molemmat pöntöt valmiiksi reilun kolmen tunnin työskentelyn jälkeen.

Erityisesti mittaaminen, sahaaminen, ruuvaaminen ja naulaaminen tulivat tutuiksi linnunpönttöjä rakennettaessa.

Vaikeuksista huolimatta saimme porattua reiät molempiin pönttöihin.

Valmiit huopakattoiset linnunpöntöt ja taustalla muiden ryhmien tekemät sahapukit.

Kaiken kaikkiaan linnunpönttöjen rakentaminen oli todella mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Oli hauskaa tehdä välillä jotain muutakin, kuin istua luennolla. Työkalujen käyttö on tullut jossain määrin tutuksi jo aiemmin, mutta pieni kertaus tuli todellakin tarpeeseen. Tutkinnon perusteiden mukaan meidän on kyettävä tekemään pienimuotoisia rakennustöitä talleilla ja navetoilla, joten siinäkin mielessä tavallisimpien työkalujen käyttö ja rakennusmateriaalien tunnistus on äärimmäisen tärkeää. Itselläni rakennusmateriaalit teettävät hieman enemmän työtä, kuin työkalujen tunnistaminen, mutta pienimuotoinen itsenäinen opiskelu auttanee asiaa. 

Rakennuspäivänä meidän tuli valokuvata ja videoida todistusaineistoa päivän kulusta ja siitä, että jokainen varmasti osasi käyttää tarvittavia työvälineitä. Päätimme kuvata koko ryhmän työskentelyn ja linnunpöntön rakennusvaiheet samalle laitteelle, tässä tapauksessa allekirjoittaneen LG G3 -älypuhelimelle, josta sitten kotona siirsin lähes 150 kuva- ja videotiedostoa koneelle videokoosteen tekemistä varten. Sain kyseisen videon valmiiksi jo eilen, ja se on tarkoitus esittää kesäkuussa pidettävässä tutkintotilaisuudessa todisteena rakennuspuolen osaamisesta.

Ensiviikolla perehdymme metsätöiden tekoon teoriassa ja opiskelemme pääaineitamme eli eläinten hoitoon ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Pääsiäisen jälkeen tiistaina 29.3. alkaa jälleen työssäoppimisjakso. Tällä kertaa menen töihin läheiselle navetalle, jossa toivon mukaan pääsen näkemään myös lehmän poikimisen.

#28: Kaksi synttärisankaria ja muistoja kuvien kera

Hiihtoloma alkaa virallisesti huomenna. Olimme jo koko eilisen päivän koirien kanssa täällä maalla rentoutumassa, ja tänään ohjelma jatkuunee pitkälti samaisella rennolla kaavalla: hyvää ruokaa, ulkoilua, akkujen lataamista, jääkiekkoa läppärin näytöltä ja ampumahiihtoa telkkarista. Pojat saavat leikkiä Akka-neidin kanssa ja itselläni on aikaa hieman kirjoitella kuulumisia tänne blogin puolelle.

Viimeisimmässä postauksessa kerroinkin teille jo uudesta tarhailujärjestelystä ja ruokinnan kokemista pienistä muutoksista, vai pitäisikö sanoa lisäyksistä. Ensimmäisen chiaa sisältäneen iltaruoan jälkeisenä aamuna molempien koirien maha näytti olevan hieman löysällä, liekkö tuo sitten johtunut ruokinnan kokemasta muutoksesta vai edellisenä päivänä syödyistä luista, tiedä häntä. Joka tapauksessa tuon aamun jälkeen uloste on näyttänyt normaalilta ja olen pikkuhiljaa alkanut lisäämään chia-annosta. Tarkoitukseni on ainakin näin aluksi nostaa annostus yhteen ruokalusikalliseen per koira, kuten jo aiemmin mainitsinkin.

Nemo nauttimassa maaseudun rauhasta ja jäniksen romppeista 21. helmikuuta.

Pieni villapöksyinen villiviikarimme Nemo täytti eilen kaksi vuotta. Instagramissa allekirjoittaneen elämää seuraavat ovat saattaneetkin törmätä kahteen videoon, joissa Nemo lumilingon lailla antaa nietoksille kyytiä. Toinen video on herättänyt hilpeyttä myös Facebookin Suomenpystykorva -ryhmässä, jossa muut pystykorvaihmiset ovat tunnustaneet näyn olevan varsin tuttu myös heille.

Meillä on täällä varsinainen juhlaviikonloppu meneillään. Nemon eilisten synttäreiden lisäksi Batmanilla on tänään juhlapäivä, kun herra täyttää jo 3,5 vuotta. Aika kuluu todellakin hirmuista vauhtia, vastahan nuo molemmat tulivat meille pieninä karvapalloina, joiden jalat veivät minne sattuu ja joilla pissi saattoi lirahtaa eteisen matolle juuri ennen ulko-oven avautumista. Nemokin on jo vuoden kuluttua virallisesti aikuisen koiran iässä. Molemmat koirat ovat kuitenkin vasta nuoria, ja jos kaikki sujuu hyvin, meillä on edessämme vielä monta yhteistä vuotta. Hartain toiveeni olisi, että molemmat koirat saisivat viettää pitkän ja onnellisen, metsästyksellisesti vauhdikkaan ja runsasriistaisen elämän ilman sairauksia tai onnettomuuksia.

Batman siskonsa Alman kanssa ensimmäisenä iltanaan uudessa kodissa.

Vauhtia löytyi jo silloin, mutta välillä saattoi pysähtyä hetkeksi katselemaan ja kuuntelemaan ympäristön tapahtumia.

Pientä Nemo-herraa puolitoistavuotias Batman opasti hyvin veljellisesti ja rakastavasti.

Pieni peto oli kova pomottamaan ja pitämään kuria isoveljelle. Nykyään se taitaa mennä toisin päin, joskin Nemo osaa tarpeen vaatiessa pitää hyvinkin ärhäkästi puolensa. Molemmista huomaa, että suonissa virtaa pystykorvan verta.

Nemon syntymäpäivän myötä myös Nellan poismenon kaksivuotispäivä alkaa lähestyä. Olen useaan otteeseen kokenut Nellan suojelevan meitä sieltä jostain kaukaa pilvien päältä. Erityisen tarkkaan pieni prinsessani pitää huolta tuosta pienestä, kultaturkkisesta seuraajastaan. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi minulla on muistot, joita ei kukaan voi viedä pois.

Tämän prinsessan kanssa vietimme 11  unohtumatonta vuotta.

Älä seiso haudallain itkien - en ole siellä, nuku en.

Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa, olen timantinhohde lumessa.

