#39: Viisi tapahtumarikasta viikkoa

Työssäoppimisjakso on nyt päättynyt ja maanantaina koitti jälleen paluu koulunpenkille. Opiskelijakollegani starttasivat teoriajakson jo viime perjantaina, mutta itse olin töiden takia estynyt osallistumaan ensimmäiselle luennolle (tästä lisää alempana).

Työssäoppimisjakso oli kaikella tapaa hyvin antoisa ja - kuten otsikkokin kertoo - tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa. Navetalla työskentelyni aikana sinne syntyi yhteensä viisi vasikkaa yhden hieman aikaisemmin syntyneen ayrshire-rotuisen lehmävasikan kaveriksi: holstein-rotuinen lehmävasikka, länsisuomalainen sonnipoika, lappalainen sonnipoika sekä lähes peräkkäisinä päivinä syntyneet itäsuomalainen kyyttö sekä lappalainen lehmävasikka. Erityisen läheiseksi tulin tuon ensimmäisenä syntyneen, hyvinkin eloisan ja leikkisän holstein-neidin kanssa, joka hereillä ollessaan seurasi minua katseellaan kaikkialle ja olisi varmasti osallistunut kaikkeen tekemiseen, jos sillä siihen vain suinkin olisi ollut mahdollisuus. Vasikat tuntuivatkin pitävän minua eräänlaisena keinoemonaan, sillä lomittajan ollessa pari päivää mukava kuvioissa eivät pienet sonnipojat ymmärtäneet aluksi ollenkaan, että tältä uudelta, väliaikaiselta hoitajaltakin olisi mahdollista saada maitoa juotavaksi. Koko työssäoppimisjaksoni ajan vastasin käytännössä kokonaan vasikoiden hoitamisesta ja juottamisesta silloin, kun olin mukana aamu- tai iltatöillä.

Paras vasikka-kaverini, innokas ja elämäniloinen holstein-neiti Ammi <3

Mukavien tapahtumien vastapainoksi pääsin, tai pikemminkin jouduin, todistamaan jo aikaisemmassa postauksessa käsittelemääni lehmän kohtukierrettä. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki, sillä kohtukierteen lisäksi hyvin kiltti ja rauhallinen lapinlehmä jouduttiin lopettamaan äkillisen, vasta vajaan viikon kuluttua poikimisesta yllättäneen poikimahalvauksen vuoksi. Kaksi lehmää saivat utaretulehduksen ja yksi aikaisempi utaretulehduslehmä jouduttiin laittamaan kyseisen vaivan takia teuraaksi. Toinen utaretulehduslehmä on jo saatu hoidettua, toista ollaan parasta aikaa hoitamassa antibiooteilla ja hoito on lähtenyt tepsimään hyvin. Eräs holstein-rotuinen hieho sen sijaan onnistui telomaan sarvensa parsirakenteisiin niin, että se valui verta useamman päivän ajan - neiti kun vielä jostain innostuessaan teloi sen verta vuotavaksi uudestaan ainakin pariin otteeseen. Viimeisellä työssäoppimisviikolla erään ayrshire-rouvan oikea silmä alkoi vuotamaan, eikä se oikein tahtonut pitää sitä ollenkaan auki. Toivon kovasti, että rouvan silmä saataisiin pian kuntoon ja se saisi jälleen nauttia elämästään nyt, kun laidunkausikin on jo ihan nurkan takana.

Eräänä lomitusaamuna (noin klo 6) navettaa edeltävä suora ja pellot näyttivät tältä.

Alunperin työssäoppimisjakson oli määrä päättyä perjantaina 29.4., mutta jossain vaiheessa jaksoa meille ilmoitettiin, että kyseisenä päivänä pidettäisiin kaikille pakollinen Eläinkuljetuskoulutus -luento, joka oli aikaisemmin peruuntunut luennoitsijan sairastumisen vuoksi. Viimeisen työssäoppimisviikon keskiviikkona Jarille kuitenkin selvisi, ettei lomitustoimistolla ollut hänelle työntekijää, vaikka sijaisapu oli myönnetty jo aikaisemmin samalla viikolla. Juuri edellisenä päivänä saamani ajokortti mahdollisti kuitenkin sen, että pystyin sopimaan torstaista sunnuntaihin kestävän, neljän päivän mittaisen - ja ennen kaikkea itselleni ihka ensimmäisen palkallisen - lomituksen jo varsin tutuksi tulleeseen navettaan. Soitin samoin tein opettajalleni kertoakseni torstaina alkavasta lomituksesta ja siitä, etten pääsisi osallistumaan perjantain pakolliselle luennolle. Kaikeksi onnekseni mitään ongelmaa ei ollut, sillä muutamilla oppisopimusopiskelijoillakin oli töitä tuona samaisena perjantaina, joten vaihtoehtoinen suoritustapa oli jokatapauksessa järjestettävä. Niinpä sain hyvillä mielin paiskia töitä lehmien ja vasikoiden parissa aina vappua myöten.

Työssäoppimisjakso oli kaikista ikävistäkin sattumuksista huolimatta todella onnistunut. Jarin kanssa oli mukava tehdä töitä, siellä miehellä riittää tarinoita kerrottavaksi ja kaikenlainen jutustelu aiheesta kuin aiheesta on todella helppoa ja luonnollista. Naureskelimme monet kerrat toistemme kertomille jutuille ja pohdimme ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Tulin myös hyvin toimeen navetan lehmien, hiehojen ja vasikoiden kanssa yhtä ayrshire-rouvaa lukuunottamatta, jolla on mielipiteensä sanottavana kaikille tuntemattomille ihmisille - ja se kaikessa määrin hänelle sallittakoon. Toki myös oma kokemattomuuteni ja epävarmuuteni tietyissä tilanteissa vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen minua kohtaan, mutta tämän lehmärouvan kohdalla syyt olivat selvillä jo etukäteen.

Parin päivän ikäinen sonnipoika päiväunilla maitoa odotellessaan.

Erityisen mukavaa oli päästä tutustumaan erirotuisten lehmien luonne-eroihin - muun muassa siihen, kuinka holsteinit ovat rodultaan kaikkein tasaisimpia ja ayrshiret tietyllä tapaa ailahtelevimpia. Suomenkarjan lehmien kanssa pärjää, kun osaa näyttää niille sen kuuluisan kaapin paikan. Sonnit ovatkin sitten asia erikseen, sillä ainakin Jarilla kasvamassa oleva itäsuomalainen sonni ei uskonut minua alkuunkaan - sen sijaan pelkkä isännän läsnäolo ja äänen korottaminen saivat nuoren pojanklopin rauhoittumaan kertalaakista. Eläinten käsittelyllä on mieletön merkitys niiden luonteeseen ja käyttäytymiseen, mutta kyllä osa on selvästi geenien mukana periytyvää ja täten vaikuttaa osaltaan myös siihen, kenestä kannattaa jättää jälkeläisiä omaan karjaan kasvamaan.

