Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi 23. tammikuuta ja lupia myönnettiin koko Suomen alueelle 46 kappaletta. Tähän mennessä suurin osa lupaperusteisista susista on jo ammuttu. Metsästyksen ohella poliisi on määrännyt lopetettavaksi muutamia häiriintyneitä tai mahdollisesti loukkaantuneita yksilöitä, jotka ovat tulleet ihmisasutuksen liepeille etsimään helppoa ravintoaKannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on hillitä susiin kohdistuvaa salametsästystä, vähentää konflikteja sekä lisätä ihmisten hyväksyntää tätä EU:n tiukasti suojelemaa petoeläintä kohtaan. Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, vaikka tätä nykyä kanta on viimeisimmän laskennan mukaan elinvoimainen ja kannan odotetaan kannanhoidollisesta metsästyksestä huolimatta kasvavan entisestään.
Susi herättää paljon keskustelua suuntaan ja toiseen. Syksystä 2014 lähtien olen itsekin seurannut aktiivisesti susiin liittyvää keskustelua sosiaalisessa mediassa ja voin valehtelematta sanoa, että ylilyöntejä tehdään niin suojelijoiden kuin metsästäjienkin toimesta. Kielenkäyttö ei aina pysy täysin hallinnassa, mutta paljon asiallisiakin näkemyksiä ja kokemuksia on asian tiimoilta esitetty yleisön nähtäväksi.
Vuonna 2014 susien pihavierailut alkoivat lisääntyä huomattavasti. Myös metsällä useita koiria kuoli tai vahingoittui susien hyökkäyksien vuoksi. Koirien lisäksi tämän aiemmin ihmisarkuudestaan tunnetun pedon rohkaistumisesta ovat saaneet kärsiä laiduntavat eläimet, kuten hevoset, naudat ja lampaat. Suden on usein väitetty tappavan vain syödäkseen, mutta suurienkin lammaslaumojen teurastuksen myötä tämä lienee pelkkä harhaluulo.
Meneillään olevan sudenmetsästyksen aikana on uutisoinnin mukaan kaadettu myös kaksi koirasutta. DNA-tuloksia ei ole luonnollisestikaan vielä saatu, mutta ulkonäöllisesti ja värillisesti nämä yksilöt eroavat perinteisestä harmaasudesta monellakin tapaa: muun muassa kallon muodon sekä turkin, kynsien ja hännänpään värin perusteella.
Susikantamme saastumisesta on esitetty mielipiteitä ja näkemyksiä jo useamman vuoden ajan. Suurin kohu lienee alkanut, kun metsästäjät kaatoivat kuuluisan Auli-suden Pöytyällä kolme-neljä vuotta sitten. Mitoiltaan Auli oli hyvin koiramainen lyhyen runkonsa ja pitkien jalkojensa myötä, eikä värityskään ollut sudelle tyypillinen harmaa, vaan oudon vaalea.
Susinaaraan lisääntyminen uroskoiran kanssa ja tätä myötä koirasusien lisääntyminen maamme susikannassa selittäisi pihavierailujen lisääntymisen ja luontaisen ihmisarkuuden kaikkoamisen. Koira ei osaa pelätä ihmistä ja uskaltautuu täten hankkimaan ravintonsa asutusten välittömästä läheisyydestä, mutta sudelta saadut geenit tekevät siitä pedon viimeisen päälle.
Toinen ongelmallinen seikka on petoeläinten haaskaruokinta, jonka avulla susia, karhuja, ilveksiä ja ahmoja houkutellaan ihmisten kuvattavaksi. Haaskalla lihan ja ihmisen hajut sekoittuvat keskenään, jolloin peto yhdistää ihmisen ruokaan eikä täten ymmärrä enää pelätä ja väistää sitä. Kaikenlainen haaskaruokinta olisikin syytä lopettaa välittömästi, jotta virheellisten signaalien välitys petoeläimille saataisiin katkaistua.
Vuonna 2012 julkaistun uutisen mukaan jossakin päin Venäjää laskettiin lähemmäs (ellei peräti yli) 50 tarhasutta luontoon. Susiaktivistit ympäri maailmaa olivat mukana tukemassa tätä hanketta. Myös tällaiset ihmiseen tottuneet sudet jättävät jälkeensä geenejä, joiden kantajat eivät välttämättä ymmärrä väistää ihmistä. Kun näiden kyseisten geenien siirtyminen eteenpäin jossakin vaiheessa katkeaa, oppivat pennut helpon ravinnon hankkimisen viimeistään omalta emoltaan, joka taas on oppinut sen omilta vanhemmiltaan. Niin kauan kuin tämä kierre jatkuu, ongelmat ovat väistämättömiä.
Susiaktivistien keskuudessa pauhataan jatkuvasti siitä, kuinka susi on maassamme erittäin uhanalainen. Tällä hetkellä kanta on väitteistä huolimatta elinvoimainen. Myös sisäsiittoisuuden sanotaan olevan ongelma, vaikka rajaliinennettä Venäjän ja Suomen välillä on edelleen, joskin vähemmän, kuin aiemmin. Suomessa elävät harmaasudet ovat osa Venäjän 42 000 suden suuruista populaatiota. Tuosta määrästä noin 10 000 sutta elää maan Euroopan puoleisessa osassa.
Esille tulleiden seikkojen vuoksi olisi mielestäni enemmän kuin tarpeellista selvittää koirasusien tai muuten kesyyntyneiden susien määrä maamme susikannasta, ja lähteä sen myötä rakentamaan aitoa harmaasusikantaa, jota tarhasusien, saatikka koirien geenit eivät ole saastuttaneet. Jos halutaan puhua suomalaisesta sudesta, olisi syytä selvittää asioiden todellinen laita ja luoda maahamme terve, puhdas susikanta. Tässä yhteydessä haluankin esittää kysymyksen, että eikö näinkin tärkeässä asiassa olisi nyt hetkellisesti aihetta keskittyä enemmän siihen laatuun, kuin jatkuvasti kuulutettuun määrään?
Tämän kirjoituksen myötä ajattelin käynnistää postaussarjan nimeltään Määrä vai laatu?, jonka tiimoilta perehdyn aika-ajoin eläinkuntaan liittyviin aiheisiin niitä pohtien ja kyseenalaistaen. Postaussarjan aiheet löytyvät jatkossa oman hakusanansa alta. Halutessaan lukijat voivat ehdottaa minulle postausaiheita tämän otsikon alle, toteuttaisin niitä enemmän kuin mielelläni.