Olen aurinko, joka kultaa viljaa, syyssade, joka putoaa hiljaa.

Kun heräät aamun hiljaisuuteen, olen ylitsesi maahan uuteen matkaavien muuttolintujen lento.

Olen öisten tähtien loiste hento.

Älä seiso haudallain itkien - en ole siellä, kuollut en.

Kaikki neljä rakkainta karvakorvaa samoissa kehyksissä: Batman, Nella, Akka ja Nemo.

Hiihtolomalla aion rentoutua ja nauttia kiireettömyydestä. Tarkoitukseni on myös touhuta koirien kanssa niin paljoin kuin mahdollista. Olen suunnitellut käyväni hiihtämässä ja luistelemassa edes kerran tämän talven aikana, joten ehkäpä nyt lomalla olisi aikaa toteuttaa molemmat. Eilen kävin lumikenkäilemässä Nemon kanssa ja vaikka lumi ei paljon upottanutkaan, antoi se omanlaisensa haasteen varsinkin ylämäkeen tarpoessa.

Menneellä viikolla vietin kolme päivää hevostallilla talliopetuksen merkeissä. Pääasiassa siivosimme karsinoita, perehdyimme hevosten ruokintaan, pohdimme terveen ja sairaan hevosen eroja ja kävimme suullisesti läpi hevosten yleisimpiä sairauksia. Toisella tallilla meille nimitettiin hevoset, jotka sitten harjasimme, suitsimme ja joiden kanssa teimme maastakäsittelyä maneesissa puomien avustuksella. Maastakäsittelyssä perehdyimme hevosen peruuttamiseen ensin suoralla linjalla ja tämän sujuessa myös kulmassa. Tehtävien välissä väistätin omaa hevostani molempiin suuntiin, ja alun epäröinnin jälkeen tamma vastasi pyyntöihini varsin näpsäkästi.

Hiihtoloman jälkeen meillä on vajaan parin viikon verran koulua ennen seuraavan työssäoppimisjakson alkua. Oma työssäoppimispaikkani riippuu pitkälti siitä, ehdinkö saamaan ajokortin ennen jakson alkua. Toki voin halutessani olla myös kahdessa paikassa, esimerkiksi ensimmäiset kaksi viikkoa hevostallilla ja loput kolme viikkoa navetassa.

Näiden pikaisten kuulumisten myötä haluan toivottaa rentouttavaa hiihtolomaa kaikille, joilla se huomenna alkaa! Palataan taas mahdollisimman pian.

#25: Miltä nyt tuntuu?

Työssäoppimisjakso on tältä erää ohi. Kuukausi meni todella nopeasti ja olisin mielelläni voinut jatkaa harjoittelua vähän pidemmällekkin. Maanantaina kuitenkin koulunpenkki ja navettaopetus kutsuvat jälleen.

Mitä tältä työssäoppimisjaksolta sitten jäi käteen?

Kuten jo aiemmassa työssäoppimisjaksoa koskevassa postauksessa mainitsinkin, pääsin opettelemaan hevosen hieromista aluksi Terhin avustuksella ja varsin pian myös itsenäisesti. Hieroin kaikki hevoset kertaalleen läpi tunnustellen ja etsien kipupisteitä, joita muutamia jokaiselta hevoselta aina löytyikin. Lapojen venyttäminen oli ehkä hieronnan raskain työvaihe, varsinkin kun yleensä toinen lapa oli toista tiukempi "aukeamaan". Kaikki hevoset reagoivat hierontaan omalla tavallaan - kipupisteen löytyessä yksi hevonen irvisteli, toinen viskoi päätään ja kolmas katsoi kummissaan, että mitäs täällä nyt tapahtuu. Hara-mummo oli arka kyljistään ja käveli karkuun kylkinahkoja venytettäessä. Paria nautti suunnattomasti hännänvedosta, vaikka ei minkäänlaista äänimerkkiä antanutkaan. Kirppu reagoi lähes kaikkeen vähän kiukkuilemalla, ja yritti parhaansa mukaan uhkailla ilmeilemällä mukamas hirveän julmasti. Oli mielenkiintoista seurata hevosten reaktioita, ilmeitä ja eleitä.

Tänään pääsin kokeilemaan myös hevosen etukenkien irroittamista. Terhi näytti ensin mallia takakenkien kanssa, jonka jälkeen pääsin itse kokeilemaan. Ensimmäisen kengän irroittamiseen meni huomattavasti pidempään, toisen kengän kohdalla aloin päästä jo paremmin jyvälle ainakin naulojen irroittamisen suhteen. Selkäänhän tuo touhu käy melko paljon, joten jouduin kummakin etujalan kohdalla suoristautumaan ja huilaamaan muutamaan otteeseen. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin saada jalka pysymään napakasti reisien välissä, tästä lieneekin muistona kauniit mustelmat.

Perinteisistä tallitöistä jäi parhaiten mieleen karsinoiden siivous. Voisi kuvitella, että tässä vaiheessa sitä jo osaisi siivota karsinoita "oikeaoppisesti", mutta aina voi oppia jotain uutta. Paneuduin työssäoppimisjakson alusta alkaen järjestelmälliseen karsinan siivoamiseen, juuri niin kuin eräs hevospuolen opettajamme on meille neuvonut. Huomasin heti, että tällainen järjestelmällinen eteneminen nopeuttaa työtä huomattavasti epämääräiseen poukkoiluun verrattuna. Perinteisten tallitöiden ja hevosten hoidon lisäksi tein tallissa myös perusteellisempaa siivousta pesemällä karsinoiden seinät sekä siivoamalla varustehuoneen "lattiasta kattoon". Pesulle pääsivät myös hevosten suojat ja syksyn rapakeleiltä likaiseksi jääneet hiittikärryt.

Tänään jouduimme valitettavasti viemään 20 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtineen Hara-tamman lopetettavaksi. Lopetustilanne oli todella nopea, eikä hevonen ehtinyt tajuta asiasta mitään. Paikanpäälle päästyämme vanhus vähän katseli, että missäs sitä nyt ollaan, ja pian tilanne olikin jo ohi. Hara pääsi vihreämmille niityille ollessaan vielä hyvinvoiva, mieleltään virkeä, eikä tammalle ehtinyt tulla vielä suurempia kipuja, jotka olisivat haitanneet normaalia elämää. Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin ja kuljetut kilometrit alkoivat jo painamaan tätä pientä, kaunista tammaa. Hyvää matkaa Hara, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä.

Hara-tamman kuva poimittu TeRä's Hevosen nettisivuilta.