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo tekstiä lukiessaan tajusivatkin, sain pitkään kestäneen ajo-opetuksen päätteeksi inssin ensimmäisellä yrittämällä läpi tiistaina 26.4., joten nyt olen vihdoin vapaa kuin taivaan lintu! On ollut ihanaa päästä ajelemaan ihan yksikseen, enkä ole vielä ehtinyt edes töppäilemään tai aiheuttamaan vaaratilanteita liikenteessä (kopkop!). Vaikka ajokortti on ollut minulla vasta reilun viikon, olen jo lukemattomia kertoja napannut koirat takakonttiin ja suunnannut uusille lenkkipoluille nauttimaan kauniista kevätsäästä ja rauhallisesta ympäristöstä.

Tämän viikon tiistaina kävin vihdoin ja viimein osteopaatin luona. Aikani oli klo 14:00, mutta pääsin sisään heti paikanpäälle ehdittyäni noin klo 13:40. Osteopaatti tarkasteli alaselkääni eteenpäin ja molemmille sivuille tehtävien kurotusten avulla. Niiden avulla selvisi, että vasemman puolen SI-nivel oli eräänlaisessa toimintahäiriö-tilassa, joten se piti niksauttaa oikeaan asentoon. Minun piti asettautua ensin vasemmalle ja sitten oikealle kyljelleni, ja osteopaatti niksautti selkäni molemmilta puolilta. Tämän jälkeen tein kurotukset uudelleen, ja nyt nivelet liikkuivat samanaikaisesti, kuten niiden kuuluukin. On melko todennäköistä, että jo reilut puolitoistavuotta kestäneen vaivan vuoksi nivel palautuu vielä uudelleen häiriötilaan, mutta nyt aluksi seurailemme tilannetta viikon verran. Jos kipua edelleen esiintyy, on minun varattava uusi aika mahdollisimman pian.

PS. Olen nyt pienen tauon jälkeen palannut myös Snapchatin ihmeelliseen maailmaan, joten toilailujani pääsee nyt seuraamaan käyttäjänimellä janiwa (janinasivonen). Suosittelen seuraamaan tiliäni erityisesti, jos MyDay -tyyppiset kuvat ja videopätkät kiinnostavat, sillä pyrin päivittämään tarinaani useamman kerran päivässä.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, palataan taas mahdollisimman pian toivottavasti myös parempilaatuisten kuvien merkeissä!

#34: Kun mikään ei riitä: lehmän kohtukierre

Lehmän kohtukierre eli Torsio uteri ei ole kovinkaan yleinen vaiva, sillä sitä tavataan vain noin 1-3 lehmällä tuhatta poikimista kohti. Kyseessä on kuitenkin vaikea ja vakavasti otettava poikimavaikeuden muoto, joka vaatii aina eläinlääkärin apua. Kohtukierre voi johtaa sekä vasikan että lehmän menetykseen, riippuen kiertymän suuruudesta ja siitä, kuinka kauan vasikka on ehtinyt olla kiertyneessä kohdussa.

Kohtukierteellä tarkoitetaan kohdun kiertymistä pitkittäisakselinsa ympäri, jolloin kohdun verenkierto häiriintyy. Kiertymä tukkii synnytyskanavan ja estää täten normaalin poikimisen. Kierre huomataan yleensä silloin, kun aletaan antaa lehmälle synnytysapua pitkään jatkuneen, turhan ponnistelun jälkeen.

OIREET

Yleensä poikimavaikeudesta kärsivä lehmä muuttuu uupuneeksi. Jos lehmän ponnisteluista huolimatta vesipää ei tule esiin tai supistukset loppuvat ennenaikaisesti, on syytä epäillä poikimavaikeutta ja jo suoranaista kohtukierrettä.

Oireet vaihtelevat kiertymän laajuudesta ja syntyajankohdasta riippuen. Mitä voimakkaammin kohtu on kiertynyt akselinsa ympäri, sitä voimakkaammat kivut ja oireet eläimellä on. Tiineyden keskivaiheen yhteydessä syntyneen kierteen oireita voivat olla mm. levottomuus, mahan alle potkiminen, jatkuva makuulle käyminen ja ylös nouseminen sekä ruokahaluttomuus, jolloin tarjotut rehut jäävät ruokintapöydälle. Juuri ennen poikimista syntyneet kierteet aiheuttavat apatiaa ja maitomäärän äkillistä laskua. Lehmä saattaa seisoa selkä köyryssä ja sen liikkuminen on kivuliasta.

SYNTY, ALTISTAVAT TEKIJÄT ja ENNALTAEHKÄISY

Kohtukierre voi syntyä kohdun ensimmäisen vaiheen loppuosaan tai toisen vaiheen alkuosaan. Kohtu voi kiertyä jo viikkoja tai kuukausia ennen poikimista, mutta yleensä se havaitaan vasta poikimisen yhteydessä.

Kiertymälle altistavat emän liikkeet makuulta noustessa ja makuulle mentäessä. Noustessaan ylös lehmä nostaa takapäänsä ylös ennen etupäätä niin, että se on etupolviensa ja ojennettujen takajalkojensa varassa. Tässä asennossa kohdun pitkittäisakseli on tilapäisesti pystyasennossa, jolloin vasikan voimakkaat liikkeet voivat saada kohdun pyörähtämään. Myös löysät kannatinsiteet eli lantiositeet altistavat kiertymälle. Ylimääräisissä nousemistilanteissa olisi suotavaa antaa lehmän levätä kiertymän synnyn estämiseksi. Liiallinen ylös hätistäminen lisää siis omalta osaltaan kiertymän riskiä.

Vähäisen liikunnan takia parsinavetassa asuvat lehmät ovat alttiimpia kohtukierteelle. Liukas ja ahdas parsi lisää riskiä. Toki lehmä voi saada kohtukierteen myös laitumella esimerkiksi ojaa ylittäessä, jos vasikka sattuu liikkumaan juuri samalla hetkellä. Myös sikiön paino voi olla yksi kohtukierteelle altistava tekijä, joten jalostuksessa on syytä ottaa huomioon emän koko suurella sonnilla tai lihasonnilla siemennettäessä.