Keskustelimme tämän tapauksen myötä eläinten lopetukseen liittyvistä asioista. Vaikka olen ollut vasta kerran mukana näin suuren eläimen lopetustilanteessa, haluan sanoa, että uskon ampumisen olevan eläimen kannalta kaikkein paras ratkaisu. Lopetusruiskeella iso eläin ei kuole välittömästi, vaan ehtii pahimmassa tapauksessa kitua pitkänkin aikaa. Oikeaan kohtaan ammuttaessa eläin putoaa kerralla, eikä se ehdi tuntea kipua tai pelkoa. On eläimen kannalta oikein, että se saa lähteä sekä oikeaan aikaan, että myös oikealla tavalla - nopeasti ja kivuttomasti.

Harjoittelujakso oli tästä surullisesta päätöksestä huolimatta kaikin puolin onnistunut. Keskustelimme paljon hevosten hoitoon ja ratsastukseen sekä maatalouteen liittyvistä aiheista, joiden myötä sain paljon uutta tietoa ja näkökulmia asioihin. Pohdiskelimme muun muassa maatalouslomittajien toisinaan jopa järjettömän pitkiä työmatkoja ja vähäiseksi jäävää lepoaikaa. Missä menee inhimillisyyden raja?

Siinä missä työssäoppimisjakso antoi paljon uutta tietoa ja hienoja kokemuksia, se pisti myös miettimään omaa tulevaisuuttani. Jaksaisinko pidemmän päälle työskennellä lomittajana? Jatkaisinko opiskelua esimerkiksi agrologiksi? Olisiko yrittäjyys minua varten? Kaikenlaisia vaihtoehtoja on hyvä pohtia ja punnita jo etukäteen, vaikka meneillään onkin vasta ensimmäinen opiskeluvuosi.

Vastauksena otsikon kysymykseen: nyt tuntuu todella hyvältä. On onni saada oppia uutta taitavien eläinalan ammattilaisten ja hienojen eläinten parissa. Olen erittäin kiitollinen Terhille harjoittelumahdollisuudesta, eritoten töiden monipuolisuudesta sekä uuden oppimisen mahdollistamisesta. Tulevalta teoriajaksolta toivon lisää uusia oivalluksia ja mielenkiintoisia keskusteluja muiden opiskelijoiden sekä opettajien kanssa.

"Hevosista parhaat pääsee paikkaan salaiseen, siellä vanhat, sairaatkin kuin varsat kirmailee." Kuvassa edesmennyt tamma Gvenda laitumella kesällä 2011.

Älä anna surunkaan estää, yritä minun vuokseni kestää.
Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton, menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vierelläin, loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikea ystävän, rakastavan ja ymmärtävän.

#16: Mukavia muistoja ja tavoitteita työssäoppimisjaksolle

Lukuvuoden toinen työssäoppimisjaksomme starttasi 14.1., ja sen kesto on aikuisopistolle tyypilliseen tapaan yksi kuukausi. Itse aloitin työt torstaina läheisellä ratsastustallilla, joka on minulle tuttu jo lähes kuuden vuoden takaa aina yrityksen alkuajoilta lähtien. Kyseessä on paikka, jossa olen oppinut kaikkein eniten hevosen hoitoon ja erityisesti ratsastukseen liittyen - hyvät naiset ja herrat, hevosalan koulutus- ja konsultointipalveluita tarjoava TeRä's Hevonen.

Tältä tallilta minulla on paljon hyviä muistoja. Peruskouluaikoina olin kaksi kertaa viikon mittaisella TET-jaksolla töissä tallilla, ja lukion lopetettuani ja omaa alaa etsiessäni olin syksyllä 2014 jälleen kolmen kuukauden mittaisessa työkokeilussa hevosten parissa. Näiden "työkokemuksien" lisäksi olen saanut tutustua ja tuntea tähän mennessä kaikki Terhin tallilla asustaneet hevoset, joista yhä tärkein lienee syksyllä 2011 Lieksaan ja myöhemmin sitä kautta Nurmekseen muuttanut, suuri latvialaisruuna Dedorzs eli Dido. Nykyään poika taidetaan tuntea paremmin kutsumanimellä Dino tai Dinsku.

Ensimmäistä kertaa Didon selässä talvella 2011. Ei tainnut kumpikaan meistä vielä silloin tietää, millainen rakkaustarina tästä olisi voinut syntyä. Kuva (c) Päivi Lappalainen

Dido saapui Terhille alkuvuodesta 2011. Tuo entisen omistajansa kanssa kenttäratsastuksessakin kilpaillut suuri ruuna valloitti sydämeni heti ensimmäisellä ratsastuskerralla. Vaikka Dido ei ratsastaessa ollut suinkaan sieltä helpoimmasta päästä, nautin vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta aivan äärettömän paljon tämän herran kanssa työskentelystä. Kesän koittaessa vuokrasin Didoa kuukauden verran ja olisin halunnut jatkaa sopimusta vielä syksyllä, mutta opetushevoseksi sopimaton ja jatkuvasti vaihtuvista ratsastajista hermostuva ruuna vaihtoi omistajaa elokuussa. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus ostaa ruuna itselleni, olisin sen epäröimättä tehnyt.

Kankikuolaimella ratsastusta kesällä 2011. Kuva (c) Terhi Räty

Komea ja tyytyväinen ruuna hellepäivänä treenin jälkeen. Kuva (c) Mira Nuutinen

Hikien poispesun yhteydessä piti saada vähän hörpätä vettä ja kastella palvelusväki läpimäräksi. Kuva (c) Mira Nuutinen

Didon kanssa koin lukemattomia onnistumisen tunteita ja ilon hetkiä. Ruuna kuljetti minut ensimmäisten esteiden ylitse toisinaan laukaten, toisinaan laiskasti yli löntystäen. Ruunaa voisikin kuvailla osuvasti käveleväksi kuntosaliksi, niin paljon sen hyväksi ratsastaminen vaati - ja vaatinee edelleen.

Didoa ei ole tarkoitettu opetushevoseksi, vaan yhden ihmisen silmäteräksi. Kuva (c) Mira Nuutinen

Itsenäistä treeniä kesällä 2011. Kuva (c) Mira Nuutinen

Ruunan kanssa työskentely saattoi olla toisinaan todella vaativaa puuhaa. Alkutunti meni etsiessä oikeita nappuloita, ja vasta loppuraveissa Dido alkoi liikkua toivotulla tavalla.  Kuva (c) Mira Nuutinen

Tätä nykyä Dido eli Dino, asustelee Nurmeksessa Mannen ratsutilalla pääasiassa yhden ihmisen hevosena. Pari vuotta sitten kävin moikkaamassa ruunaa, ja se vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä ja hyvinvoivalta. Kiitokset tästä kuuluvat Mannen ratsutilan väelle ja sen toiselle omistajalle, Sannalle.

Hassu ruuna <3

Vaikka Didon lähtö olikin minulle raskas ja vaikea paikka, olen onnellinen tietäessäni sen saavan elää hyvää ja onnellista hevosen elämää. Tiedän, että meillä olisi ollut hieno tie yhdessä kuljettavaksi, mutta se ei valitettavasti päässyt koskaan kunnolla alkamaan. Kuka tietää, ehkä joku toinen hevonen on tarkoitettu kulkemaan kanssani sitä polkua - sitten joskus.

Minä ja suomenhevostamma Kirpun Lento eli Kirppu kaatosateessa syksyllä 2012. Kuva (c) Tiia Pietarinen

Kaikki Terhin tallilla asuneet hevoset ovat opettaneet minua omalla tavallaan. Toisten kanssa yhteistyötä on ehditty hioa enemmänkin, kun taas joidenkin yksilöiden kohdalla yhteistyö on jäänyt vain tutustumisasteelle. Viimevuosina ratsastusharrastus on jäänyt taka-alalle opiskeluiden ja muiden harrastusten vuoksi, mutta hinku satulaan on edelleen kova.

Toinen sisintäni sykähdyttänyt ruuna, Cygan eli Simo, asuu nykyään Pohjois-Suomessa. Simon kanssa koin parhaimmat onnistumiseni esteillä, vaikka kokemukseni niiden parissa vähäistä onkin. Kuva (c) Kati Vinni

Puolalaistamma Paria, jonka selässä olen itkenyt ja nauranut, pettynyt itseeni ja lukemattomien epäonnistumisien jälkeen nähnyt jälleen valoa tunnelin päässä. Mahtava hevonen, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee heti oikeasta toiminnasta. Kuva (c) Terhi Räty

Kaikkein eniten minua lienee opettanut Terhin ensimmäinen oma hevonen, vuonna 2012 vihreämmille niityille laukannut latvialainen puoliveritamma Gvenda, jonka selkään kipusin ensimmäisen kerran heti TeRä's Hevosen perustamisen jälkeen kesällä 2010. Kaikki Terhin tallilla pidempään ratsastaneet muistavat Gvendan kiltistä ja nöyrästä luonteestaan, sekä opetushevosen tehtäviin erinomaisesti sopineesta asenteesta ja halusta miellyttää ratsastajaa. Tämä tamma oli varsinainen opetusmestari, joka palautti minut ruotuun pitkään kestäneen ratsastustauon jälkeen muistuttamalla, kuinka siellä selässä nyt kuuluikaan istua ja vaikuttaa.

Gvendan kanssa tunnilla maaliskuussa 2011. "Olin erittäin hyvä ellen täydellinen.." Kuva (c) Veli Turunen

Tyytyväinen tamma juuri kesälaitumelle laskun jälkeen elokuussa 2011.

Niin monta hevosta olen saanut hoitaa ja oppia tuntemaan, niin monen selässä tuntea onnistumisen värisyttäviä tunteita. Vaikka viime vuosina hevosharrastus on hiipunut huomattavasti, tasaisin väliajoin ajatus omasta hevosesta hiipii mieleeni. Hevoskärpänen puraisi minua jo pienenä, ja rakkaus näitä jaloja eläimiä kohtaan on tullut jäädäkseen. Toivottavasti vielä joskus myös tuo ikiaikainen haave omasta hevosesta, ja eritoten suomenhevosesta, kävisi toteen.

Tärkein tavoite tälle kuukauden mittaiselle työssäoppimisjaksolle on saada lisää rutiinia hevosten ja tallitöiden parissa. Eläintenhoitajan ammattihan on siitä hauska ja mielenkiintoinen, että koskaan ei ole täysin valmis, vaan joka päivä voi oppia jotain uutta eläimistä, niiden hoidosta ja sielunelämästä. Jokaisella hevosharrastajalla on taskut pullollaan tietoa, taitoa ja kokemuksia, jollaiseen ei itse välttämättä ole vielä törmännyt. Erityisesti vanhan kansan hevosihmisillä on paljon jaettavaa tietoa siitä, kuinka ennen on toimittu ja millaiset ratkaisut silloin on katsottu parhaimmiksi.

Mielestäni erityisesti hevosharrastajien keskuudessa on havaittavissa huomattavan paljon kateutta, katkeruutta ja asiatonta käyttäytymistä. Aina ollaan kateellisia toisten menestykselle, haukutaan toisten tapaa toimia ja tapellaan siitä kenen toimintatapa on paras ja se ainoa oikea. Mielestäni mihinkään eläinhoidolliseen asiaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta tai toimintatapaa, vaan tavat ja näkemykset muuttuvat yksilöiden ja niiden tarpeiden myötä. Kaikkia hevosia ei voida treenata samalla tavalla, kaikista hevosista ei ole kilparadoille, eikä ruokinnallisesti kaikki käy kaikille. Jos jonkun hevonen menestyy kisoissa tai näyttelyissä, miksi siitä täytyy olla kateellinen? Toisen menestys ei ole itseltä pois, päinvastoin - siitä voi aina oppia itsekin jotain. Tai jos ystävällä on mahdollisuus ostaa hevonen ja treenata sen kanssa tavoitteellisesti, miksi menettää hyvä ystävyyssuhde suuttumalla ja olemalla katkera siitä, että itsellä ei ole mahdollisuutta samaan?

Itse olen usein elämäni aikana miettinyt haikein mielin sitä, miksi minusta ei vielä koskaan ole tullut hevosenomistajaa. Miksi minulla ei ole ollut mahdollisuutta siihen? Katkeruudella ja kateudella ei kuitenkaan saavuta mitään, ainoastaan pahan mielen. On helpompi iloita muiden puolesta, seurata toisten harrastamista ja menestymistä, ja harrastaa itse silloin kun se on mahdollista. Jos minulla ei ole mahdollisuutta ostaa hevosta nyt, se ei tarkoita, etteikö minulla ehkä joskus tulevaisuudessa olisi mahdollisuutta siihen. Ehkä aika ei vain ole vielä kypsä. Tai ehkä elämällä on minulle muuta tarjottavaa, kuka tietää.

Olen iloinen siitä, että elämä on johdattanut minut taas enenevässä määrin hevosten pariin. Opiskelujen myötä tallilla tulee varmasti vierailtua nyt vähän useammin, ja ehkä sinne hevosen selkäänkin tulee kivuttua aina silloin tällöin. Eilen keikkuessani suomiputen kyydissä ilman satulaa -30 asteen pakkasessa putoaminen oli pariin otteeseen enemmän kuin lähellä, mutta kaikeksi onneksi kyydissä pysyttiin.