Liian täysi pötsi poikimisen alkuvaiheessa voi altistaa kohtukierteelle. Kierteen syntymistä voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä ruokinnalla tarjoamalla lehmälle "laihaa" korsirehua sekä ylläpitämällä ruokahalua poikimiseen sakka. Tästä voidaankin päätellä, että liian pienet rehuannokset puolestaan altistavat kohtukierteelle. Sopivalla, rajoitetulla ruokinnalla torjutaan myös maksan rasvoittumista ja pienennetään poikimahalvauksen riskiä.

Kohdunkiertymää tavataan montaa eri asteista. Kohtu voi kiertyä vain vähän, esimerkiksi 60 astetta niin, että eläinlääkäri pääsee emättimen kautta käsiksi vasikkaan ja saa pyöräytettyä vasikan ympäri. Myös umpikierre on kuitenkin mahdollinen. Tällöin kohtu on kiertynyt 360 astetta ja näin ollen eläinlääkäri ei pääse käsiksi vasikkaan. Tässä tapauksessa on pyrittävä avaamaan kierre seuraavin mahdollisin keinoin.

JATKOTOIMENPITEET

Ennen jatkotoimenpiteitä eläinlääkäri on tehnyt lehmälle sisätutkimuksen, jossa hän on kartoittanut kiertymän laajuuden ja suunnan.

LEHMÄN KAATAMINEN

Lehmän kaatamiseksi tarvitaan vähintään 2-3 henkilöä ja lisäksi 6-8 metriä solmutonta köyttä. Lehmän sitominen aloitetaan asettamalla köysi keskikohdastaan poikittain lehmän selkään. Vetovaihe tehdään nopeasti ja yhtäaikaisesti, jotta lehmä ei ehdi aloittaa hyppimistä. Kaadetun lehmät etujalat sidotaan yhteen pitkällä köydellä, takajalat omalla köydellään. Lehmän makaaminen etupää alempana on eduksi, jos sellainen on mahdollista järjestää. Lehmä kaadetaan aina sille kyljelle, minne päin kierre on!

KOHTUKIERTEEN OIKAISEMINEN LEHMÄÄ KIERÄYTTÄMÄLLÄ

NOPEA KIERÄYTYS

Avustajia tarvitaan vähintään kolme, mielellään 5-6. Yksi (tai kaksi) huolehtii lehmän pääpuolesta, yksi (tai kaksi) etujaloista ja yksi (tai kaksi) takajaloista. Lehmä kieräytetään selän kautta ympäri kierteen suuntaan: ensin noin puoleen väliin hitaasti, ja sen jälkeen nopeasti ja yhtäaikaisesti toiselle kyljelle. Lehmän päätä pitävien on huolehdittava siitä, että niska ja pää pysyvät suorassa, eivätkä esimerkiksi sarvet ota kiinni maahan ja estä pään kääntymistä nopean kierähdyksen aikana.

KIERÄYTYS LANKUN AVULLA

Kun eläinlääkärin käsi mahtuu kohtuun, voidaan lehmä kieräyttää ympäri hitaasti 15-20 senttimetriä leveän lankun avulla. Tällöin toimitaan muuten samalla tavalla kuin nopeassa kieräytyksessä, mutta ennen kieräytyksen aloittamista lankku asetetaan nojalleen lehmän nälkäkuopan kohdalle sille kyljelle, jolle lehmä aiotaan kieräyttää. Hyvän tasapainon omaava henkilö kipuaa lankulle painoksi pitämään kohtua ja vasikkaa paikoillaan. Tämän jälkeen lehmä kieräytetään ympäri aluksi hitaasti puoleenväliin, ja lopuksi nopealla liikkeellä, jotta kohtu ei ehdi seurata perässä.

KEISARINLEIKKAUS

Vaikea kohtukierre voidaan oikaista myös keisarinleikkauksella riippuen siitä, kuinka kauan poikiminen on kestänyt. Leikkaus ei kuitenkaan takaa kummankaan osapuolen, ei lehmän eikä vasikan, pelastumista. Jos keisarinleikkaus toteutetaan, on tilan oltava hyvin puhdas bakteerien ja leikkauksen jälkeisten tulehdusten välttämiseksi. Mikäli mahdollista, muita eläimiä ei saisi olla paikalla operaation aikana.

Leikkausviilto tehdään nälkäkuoppaan. Viillettävä puoli riippuu siitä, kummalle puolelle kierre on. Vasemmalta puolelta vasikka on yleensä helpompi saada ulos.

Leikkauksen jälkeen lehmälle annetaan kipulääkettä ja antibiottihoitoa. Jos operaatio on sujunut ongelmitta, haavan pitäisi parantua hyvin. Lehmän vointia on seurattava tiheästi tulehduksien varalta.

Keisarinleikkauksen onnistumisen avaintekijät ovat hyvä hygienia ja eläinlääkärin ammattitaito. Eläinlääkäri tarvitsee avustajia, joten paikalla olijoiden on oltava valmiina auttamaan ja seuraamaan annettuja ohjeita. Vasikkaa ulos otettaessa on oltava erityisen tarkka siitä, ettei kohtunestettä pääse vatsaontelon puolelle. Kohtunesteiden joutuminen vatsaonteloon johtaa nopeasti tulehdukseen ja lehmän menehtymiseen. Vasikan hoitamiseen on varattava yksi "ylimääräinen" henkilö, joka huolehtii vasikan hyvinvoinnista leikkauksen jälkeen.

Lähde: Virtuaalikylä

Aluksi lehmän karvat ajellaan ja kylki viilletään auki nälkäkuopan kohdalta. Vasemmalta puolelta vasikka on yleensä helpompi saada ulos.

Kun vasikka on saatu onnistuneesti ulos kohdusta..

.. jonkun on huolehdittava sen hyvinvoinnista: ensisijassa pesemisestä ja kuivaamisesta, jotta vasikan verenkierto vilkastuu ja lämpö elimistössä lisääntyy.

Eläinlääkäri ompelee viiltohaavan umpeen. Tässä hommassa apukädet ovat tarpeen.

Umpeen ommeltu viiltohaava on siistin näköinen ja jos kaikki on sujunut hyvin, haavan tulisi parantua ongelmitta. Kuvat kopioitu Heidi Laukkasen albumista, kuvattu Reinikkalan tilalla.

KUN SE SITTEN SATTUI OMALLE KOHDALLE..