Terhin kanssa jatkamme siis jälleen maanantaina harjoituksia tallilla. Kirjoittelen teille myöhemmin kuulumisia työssäoppimisjaksolta ja yhteenvetoa sitten kuukauden kuluttua.

#13: Tuotantoeläinten lopetus ja teurastus: yleistä tietoa

Itse en ole koskaan ollut mukana eläimen lopetuksessa muuten kuin eläinlääkärin tehdessä sen nukuttamalla. Haluan kuitenkin kirjoittaa aiheesta Eviran ja eläinsuojelulainsäädännön pohjalta tärkeimpiin asioihin perehtyen. Pyrin muokkaamaan tekstiä hieman, mutta joitakin pätkiä joudun ns. kopioimaan suoraan.


Eläinten hyvinvointi on turvattava aina myös lopetuksen ja teurastuksen yhteydessä. Eläimiä on varjeltava kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, kärsimykseltä ja tuskalta sekä mahdollisilta stressitekijöiltä koko lopetukseen liittyvien toimien ajan. Lopetukseen liittyviin toimiin kuuluvat eläinten käsittely, säilytys, liikkumisen rajoitus, tainnuttaminen ja verenlasku. Työntekijöiden on siis kohdeltava eläimiä hyvin ja otettava huomioon kunkin eläinlajin lajikohtaiset tarpeet. Toiminnanharjoittajan on siis omalta osaltaan huolehdittava siitä, että työntekijät toimivat annettujen vaatimusten mukaisesti. Jokaisella teurastamolla eläinten hyvinvoinnista vastaava, erityisesti tähän työtehtävään nimitetty henkilö auttaa toimijaa varmistamaan, että eläinten hyvinvointia koskevia säännöksiä ja toimintaohjeita noudatetaan asiaan kuuluvalla tavalla.

Peruskäsitteet

• Lopetus on tarkoituksellisesti aikaansaatu prosessi, joka aiheuttaa eläimen kuoleman.
• Teurastuksella tarkoitetaan ihmisravinnoksi tarkoitetun eläimen lopettamista.
• Tainnuttamisella tarkoitetaan tarkoituksellisesti aikaansaatua tapahtumaa, joka aiheuttaa tuntemiskyvyn menetyksen ja tajuttomuuden kivuttomasti, mukaan luettuina välittömän kuoleman aiheuttavat menetelmät.

Tarpeelliset toimenpiteet on toteutettava erityisesti sen varmistamiseksi, että

1. eläimille tarjotaan fyysinen mukavuus ja suoja erityisesti pitämällä ne puhtaina, sopivassa lämpötilassa ja estämällä niiden kaatuminen tai liukastuminen
2. eläimiä suojellaan kaikenlaisilta loukkaantumisilta
3. eläimiä käsitellään ja säilytetään niin, että niiden normaalit käyttäytymismallit ovat mahdollisia
4. eläimissä ei näy merkkejä vältettävissä olevasta kivusta, pelosta tai epänormaalista käyttäytymisestä
5. eläimet eivät pitkään joudu kärsimään ravinnon tai veden puutteesta (= eläimelle on oltava tarjolla vettä ja ravintoa, mikäli kuljetuksen jälkeen eläin joutuu odottamaan yli 12h ennen lopetusta)
6. eläimet eivät ole kosketuksissa tai vuorovaikutuksessa niiden hyvinvointia haittaavien muiden eläinten kanssa

Lopetusta ja siihen liittyviä toimia varten tarkoitetut tilat ja varusteet on suunniteltava, rakennettava ja pidettävä kunnossa niin, että yllä mainitut velvollisuudet voidaan täyttää toimintaolosuhteissa kaikkina vuodenaikoina. Eläimiä saa teurastaa vain kelpoisuustodistuksen omaava henkilö, jolla on tarvittavat tiedot ja taidot suorittaa teurastukseen liittyvät tehtävät. Eläinten lopetusta varten on etukäteen suunniteltava ja laadittava asiaa koskeva toimintaohjeisto, jonka mukaisesti lopetustilanteessa toimitaan. Toimintaohjeiston on oltava myös viranomaisen saatavilla.

Eläimen liikkumista tainnutuksen aikana voidaan rajoittaa menetelmillä, jotka eivät aiheuta eläimelle kipua, pelkoa, levottomuutta tai stressiä. Liikkumisen rajoittamiseen ja tainnutukseen käytettäviä välineitä on huollettava säännöllisesti ja lisäksi niiden kunnossapidosta on pidettävä kirjaa. Teurastuspaikalla on aina oltava saatavilla asianmukaiset varavälineet. mikäli ensin käytetyt tainnutusvälineet eivät jostain syystä toimisikaan. Eläimiä ei myöskään saa asettaa mihinkään liikkumista estäviin välineisiin ennen kuin tainnutuksesta tai verenlaskusta vastaava henkilö on valmis suorittamaan vaaditut toimenpiteet mahdollisimman pian.

Lopettaminen tapahtuu vasta tainnuttamisen jälkeen asiaan liittyvien erityisvaatimusten mukaisesti. Eläimen on pysyttävä tajuttomana ja tuntemiskyvyn menetyksen on säilyttävä aina sen kuolemaan saakka. Mikäli huomataan, että tainnutus ei ole jostain syystä onnistunut tai että eläintä ei ole asianmukaisesti tainnutettu, on tainnutuksesta vastaavan henkilön viipymättä toteutettava toimintaohjeistossa esitetyt asianmukaiset toimenpiteet.

Hätälopetuksella tarkoitetaan sellaisten eläinten lopetusta, jotka ovat loukkaantuneet tai joilla on voimakasta kipua tai kärsimystä aiheuttava sairaus, eikä kipua tai kärsimystä voida käytännössä muulla tavoin lieventää. Teurastamon ulkopuolella tapahtuvaan hätälopetukseen sovelletaan vain tiettyjä lopetusasetuksen vaatimuksia, jotta eläimelle ei aiheutuisi enää enempää kärsimystä kaikkien hyvinvointisäädösten noudattamisesta ja täten lopetuksen viivästymisestä. Aiemmin mainitut 6 tarpeellista toimenpidettä pätevät myös hätälopetustilanteissa. Hätälopetustapauksessa eläintenpitäjän on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin mahdollisimman pian.

Eläinsuojelulain mukaan hätätapauksessa, jossa tarpeellisten toimenpiteiden huomioiminen voisi aiheuttaa eläimen kärsimyksen pitkittymisen, eläin voidaan lopettaa myös muulla tavalla, kuitenkin niin, ettei sille aiheuteta tarpeetonta kärsimystä.

Joukkolopetuksella tarkoitetaan tuotantoeläinten lopetusta kansanterveyteen, eläinten terveyteen, eläinten hyvinvointiin tai ympäristöön liittyvistä syistä toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

Joukkolopetuksen toimenpiteistä vastaavan aluehallintoviraston, kunnaneläinlääkärin, tarkastuseläinlääkärin tai rajaeläinlääkärin on

1. varmistettava, että toimenpiteet suoritetaan edellä tarkoitetun toimintasuunnitelman mukaisesti
2. suoritettava tarpeelliset toimet eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla

Lähde: Evira: Tuotantoeläinten lopetus ja teurastus

#12: Eläinten lopetuslainsäädäntö ja teurastus -luento omalta kotikoneelta käsin

Kuuntelen parhaillaan luentoa eläinten lopetuslainsäädännöstä ja teurastuksesta netin välityksellä. Pystyn seuraamaan samalla myös aiheeseen liittyvää materiaalia tietokoneen näytöltä. Luentotilaisuus järjestetään Joensuussa Aikuisopiston tiloissa eläintenhoitoalan opiskelijoille, mutta tämä kotikoneen kautta opiskelu on mielestäni varsin hyvä ja toimiva vaihtoehto. Ilmeisesti noin puolet opiskelijoista seuraa luentoa netin välityksellä. Kävin heti aamulenkin jälkeen nopeasti kaupassa ostamassa evästä tämän kolmituntisen (9-12) luennon ajaksi. 

Teoriaosioiden välillä käymme läpi oikein-väärin -väittämiä. Itse tulostin Eviran sivuilta tärkeimpiä kohtia lopetukseen ja teurastukseen liittyen, ja käyn parhaillaan kyseisiä monisteita läpi yliviivauskynän kanssa. Luentomateriaaleihin sisältyy muutamia kuvia eläinten hyvinvointiin liittyen, joissa toimitaan ilmiselvästi väärin. Mikäli kiinnostusta on, voin myöhemmin kirjoittaa postauksen aiheesta tärkeimpiä kohtia läpi käyden.

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan tietoa eläimen lopetuksesta ja teurastuksesta. Eviran sivuilta löytyy useita lisälinkkejä aiheeseen liittyen, alla vain muutamia esimerkkejä.

Yleiset vaatimukset lopetuksessa ja teurastuksessa, Evira

Lopetus- ja teurastusmenetelmät, Evira

Lopetus- ja teurastusmenetelmät eläinlajeittain, Evira

Eläinsuojeluasetus, Finlex

Eläimen lopetus on suoritettava siten, että eläimelle ei aiheudu tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä ja että muille eläimille aiheutuva häiriö on mahdollisimman vähäinen.  - Eläinsuojeluasetus: Eläinten lopetus, yleiset vaatimukset

#11: Joulunajan tehtävä: James Herriot - Kaikenkarvaiset ystäväni

Saimme ennen joulua tehtäväksemme lukea eläinlääkäri James Herriotin ensimmäisen omaelämänkerrallisen teoksen Kaikenkarvaiset ystäväni, jossa hän kertoo ensimmäisistä vuosistaan eläinlääkärinä Pohjois-Englannin Yorkshiressä. Kirjan lukemisen jälkeen tehtävämme oli valita kirjasta kolme kohtaa, joista sitten kirjoittaisimme lyhyen kuvauksen ja hieman selvitystä sille, miksi juuri se herätti mielenkiintomme. Yhden kohtauksen tuli olla lehmäaiheinen, toisen hevosaiheinen, ja kolmannen sai valita vapaasti itse. Olen avannut tarinan tapahtumia faktojen ja omien pohdintojeni kautta. Alla oma aikaansaannokseni kyseisestä tehtävänannosta.

Olen valinnut kohdat sen mukaan, mitä olen itse eläinten parissä nähnyt ja kokenut. Valinnoillani haluan selventää myös omaa ajattelutapaani ja tapaa toimia eläinten parissa.

Hevosen suolenkiertymä

Tämän tapauksen koittaessa nuori eläinlääkärimme on ollut Darrowbyssä vasta reilun vuorokauden. Hän saa hoidettavakseen ähkystä kärsivän hevosen. Tutkimuksessa kuitenkin selviää, että kyseessä on vakava suolenkiertymä ja hevonen on päästettävä tuskistaan välittömästi. Lordi Hultonin taloudenhoitaja on loppuun asti eri mieltä diagnoosista, mutta antaa lopulta tohtori Herriotin lopettaa hevosen ampumalla.

Eläin on aina päästettävä tuskistaan silloin, kun sen aika koittaa. Ihminen ei voi siinä tilanteessa ajatella itseään tai eläimen suurta arvoa, vaan on osattava ajatella eläintä itseään – eläimen parasta. Jokaisen eläimen tulee saada elää hyvä ja onnellinen elämä, mutta mikä tärkeintä, se on osattava päästää pois oikeaan aikaan.

Tarinamme tapauksessa hevonen on kärsinyt jo jonkin aikaa. Tohtori Herriotin sanoin eläinlääkäri olisi pitänyt kutsua paikalle jo paljon aikaisemmin. Vaikka hevosta ei olisi lopetettu, se olisi kuollut itsestään muutaman tunnin sisällä. Niin hirvittävien kipujen kourissa oleva eläin on kuitenkin lopetettava välittömästi.

Kaikkein ihanteellisinta olisi, että eläimen elämä pystyttäisiin päättämään ennen kuin se ehtii tuntea suurta kipua ja kärsimystä. Tarinamme kaltaisissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä usein sairastumisia tai tapaturmia ei pysty ennakoimaan. Vanhenevan eläimen kohdalla on kuitenkin syytä muistaa seurata sen vointia, ilmeitä ja eleitä. Kun vanhus yhä on pirteä ja suhteellisen hyvinvoiva, mutta esimerkiksi kävely alkaa olla hidasta ja hyvin vaivalloista, on syytä pohtia, kuinka kauan sen elämä on yhä mielekästä ja elämisen arvoista.

Tarinamme kohtauksessa eläinlääkäri toimi oikein lopettaessaan hevosen välittömästi diagnoosin tehtyään. Näin tulisi kaikkien eläinrakkaiden, eläinten hyvinvoinnista välittävien ihmisten toimia. On meidän tehtävämme arvioida ja nähdä, milloin eläinystäviemme aika on tullut.