Ilottaren poikimiseen on vielä kolme viikkoa aikaa. Sunnuntaina se kuitenkin alkaa vuotamaan maitoa alleen: rouva on ilmeisesti sitä mieltä, että vasikka tarvitsee jo maitoa elääkseen ja vahvistuakseen. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, synnytys ei käynnisty odottelusta huolimatta. Lehmä on päällepäin terveen ja hyvinvoivan näköinen: se syö, märehtii ja antaa lypsääkin. Ei potkiudu turhia tai huutele epämääräisesti, on kuin mitään hätää ei olisikaan.

Omistajat yrittävät saada eläinlääkäriä kiinni monta päivää, tuloksetta. Torstaina se vihdoin onnistuu, ja eläinlääkäri saapuu iltalypsyn jälkeen kuuden kieppeillä tutkimaan lehmää.

Hetken aikaa lehmää sisältäpäin kopeloituaan eläinlääkärin diagnoosi on selvä: kohtu on kiertynyt kokonaan umpeen. Eläinlääkäri ihmettelee ääneen lehmän rauhallista käyttäytymistä, vaikka kivut ovat varmasti kovat. Hätäsektio ei ole kannattava suuren tulehdusriskin vuoksi. Ainoa mahdollisuus on yrittää kieräyttää lehmää kiertymän aukaisemiseksi, jolloin kuollut vasikka voitaisiin saada ulos ja lehmä mahdollisesti pelastettua. Päätämme yrittää.

Pitkän taistelun jälkeen eläinlääkäri saa annettua lehmälle rauhoittavan ruiskeen, jonka jälkeen se talutetaan ulos kieräytettäväksi. Eläinlääkärin lisäksi meitä on paikalla viisi henkeä, eli yhteensä kuusi henkeä yrittämässä pelastaa tämän nuoren lehmän henki.

Kaadamme lehmän maahan. Se tuntuu pahalta, mutta se on välttämätöntä. Kieräytämme lehmää 2-3 kertaa ympäri eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Kiertymässä ei kuitenkaan tapahdu toivottuja muutoksia. Otamme avuksemme lankun, jonka asetamme lehmän nälkäkuopan kohdalle sille kyljelle, jolle lehmä on tarkoitus kieräyttää. Yksi seisoo lankun päällä painona, jotta vasikka ja kohtu pysyisivät paikoillaan, ja me muut kieräytämme lehmän ympäri jälleen eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Lehmä kipuaa huojuen ylös, joten meidän on kaadettava se yhä uudestaan. Kieräytämme lehmän ympäri lankkua apuna käyttäen yhteensä 3 kertaa. Aika-ajoin uskomme alkaa hiipua, mutta viimeisen kerran jälkeen kiertymä on auennut tarpeeksi vasikan ulos saamiseksi. Pieni toivon kipinä herää meissä kaikissa: ehkä meillä on sittenkin mahdollisuus pelastaa tämä lehmä.

Oranssit viivat kuvaavat liinaa, josta vetämällä lehmä kaadettiin maahan. Tämä liina kiinnitettiin sarvien ympäri, niskan ja kaulan kautta lehmän etujalkojen takaa rungon ympäri. Siitä se vedettiin selkärankaa pitkin taaemmas ja utareen edestä jälleen rungon ympäri ja kohti häntää. Rungon ympäri kierretty liina pujotettiin aina alakautta itsensä "ympäri", jotta saatiin aikaan yhtenäinen kaatoliina. Kaadetun lehmän jalat sidottiin yhteen sinisillä köysillä: etujalat omalla ja takajalat omalla köydellään. Näistä köysistä vedettiin lehmän kieräyttämiseksi. Lehmällä oli päässään vihreät päitset, johon kiinnitettiin harmaa, lyhyt köysi. Tästä köydestä ja sarvista nostamalla ja kääntämällä lehmän kaula ja pää pidettiin suorassa kieräytyksen ajan. Samalla huolehdittiin siitä, että sarvet eivät estä lehmän pään kääntymistä kierähdyksen mukana toiselle kyljelle.

Kohtu on kuitenkin supistunut kuolleen vasikan ympärille niin tiukasti, ettei vasikkaa pääse mitenkään liikuttamaan lehmän sisällä. Vasikka on tulossa ulos selällään turpa ja etujalat edellä, jolloin se pitäisi saada käännettyä mahalleen ennen ulos vetämistä. Pitkän yrittämisen jälkeen eläinlääkäri tulee siihen tulokseen, ettei vasikkaa ole mahdollisuutta saada ulos. Lehmä on lopetettava.

Viimeisillä hetkillään lehmä alkaa toipua pahimmasta lääketokkurasta. Pidän kiinni sen päästä, kun se vaimeasti ammuu vastauksia navetassa kilpaa huutaville lajitovereilleen. Se on selvästi hämillään. Polvet ovat auenneet, mutta se vain sitkeästi yrittää lähestyä navettaa haparoivin askelin. Miksi me emme enää mene takaisin?

Koska me emme voineet pelastaa sinua. Teimme kaikkemme, mutta se ei valitettavasti riittänyt. Aina se ei vain riitä, vaikka kuinka haluaisi.

Niin syttyi taivaalle uusi tähti. Tämä nuori ja kaunis lehmä joutui jättämään lajitoverinsa ja ystävänsä toisen poikimisensa epäonnistumisen vuoksi.

Hyvää matkaa Ilotar.

Tässä työssä ei koskaan tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Muistakaa rakastaa ja hoitaa niin omia kuin muidenkin koti- ja tuotantoeläimiä parhaalla mahdollisella tavalla. Rapsuttakaa niitä aina, kun siihen on tilaisuus. Koskaan ei tiedä, mikä rapsutus jää viimeiseksi. Koskaan ei tiedä, milloin noiden kirkkaiden silmien loiste sammuu.

#33: Navettaharjoittelun startti: ajatuksia ensimmäisen työpäivän jälkeen

Eilen alkoi tämän opiskeluvuoden toiseksi viimeinen työssäoppimisjakso. Itselläni se starttasi iltatöiden merkeissä läheisellä parsinavetalla, jossa lähestulkoon kaikki tehdään käsin: väkirehujen jako työnnettävällä rehukärryllä, korsirehujen jako rehuhamsterilla tai heinähangolla, lypsy-yksiköiden kantaminen ja lypsykoneen irroitus. Tilalla ei siis juurikaan käytetä automatiikkaa. Traktoria käytetään paalien kuljetuksessa ja hajottamisessa rehunjakoa varten. Lypsykone on melko vanhaa mallia, mutta toimii edelleen hyvin ja vastaa tilan tarpeisiin moitteettomasti. Tilan "alkeellisuus" ei haittaa minua yhtään, sillä tällä tavoin pääsen paremmin perille lehmien ruokinnasta ja opin kokeilemaan, milloin lehmän utareet ovat tyhjät lypsinten irroittamista varten.