Lehmän poikimahalvaus

Dan Cooperin kuraiselta rantatöyräältä veteen luiskahtanut lehmä kärsii poikimahalvauksesta. Vasikka makaa emänsä vierellä rantatöyräällä. Kyljellään kuolleen eläimen lailla makaavan lehmän tilanne näyttää aluksi huonolta, mutta kalsiumliuoksen virratessa suoneen se osoittaa kuin osoittaakin elon merkkejä. Cooper ja Herriot saavat käännettyä eläimen normaaliin makuuasentoon, ja reilun puolen tunnin kuluttua lehmä pääsee lopulta jaloilleen. Navettaan pehmeille oljille päästyään emo alkaa heti hyvän lehmän tavoin hoivaamaan läpimärkää, kaatosateen kastelemaa vasikkaansa.

Tilallisen mukaan ”onnettomuudet sattuvat aina hyville lehmille”. Tämän väitteen paikkansapitävyydestä en osaa sanoa, mutta yleisimmin poikimahalvauksia esiintyy lehmillä, jotka ovat poikineet jo useamman kerran. Halvauksen syynä on kalsiumaineenvaihdunnan häiriö, ja sitä hoidetaan suonensisäisellä kalsiumruiskeella eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Poikimahalvausta pyritään ennaltaehkäisemään tehostamalla kalsiumin imeytymistä elimistössä ennen poikimista. Monet käyttävät myös ennen poikimista takajalkoihin laitettavia remmejä, jotka estävät lehmän jalkoja liukumasta eri suuntiin eläimen noustessa ylös. Oikein käytettyinä remmit eivät tiettävästi haittaa lehmän elämää, joskin takajalkojen askelten pituutta ne hieman saattavat rajoittaa. Poikimahalvaus on taloudellisestikin merkittävä ”sairaus”, sillä usein se vaikuttaa lehmän tuotokseen negatiivisesti ja altistaa eläimen myös muille sairauksille.

Itse olen navetoilla työskennellessäni törmännyt lehmään, joka oli työntänyt kohtunsa ulos ja sillä epäiltiin myös poikimahalvausta. Halvauksesta ei kuitenkaan kaikeksi onneksi ollut kysymys. Myös jalkaremmejä olen nähnyt käytettävän, joskin esimerkiksi nuoret hieholehmät eivät helposti anna laittaa niitä itselleen.

Rampa vasikka

Heston Grangen maatilalla on rampa, todennäköisesti juostessaan koloon polkaissut vasikka. Tarkemmassa tutkimuksessa selviää, että värttinäluu ja kyynärluu ovat poikki, mutta paranemisennuste on kuitenkin hyvä. Herriot kipsaa jalan kyynärpäästä sorkkaan saakka, ja vasikan liikkuminen helpottuu heti, kun kipsi pitää murtuneet osat paikoillaan.

Toisinaan vasikka voi särkeä itsensä syntyessään ahtaaseen paikkaan. Lajitovereidensa kanssa leikkiessään vasikka voi myös helposti astua koloon tai kuoppaan, kuten tarinamme tapauksessa. Pienelle elämän alulle tällainen tapaturma voi olla kohtalokas, sillä vaikeimpia tapauksia ei välttämättä eläimen arvoon nähden kannata lähteä hoitamaan ja parantamaan.

Leikkisä vasikka viihtyy hyvin ikäistensä seurassa temmeltämässä ja tutustumassa maailmaan. Vahingoittunut eläin joutuu kuitenkin olemaan eristyksissä muista, jotta jalan parantuminen voidaan taata ongelmitta. Tällainen tilanne voi olla eläimelle itselleen stressaava, ja se voi hätäillä lajitovereidensa perään. Vastasyntyneet vasikat viettävät kuitenkin suuren osan ajastaan makoillen ja nukkuen tai maitoa juoden, joten varhaisessa vaiheessa hoidettavat jalkavaivat lienevät helpoimpia, ja paraneminenkin on täten nopeampaa. Myös nuoren iän vuoksi vasikoiden luumurtumat ovat verraten huomattavasti yksinkertaisemmin hoidettavissa kuin vanhempien lehmien, sillä nuorten eläinten luut tunnetusti paranevat nopeammin ja jättävät jälkeensä vähemmän vaivoja.

Eräällä navetalla työskennellessäni näin vasikan, jonka etujalka oli kohtalokkaasti revähtänyt synnytyksen yhteydessä. En ole varma, oliko revähdys niin paha, ettei sitä olisi pystynyt ollenkaan hoitamaan, vai oliko kyse kannattavuudesta. Vasikkaa kuitenkin kasvatettiin jonkin aikaa tilallisille itselleen lihaksi, vaikka mielestäni tällainen kärsivä eläin olisi pitänyt lopettaa mitä pikimmiten. Luokan kanssa opetusnavetassa vieraillessamme näimme ternijuotossa oleella vasikalla paketoidun jalan, mutta tässä tapauksessa oli onneksi kyse lievemmästä vammasta.

#5: Syksyn etätehtävä: navetoiden ja tallien vertailu

Alla lyhyet kirjoitelmani otsikon mukaisista aiheista. Kyseessä oli etätehtävä. Vertailut tuli tehdä omien kokemuksien perusteella. Vastaukseni eivät siis sisällä absoluuttisia totuuksia, vaan omia kokemuksiani ja näkemyksiäni.

PARSI- JA PIHATTONAVETAN OLOSUHDE-EROT

Pihattonavetassa lehmät pääsevät liikkumaan vapaasti ja toteuttamaan paremmin käyttäytymismallejaan ja tarpeitaan. Vapaana ollessaan lehmät pystyvät paremmin kommunikoimaan keskenään ja ottamaan kontaktia lajitovereihinsa, erityisesti ”ystäviinsä”. Pihattoon mahdollisesti sijoitetut karja-harjat mahdollistavat mukavan rapsuttelutuokion, ja näin lehmät pysyvät myös puhtaampina. Pihattonavetassa korkea-arvoisempi lehmä ilmoittaa asemansa mm. seisomalla muita korkeammalla, kun taas parsinavetassa tämä arvojärjestysmalli ei samalla tapaa ole mahdollinen. Ruokinta-aikaan lehmät saattavat ajaa ja puskea toisiaan pois ruokintapaikalta, mutta tämä käyttäytymismalli on suoraan yhteydessä laumahierarkiaan ja arvojärjestykseen.

Parsinavetassa lehmät ovat päästään kytkettyinä, joten niiden liikkuminen on huomattavasti rajoitetumpaa. Lehmän on kuitenkin pystyttävä käymään makuulle ja nousemaan ylös vaivatta. Myös itsensä hoitamisen on onnistuttava ilman suurempia ongelmia. Näkö- ja kosketusetäisyys lajitovereihin on laumaeläimen edun mukaista. Näistä mahdollisuuksista huolimata kytkettynä oleminen on laiduntavalle eläimelle selvästi huonompi vaihtoehto. Lehmän onkin päästävä kesä-syysaikaan ulos tietyksi vähimmäisajaksi, jotta myös vapaana liikkuminen ja täydellinen itsensä toteuttaminen on mahdollista.

Lypsytyössä pihattonavetta on erityisesti hoitajalle parempi ja ergonomisempi vaihtoehto. Kyykistely ja pitkät kävelymatkat jäävät pois, jolloin lypsytyö on helpompaa ja joutuisampaa. Erityisesti vanhemmissa parsinavetoissa käsin kuljetettavat lypsy-yksiköt ja manuaalinen irroittaminen vievät oman aikansa ja energiansa. Parsinavetassa hoitajan lypsytyötä voidaan helpottaa myös esimerkiksi sijoittamalla lehmät kahteen riviin takapuolet vastakkain, jolloin kävelymatka vähenee huomattavasti.

Robotti-pihatto on erityisesti lehmille suotuisa vaihtoehto, sillä ne pääsevät lypsylle aina halutessaan. Hoitajaa ajatellen töiden määrä vähenee, kun lypsytyö jää kokonaan pois. Lypsyrobotissa houkuttimena toimiva rehuannos kuitenkin houkuttelee ahneimpia lehmiä jatkuvasti robotille, jolloin muiden lehmien odottelu pitkittyy ja häiriintyy.

RATSASTUSKOULUN JA YKSITYISTALLIN EROT

Ratsastuskoulun perusajatus on tunti-, kurssi- ja leiritoiminnan avulla opettaa ihmisiä ratsastamaan ja siinä sivussa muutoin käsittelemään hevosia – erityisesti ennen ja jälkeen ratsastuksen. Yleensä lähes kaikki ratsastuskoulun hevoset ovat nimenomaan tuntitoimintaa varten koulutettuja ja siihen tarkoitukseen sopivia. Yksityistallilla sen sijaan asuu vain tallinomistajan omia, sekä mahdollisesti ulkopuolisten, yksityisten ihmisten hevosia. Periaatteessa ratsastuskouluhevosen tehtävä on tuottaa rahaa yritykselle, kun taas yksityishevoset ovat lähinnä harrastus- ja kilpailukäyttöä varten.

Yksityistallit vuokraavat usein karsinapaikkoja yksityisten ihmisten hevosille. Tallilla voi olla mahdollisuus täysihoitoon, jolloin tallin omistaja tai tallityöntekijä ruokkii, tarvittaessa loimittaa hevosen ja siivoaa sen karsinan päivittäin. Muita vaihtoehtoja ovat puolihoito, jolloin osapuolet sopivat keskenään, mitkä työt kuuluvat kenellekin, tai halutessaan omistaja voi hoitaa hevosensa kokonaan itse. Monilla yksityistalleilla tallivuoroja – aamutalli, iltatalli – tehdään vuorotellen hevosenomistajien kesken.

Ratsastuskouluhevoset ovat usein todella rauhallisia, sillä ne ovat tottuneet useiden erilaisten ihmisten käsittelyyn ja ratsastukseen. Läheskään kaikki hevoset eivät kuitenkaan sovi tuntihevosen tehtäviin, vaan olemassa on myös paljon ns. ”yhden ihmisen hevosia”. Ratsastuskouluilla ja pienemmillä ratsastustalleilla liikkuu päivittäin paljon ihmisiä, joten hevoset ovat tottuneet jatkuvaan liikkeeseen ja meluun. Yksityistallien asukit sen sijaan ovat tottuneet huomattavasti rauhallisempaan ympäristöön, joten ”häslingin” keskelle joutuminen voisi olla niille pienoinen shokki ja stressitekijä ainakin aluksi.

Tallityypit eroavat myös tallihenkilökunnaltaan. Ratsastuskouluilla on usein omasta takaa tallimestari, joka huolehtii hevosten päivittäisestä hoidosta, ruokinnasta ja siivouksesta sekä ratsastuksenohjaaja tai -opettaja, joka vastaa tuntien pidosta ja opetuksesta. Ratsastuskouluilla voi olla ”töissä” myös opiskelijoita, jotka harjoittelevat esimerkiksi työssäoppimisen tai työharjoittelun kautta mm. hevosten päivittäistä hoitoa, tallitöitä sekä varusteiden huoltoa ja puhdistusta. Myös vierailevia ratsastuksenopettajia ja -valmentajia voi olla useita, varsinkin mikäli talli on suuri.

Yksityistallilla asioiden toimivuudesta vastaa tallin omistaja. Jokainen hevosenomistaja kantaa kuitenkin vastuun omasta hevosestaan. Mahdollinen ohjattu ratsastustoiminta tapahtuu joko tilatun, paikanpäälle saapuvan valmentajan toimesta tai mikäli käytössä ei ole ratsastuskenttää, voi ratsukko valmentautua jollain toisella tallilla. Tällöin hevonen joudutaan kuljettamaan kotitallilta tunneille ja valmennuksiin jopa useita kertoja viikossa.

Koko- ja toimintaerojensa vuoksi kyseiset tallityypit eroavat toisistaan myös esimerkiksi puitteidensa puolesta. Ratsastuskouluilla ei välttämättä ole käytössään laitumia, vaan hevoset ulkoilevat tarhoissa kesät talvet. Yksityistalleilla tarhat ja hevosmäärät yhtä tarhaa kohden saattavat mahdollisuuksien mukaan olla suurempia. Useat ratsastuskouluhevoset tarhaavat yksinään, jotta vammoilta ja vaurioilta säästyttäisiin, eikä hevosta niiden takia tarvitsisi seisottaa tallissa toimettomana. Yksintarhaaminen on perusteltua silloin, jos hevoset eivät jostain syystä tule toimeen keskenään, ja voivat kimpaantuessaan vahingoittaa toisiaan.

Ratsastuskouluilla on usein käytössään maneesi, eli nk. sisäratsastushalli, joka mahdollistaa täydelliset treenipuitteet myös talvella. Usein myös ulkokenttiä on yksi tai useampi. Yksityistallilla ei välttämättä ole kenttää, riippuen tilan koosta ja omistajan mahdollisuuksista tai tarpeista sen rakentamiseen. Maastoilumahdollisuudet riippuvat pitkälti tallin sijainnista ja maastojen kunnosta.

Kisatoiminta on mahdollista molemmilla talleilla, mutta pääasiassa sitä tavattanee ratsastuskouluilla tai suuremmilla yksityistalleilla.

Eroavatko omat näkemyksesi omistani? Jos kyllä, miten? Löydätkö tekstistäni selviä virheitä?