Eilinen ilta meni siis lähinnä muistutellessa mieleen tilan toimintatapoja ja lehmien luonteenpiirteitä. Olimme Raijan kanssa loka-marraskuussa lomittamassa kyseisellä tilalla, joten opin varmasti nopeasti tilan työrytmin ja -järjestyksen. Eilen lypsin lehmät käytännössä kokonaan yksin ohjaajani Jarin opastaessa minua lehmien luonteesta ja lypsettävyydestä. Pääosin lehmät ovat todella rauhallisia ja "luotettavia", jolloin voin keskittää kaiken huomioni lypsytyöhön. Joukossa on myös muutama vähän kipakampi lehmä-rouva, jotka haluavat testata uutta hoitajaansa, mutta uskon, että tulemme varmasti hyvin toimeen. Ayrshirejen ja holstainien lisäksi tilalla on kaksi itäsuomenkarjan kyyttöä, neljä lapinlehmää ja kaksi länsisuomalaista, sekä muutamia kasvamassa olevia hiehoja, joista löytyy lähes kaikkien edellä mainittujen rotujen edustajia. Erirotuisten lehmien luonne-erot tulevat siis varmasti tutuksi tämän työssäoppimisjakson aikana.

Parsien puhdistuksen yhteydessä ulosteet työnnetään ritilän välistä alas harjoilla, jonka jälkeen kaikki parret huuhdotaan vedellä mahdollisimman puhtaiksi. Itse pidän tästä toimintatavasta, koska pelkkä harja tai paskakola ei poista kaikkea parressa olevaa likaa. Vedellä puhdistetut parret vähentävät siis huomattavasti utaretulehduksen riskiä. Myös lehmien turkki ja jalat pysyvät huomattavasti puhtaampina. Parret huuhdellaan tarvittaessa myös lypsyn jälkeen, jos sinne on sattunut valumaan maitoa, tai jos parret ovat muuten ehtineet likaantua. 

Näin aluksi teen pelkästään iltavuoroa, mutta aamunavetan mahdollisuutta ei ole kuitenkaan suljettu pois. Minulle itselleni iltatyöt passaavat varsin hyvin, kun ei tarvitse aamulla herätä heti kukonlaulun aikaan.

Palaan taas mahdollisimman pian kertomaan kuulumisia alkaneelta työssäoppimisjaksolta. Muistakaa edelleen kommentoida ja laittaa postausideoita ja -toiveita tulemaan!

#23: Nautakarjan rehut ja ruokinta: laajamittaisia muistiinpanoja opetusmateriaalin pohjalta

Nautakarjan rehut voidaan luokitella neljään ryhmään:

• nurmirehut eli karkearehut
• väkirehut
• valkuaisrehut
• muut rehut eli kivennäisaineet, hivenaineet, vitamiinit ja juomarehut

Nautakarjan ruokinta perustuu nurmirehujen eli karkearehujen käyttöön, sillä marehtijä pystyy käyttämään solunseinäaineita tehokkaasti ravinnokseen. Rehun kuitupitoisuus ilmoitetaan yleensä NDF-kuituna, jota solunseinäaine itsessään on. Bakteerit, alkueläimet ja sienet, yhteisnimitykseltään pötsimikrobit, ovat olennainen osa kuidun sulatusta. Naudan ruoansulatus ei toimi ilman karkearehuruokintaa, sillä kuidut ovat välttämättömiä pötsin toiminnalle. Pötsimikrobit hajottavat kuituja ja täten voidaankin todeta, että samalla kun ruokitaan lehmää, ruokitaan myös mikrobeja.

Rehuannoksen riittävä kuitupitoisuus on tärkeä ominaisuus. Liian pieni kuitupitoisuus voi aiheuttaa ongelmia ruoansulatuselimistön toiminnalle, sillä se vaikuttaa märehtimiseen sekä pötsin toimintaan ja voi saada aikaan kerrostumia pötsissä. Huonon kuitupitoisuuden myötä myös suljen eritys vähenee, minkä seurauksena pötsin pH-arvo muuttuu. Liian suuri kuitupitoisuus ja huonosti sulava kuitu sen sijaan rajoittavat syöntiä ja ravintoaineiden saantia.

Nurmikasvien koostumukseen ja sulavuuteen vaikuttavat monet tekijät:

• kasvilaji: heinäkasvit vs. nurmipalkokasvit
• kasvuolosuhteet: lannoitus, sademäärä, maaperä, lämpötila
• korjuu: säilöntä ja varastointitekniikka
• kasvuston ominaisuudet korjuuhetkellä: D-arvo, niittokerta jne.

Nurmirehut voidaan luokitella viiteen ryhmään, joita ovat säilöheinä, laidun, niittorehu, kuivaheinä sekä olki.

SÄILÖREHU

Säilörehu on talviruokintaa varten säilöttyä nurmirehua, joka tuoreeltaan hapatetaan nopeasti tiiviissä tilassa säilöntäaineen avulla. Hapatuksen myötä pH-arvo laskee noin neljään (pH 4) estäen haitallisten bakteerien kasvun sekä virhekäymiset. Rehun kallisarvoiset ravinteet pysyvät kuitenkin tallessa käsittelystä huolimatta.

Märehtijöiden rehuannos koostuu suurimmaksi osaksi säilörehusta. Mitä parempaa säilörehu on niin laadultaan kuin ruokinnalliselta arvoltaan, sen paremmin lypsylehmän ruokinta onnistuu. AIV-säilörehumenetelmä eli säilörehun säilöntämenetelmä on suomalaisen A.I. Virtasen keksintö, josta hän sai kuuluisan ja arvostetun kemian Nobelin palkinnon vuonna 1945.

Säilörehun hyvä laatu on ensiarvoisen tärkeää. Rehussa tavattavat virhekäymiset heikentävät valkuais- ja energia-arvoja sekä vaikuttavat rehun maittavuuteen. Säilörehun laadulla voi olla vaikutusta myös maitotuotteiden laadun kannalta, sillä voihappoitiöt vaikuttavat haitallisesti muun muassa juuston valmistukseen.

Sailörehua voidaan valmistaa joko tuoreesta tai esikuivatusta nurmesta. Nykyään suurin osa säilörehusta korjataan esikuivattuna, ja naudoille käytettävän säilörehun yleisin ja toivotuin kuiva-aine-aste on noin 30%. Säilörehua säilötään pyöröpaaleissa, laakasiiloissa ja säilörehutorneissa. Nautakarjalla säilörehua tulisi olla vapaasti saatavilla riittävän kasvun ja maitotuotoksen takaamiseksi.

SÄILÖREHUN ANALYYSINÄYTTEIDEN TAVOITEARVOT

Säilönnällinen laatu:

• pH-arvo: 4,1-4,7 rehun kuiva-aineen mukaan *
• ammoniakkityppi: hyvällä rehulla alle 70 g/kg ka (luetaan: alle seitsemänkymmentä grammaa kilossa kuiva-ainetta)
• maito- ja muurahaishappo: 35-80 g/kg ka
• haihtuvat rasvahapot: alle 20 g/kg ka
• liukoinen typpi: alle 500-600 g/kg ka
• sokeri: vähintään 50 g/kg ka

* pH on sitä korkeampi, mitä kuivempaa rehu on.

Koostumus:

• kuiva-aine: säilörehu 22-25%, esikuivattu 25-45% *
• raakavalkuainen: 130-160 g/kg ka
• kuitu (NDF): 540-580 g(kg ka **
• D-arvo eli sulavan orgaanisen aineen osuus kuiva-aineesta: 680-700 g/kg ka

* ka-pitoisuus on tärkeä, sillä ravinteiden määrät ilmoitetaan kg ka (luetaan: kilossa kuiva-ainetta).

** Tavoitearvo koko rehuannoksen karkearehun kuidun minimipitoisuudelle on 25% kuiva-aineen syönnistä.

Rehuarvot:

• ME eli rehun muuntokelpoinen energia: 10,8-11,2 MJ kg ka
• OIV eli ohutsuolessa imeytyvä valkuainen, joka ohittaa pötsin: 80-85 g/kg ka
• PVT eli pötsin valkuaistase, joka kuvastaa, miten valkuainen riittää pötsissä mikrobien tarpeisiin: 0
• Syönti-indeksi, joka kuvaa rehun syöntipotentiaalia, kun sitä on vapaasti saatavilla: 95-110
• ME-indeksi, joka kuvaa energian saantia rehusta, kun sitä on vapaasti saatavilla: 100 tai yli

LAIDUN

Laidun on naudan luonnollisin rehuvarasto, jossa se saa vapaasti valita rehunsa ja liikkua. Laidunrehu on koostumukseltaan ja sulavuudeltaan parhaimmillaan kasvuston ollessa noin 25 senttimetrin korkuinen. Sokeri, valkuaisaineet ja rasvahapot ovat laidunruohossa muuttumattomina, toisin kuin säilörehussa. Laidunruohon energiapitoisuus vaihtelee paljon tilojen välillä. Laitumen maittavuuteen sen sijaan vaikuttavat erityisesti sen puhtaus, rikkakasvien määrä sekä kasvuston kasvuvaihe.

Vapaa laidunnus helpottaa työmäärää kesän kiireisimpään aikaan, mutta karjakokojen kasvaessa myös työmäärä lisääntyy. Vapaa laiduntaminen edellyttää tarkan laidunnuskierto -suunnitelman, jossa huomioidaan aitojen ja porttien teko, puhdistusniitot sekä muut tärkeät vaiheet. Ihannetilanteessa samaa lohkoa laidunnettaisiin 2-3 päivää kerrallaan, ja samaa lohkoa syötettäisiin 5-6 kertaa kesässä. Laiduntarve laidunkierrossa on noin 40 aaria yhtä lehmää kohti, joten satapäinen lauma edellyttäisi 40 hehtaaria laidunpinta-alaa.

Laidun on kaikkien märehtijöiden sekä hevosten muuttumattomin ja luonnollisin rehuvarasto.

NIITTOREHU

Niittorehu vastaa ruokinnalliselta arvoltaan laidunruohoa ja useimmiten sitä käytetäänkin vaihtoehtona laiduntamiselle tai laiduntamisen rinnalla. Tuoretta ruohoa on niitettävä lehmille päivittäin, sillä kasaan ajettu ruoho lämpenee ja pilaantuu helposti. Niittorehua syötettäessä on huolehdittava, että se on hyvälaatuista niin ulkonäöltään kuin tuoksultaankin.

KUIVA HEINÄ

Kuivaa heinää saadaan, kun heinä korjataan talteen säilörehua myöhäisemmässä kasvun vaiheessa. Kuiva heinä on energiapitoisuudeltaan säilörehua heikompaa, eikä esikuivatun säilörehun kanssa tarvitse syöttää muuta rehua. Hyvälaatuista heinää tulisi kuitenkin olla saatavilla pienille vasikoille sekä ruoansulatusongelmista kärsiville lehmille. Laidunkauden alussa kuivaheinälisä voi olla hyvä vaihtoehto riittävän energiansaannin takaamiseksi.

OLKI

Nurmenperustamislohkoilta korjattu hyvälaatuinen olki voi olla lähes heinän veroista, mutta useimmiten olki on hyvin energiaköyhää, joskin täyttävää rehua. Olki soveltuu hyvin käytettäväksi hiehojen sekä ummessa olevien lehmien lisäruokinnassa, mikäli säilörehun saantia halutaan rajoittaa. Oljen syönti tuo eläimille tekemistä ja antaa mukavan kylläisyydentunteen kerryttämättä kuitenkaan liikaa energiaa tai lihottamatta eläintä. Lihahiehoille olki ei sovi juuri sen riittämättömän energiapitoisuuden vuoksi. Olkea käytetään myös yleisesti kuvikkeena, joskin siinäkin tarkoituksessa se on kilpailijoitaan huomattavasti kehnompi vaihtoehto huonon imukykynsä vuoksi.

Nykyään olkea käytetään navetoilla enimmäkseen vasikoiden ja lampaiden pehkuna.

VÄKIREHUT ELI KOTOISET VILJAT SEKÄ TÄYSREHUT

Väkirehua tarjotaan naudoille karkearehun lisänä monipuolistamaan "ruokavaliota".

VILJAT

Rehuviljat kaura ja ohra ovat yleisimmin nautakarjalle käytettyjä energiarehuja. Kaura on ohraan verrattuna rasvaisempaa ja siinä on paksumpi kuori, kun taas ohra on energiapitoisempaa ja täten mahdollisesti hieman täyttävämpää.

Viljan tärkein ravintoaine on tärkkelys, joka liian suurina määrinä laskee pötsin pH:ta. Jauhatettua tai litistettyä viljaa annetaan nautakarjalle yksilöiden tuotoksesta riippuen.

Itä-Suomalainen viljapelto on puitunakin kaunis näky.

TÄYSREHUT

Täysrehut ovat teollisesti valmistettuja rehuja lypsy- ja nautakarjalle. Niitä voidaan käyttää joko viljan lisänä tai yksinomaisena väkirehuna oman valinnan ja mieltymyksen mukaan. Puolitiivisterehussa on energian lisäksi valkuaista, ja sen valkuaispitoisuus voi olla jopa 26%.

Nykypäivänä täysrehuja on markkinoilla hyvin paljon. Erinäisiä valmistajia ovat muun muassa Suomen Rehu, Benemilk, Altia sekä Kinnusen mylly. Markkinoilla olevat täysrehut sisältävät vaihtelevasti viljaa, valkuaisrehua (esim. rypsi), erilaisten teollisuusalojen sivutuotteita (mylly-, sokeri- ja alkoholiteollisuus), kivennäisaineita, hivenaineita sekä vitamiineja.

VALKUAISREHUT

Runsaasti valkuaista sisältävien rehujen raakavalkuaisprosentti on noin 30. Valkuaisrehut perustuvat yleensä öljy- ja palkokasvien siemeniin - esimerkkejä tällaisista ovat rypsi, auringonkukan siemenet, soija, herne ja härkäpapu.

KIVENNÄISET JA HIVENAINEET

Kivennäisaineet:

• kalsium Ca
• fosfori P
• kalium K
• natrium Na
• kloori Cl
• rikki S
• magnesium Mg

Hivenaineet:

• kupari Cu
• koboltti Co
• rauta Fe
• jodi I
• sinkki Zn
• mangaani Mn
• seleeni Se

JUOMAREHUT

Juomarehut ovat juotossa oleville vasikoille tarkoitettuja maidonkorvikkeita. Juomarehut sekoitetaan yleensä veteen ja koostumukseltaan ne ovat joko maitojauhetta, heraa tai kasvivalkuaispohjaisia.

VITAMIINIT

Vesiliukoisia vitamiineja ovat B- ja C-vitamiini, rasvaliukoisia sen sijaan A-, D-, E- ja K-vitamiini.

VESI

Hyvälaatuinen ja puhdas, vapaasti saatavilla oleva vesi on nautaeläinten terveyden ja tuotannon perusta. Veden on laadultaan vastattava ihmiselle kelpaavan juoma- ja käyttöveden laatua. Tarpeen vaatiessa veden laatu onkin syytä selvittää ja analysoida.

NAUTOJEN REHUARVOJÄRJESTELMÄ

Rehuarvojärjestelmä kuvaa ravintoaineiden saantia rehuista. Erilaisten rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella ruokintasuunnitelman tekeminen on ylipäänsä mahdollista. Kansallisten rehuarvojen laskentaperusteista vastaa Luke eli Luonnonvarakeskus (entinen MTT) Maa- ja Metsätalousministeriön toimeksiantamana.

Rehuarvojen laskentaperusteet eri eläinlajeille:

• energia- ja valkuaisarvojen kaavat
• käytettävät vakiot, sulavuuskertoimet ja hajoava valkuainen (märehtijät)

LUKE:N REHUTAULUKOT JA RUOKINTASUOSITUKSET

Rehutaulukoiden avulla kuka tahansa tilallinen voi saada tietoa esimerkiksi kotoisten viljojen ravintoarvoista, mikäli omia analyysitietoja ei ole saatavilla. Sisältävät myös tärkeää tietoa eri eläinlajien ruokintasuosituksista näiden rehuarvojärjstelmien mukaisesti.

NAUTAKARJAN REHUT JA RUOKINTA PÄHKINÄNKUORESSA HEVOSIIN VERRATEN

Nurmirehut ovat nautakarjan ruokinnan perusta. Myös hevosilla nurmirehu sekä hyvälaatuinen heinä takaavat onnistuneen ruokintasuunnitelman sekä ruokinnan toteutuksen ja edistävät hevosen hyvinvointia. Talvikaudella hevosille syötetään enimmäkseen kuivaa heinää ja 70% kuiva-aine-asteen omaavaa, yleisimmin pyöröpaaleihin säilöttyä esikuivattua säilöheinää. Naudoille syötettävä säilörehu on siis hevosten säilörehuun verrattuna huomattavasti märempää. Toisinaan hevosille syötetään myös naudoille tarkoitettua säilörehua. Kauraa ja ohraa sekä erilaisia kivennäisrehuja syötetään myös hevosille yksilön käyttötarkoituksen ja liikunnan määrän mukaan. Hevosille voidaan syöttää myös vitamiinilisiä, öljyä sellaisenaan ruoan seassa sekä erilaisia jauheita (esim. MSM, glukosamiini) aina tarpeen mukaan. Hevosilla ei ymmärtääkseni käytetä juomarehuja, vaan varsan emä (tai emän menehtyessä joku muu tamma) imettää itse varsaansa. Hevosilla olkea ei enää juurikaan käytetä rehuna, ja kuivikkeenakin sen käyttö on vähentynyt huomattavasti.

Laitumen antimet maistuvat niin pienille kuin suurillekin nelijalkaisille.

Alkuperäinen opetusmateriaali: agrologi ja opettaja Pia Back, Pohjois-Karjalan aikuisopisto

#9: Maaseudun tulevaisuus: Vasikan ja emän yhteiseloa tutkitaan

"Maitotiloilla vasikka ja sen emä erotetaan yleensä pian syntymän jälkeen. Monessa maassa on kuitenkin kokeiltu myös niiden pitämistä yhdessä, koska sen katsotaan vastaavan eläimen luontaisia käyttäytymistarpeita.

Applied animal behaviour science -lehti listasi hiljattain aiheesta maatiloilta ja tutkimuksista kerättyjä kokemuksia.

Käytössä on neljänlaisia järjestelmiä. Ensimmäisessä emä ja vasikka ovat koko ajan samassa tilassa. Toisessa vasikka pääsee rajoitetuiksi ajoiksi imemään emää ja sen hoidettavaksi. Kolmannessa emä ja vasikka ovat yhdessä puoli vuorokautta, joko yöt tai päivät. Neljännessä yksi lehmä hoitaa 3-4 vasikkaa eikä sitä yleensä lypsetä lisäksi.

Koko- tai puolipäivähoidossa oleva vasikka juo paljon maitoa ja sen kasvunopeus on hyvä. Vasikka, jonka paino on korkea vieroitusvaiheessa, tuottaa yleensä ensimmäisellä lypsykaudellaan keskimääräistä enemmän maitoa, lehti toteaa.

Vieroitus saattaa johtaa kasvun hidastumiseen. Tässä suhteessa "puolipäivähoito" on lehden mukaan hyvä ratkaisu: vasikka oppii olemaan myös erillään emästään, tottuu ihmisten käsittelyyn ja oppii juomaan juottoautomaatista. 

Vasikkaa hoitava lehmä tuottaa imetysaikana vähemmän myytävää maitoa, sen maidon rasvapitoisuus on alempi ja sen maidon laskeutumisessa voi olla ongelmia konelypsyssä. Utareterveyteen imetys vaikuttaa positiivisesti. 

Perusteellisia tutkimuksia aiheesta on vähän, lehti toteaa. Esimerkiksi sitä pitäisi selvittää, miten tarttuvat taudit voidaan pitää kurissa, kun eri-ikäisiä eläinryhmiä pidetään yhdessä."

Satu Lehtonen, Maaseudun tulevaisuus

En tullut katsoneeksi, milloin ilmestyneessä numerossa tämä kyseinen artikkeli on julkaistu, mutta lähiaikoina kuitenkin. Itselleni tämän artikkelin lukeminen oli todella mieluinen yllätys, ja siksi haluaisinkin hieman avata aihetta omasta näkökulmastani.

Naudan luontaiset käyttäytymistarpeet liittyen emän ja vasikan välisiin suhteisiin

Naudat ovat tunnetusti hyviä emoja. Erityisesti tämä piirre tulee esille lihakarjapuolella, jossa vasikat saavat elää oman emonsa kanssa aina vieroitusikään saakka. Vaikka lehmät tunnetaankin rauhallisina, ystävällisinäkin eläiminä, saattavat monet emolehmät olla todella vihaisia ja suojelunhaluisia puolustaessaan omaa vasikkaansa. 

Lypsylehmäpuolella emän ja vasikan erottaminen on aina eläimille itselleen raskas tapahtuma. Itse en ole vielä koskaan "joutunut" kuuntelemaan hätääntyneenä vasikkansa perään huutelevaa lehmää, mutta tiedän, että se voi olla todella surullista kuunneltavaa. Toiset, varsinkin kokeneemmat lehmät antavat periksi nopeammin, toiset taas saattavat jatkaa huutamista useamman päivän ajan. On eläimen luonnon ja käyttäytymistarpeiden vastaista erottaa vasikka emästään lähes välittömästi syntymän jälkeen. Vieroitus on epäilemättä merkittävä stressitekijä eläimen elämässä. Stressillä on myös huomattavia negatiivisia vaikutuksia, mm. heikentynyt vastustuskyky ja sairastumisalttiuden lisääntyminen.

Kuva: Google

Vasikan riittävä maidonsaanti

Vasikan koosta ja rodusta riippuen sen on saatava tietty määrä maitoa mahdollisimman pieninä annoksina useasti päivässä. Eritoten pienemmillä tiloilla, joissa juotto tapahtuu aluksi tuttipullosta ja myöhemmin sankosta juottamalla, vasikat saatetaan juottaa vain 2-3 kertaa päivässä, useimmiten vain aamulla ja illalla lypsyn yhteydessä. Suuremmilla, automatisoiduilla tiloilla juotto on helppo järjestää useamminkin.

Liian suuri kertamaitomäärä voi saada aikaan vasikkaripulin. Emän hoidossa ollessaan vasikka saa itse valita, milloin se haluaa juoda ja kuinka paljon. Usein myös ihmisen järjestämä juottosysteemi ei imemisasennon kannalta toimi kaikille vasikoille oikein, sillä yksilöt ovat eri kokoisia.

Kuva: Google

Utareterveys

Lypsylehmillä on yhä useammin erilaisista syistä johtuvia utaretulehduksia, jotka pyritään aina hoitamaan mahdollisimman hyvin kaikkien neljännesten säilymiseksi. Koneet eivät aina lypsä lehmää tasaisesti, sillä nännikupit on suunniteltu nk. täydellisten vedinten mukaan. Joillakin lehmillä vetimet voivat olla normaalia pidemmät, lyhyemmät tai muodoltaan sellaiset, etteivät vedinkupit asetu täydellisesti oikein. Vasikan suu mukautuu vetimen mukaan, jolloin imu on tasaista, eikä täten vaurioita vedintä tai utaretta.

Tarttuvat taudit

Monien vakavien, tarttuvien eläintautien saapuminen Suomeen on pystytty estämään jo monien vuosikymmenten ajan, joten tarttuvien tautien ehkäisemiseksi tehtävä tutkimustyö on noussut arvoon arvaamattomaan. Monet eivät ymmärrä, miten isoista asioista on kyse, kun puhutaan tarttuvista eläintaudeista.

Monissa navetoissa vasikkaosastot sijaitsevat hyvinkin lähellä vanhempien nautaeläinten osastoja. Erillinen vasikkala olisi erityisesti suuremmilla tiloilla ehdoton, mutta kaikilla ei sellaista käytössään ole.

Lihakarjapuolella emä hoitaa vasikkaansa aina luovutusikään saakka, jolloin vasikka on yleensä 4-6 kuukauden ikänen. Tässä tuotantosuunnassa emolehmät vasikkoineen elävät suurissa laumoissa, joissa on eri ikäisiä ja kokoisia vasikoita. Mikäli tarttuvat taudit on mahdollista pitää kurissa tällaisessa järjestelyssä, miksi se ei olisi mahdollista myös lypsykarjapuolella?

Kaikenlainen tuotantoeläinten pito aiheuttaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Myös tuotantosuuntien sisällä näkyvät käyttäytymismallit saavat ihmisissä aikaan monenlaisia tunteita. Itse olen sitä mieltä, että vaikka suomalainen ruoantuotanto on eläimiä ajatellen yksi maailman parhaita ja esimerkiksi juuri tautitorjunta ja eläinlääketieteellinen hoito on hyvin pitkälle kehittynyttä, on siinä myös todella paljon parannettavaa.

Miksi eläimiä pitää lyödä? Miksi johtajuuden pitää edelleen perustua alistamiseen? Miksi tilasonneja käytetään yhä vähemmän lehmien astumiseen, kun erityisesti kesäisin laidunaikaan se olisi erinomainen, luontainen lisääntymiskeino? Miksi eläimiä ruokitaan homeisella heinällä? Miksi kaikkiin vammoihin ei suhtauduta vakavasti, vaan kättä heilauttamalla todetaan vain, että "siitä se paranee"? Miksi emme aina halua tehdä eläinten elämästä sitä parasta mahdollista, jonka voimme niille antaa?