#45: Mutkia matkassa

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne blogin puolelle ylipäänsä yhtään mitään. Nyt ajattelin kuitenkin tulla hieman avaamaan Nemon tilannetta, sillä epämääräinen oireilu on vaivannut allekirjoittaneen päätä jo pidemmän aikaa. 

Mehän suuntasimme siis marraskuun puolivälissä lonkka- ja kyynärkuviin, johon syynä olivat Nemon epämääräinen takajalkojen pureskelu sekä osittain myös liian suora takajalkojen rakenne ja varpaiden kääntyminen sisään päin. Eläinlääkärin tuomio lonkille oli D/D, joihin hän arveli jossain vaiheessa alkavan kehittyä myös nivelrikkoa. Ohjeeksi saatiin antaa kipulääkettä tarvittaessa. Aloitimmekin samoin tein kahden viikon kipulääkekuurin kokeiluksi, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna minun olisi ehkä pitänyt laittaa Nemo samalla myös täydelliselle lepotauolle, jotta kipulääkkeen mahdollinen vaikutus olisi ollut paremmin nähtävissä. Jatkoimme liikuntaa siis suhteellisen normaalisti, eikä kipulääke näyttänyt juurikaan vaikuttavan oireiluun.

"Lonkkatuomion" jälkeen molemmat koirat alkoivat syömään Arthroflex-nivelravinnetta, joka on sittemmin vaihtunut Jahti & Vahdin vastaavaan. Myös lohiöljy astui mukaan kuvioihin omega-3-rasvahappojen riittävän saannin takaamiseksi. Aloin muutenkin perehtyä raakaruokintaan enemmän ja nappulan määrä koirien ruokavaliossa onkin vähentynyt jatkuvasti. Nemolle aloitin myös kurkumatahnan syötön sen kipua vähentävien ominaisuuksien vuoksi.

Ulkoilua varten, erityisesti tuulisia tai koleita kelejä silmällä pitäen, hankin Nemolle Back On Track -ulkoloimen. Back On Track -tuotteiden tarkoitushan on heijastaa ruumiinlämpö takaisin käyttäjäänsä infrapuna-aaltoina, mikä vähentää lihasjännityksiä ja lisää verenkiertoa, jolloin palautuminen nopeutuu. Muutaman käyttöviikon jälkeen ymmärsin kuitenkin, ettei loimi toimi meillä ulkoilukäytössä ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Oireiden yhä jatkuessa kokeilinkin laittaa loimen Nemon päälle aina iltaisin, ja sen myötä koira rauhoittuikin huomattavasti. Toisinaan loimi rauhoitti tilannetta niinkin hyvin, että jalkojen pureskelu loppui kuin seinään ja Nemo alkoi rauhallisesti nukkumaan.

Koiratuttavieni ehdotuksesta aloin pohtia myös eläinfysioterapeutilla käyntiä, ja päädyimmekin erittäin mukavan, hyväsydämisen ja asiantuntevan ihmisen hoiviin. Ensimmäiset kerrat fysioterapeuttimme hieroi Nemoa ja antoi samalla laserhoitoa lonkille, mutta oireilun lisääntyessä siirryimme kokeilemaan akupunktiota. Satunnainen oireilu jatkui kuitenkin edelleen, ja jossakin vaiheessa pyysin Nemon kuvanneelta eläinlääkäriltä puhelimitse uuden kipulääkekuurin. Tällä kertaa saimme nestemäistä Metacamia, jota sitten annoin aina tarvittaessa.

Pari viikkoa sitten fysioterapeuttimme näytti Nemon lonkkakuvia eräälle toiselle eläinlääkärille, joka arveli oikean lonkan olevan jopa E, eli astetta huonompi kuin vasen. Kyseinen eläinlääkäri totesi puhelimessa juteltuamme, ettei mielestään voi juuri nyt tehdä Nemolle mitään, ja määräsi toivomaani pitkävaikutteista Trocoxil-kipulääkettä kokeiltavaksi. Minulle jäi puhelusta sellainen mielikuva, että Nemon elämä tulee olemaan tuskainen huonojen lonkkien vuoksi. Siksipä päätinkin, että seuraavaksi menemme ortopedin juttusille tilanteen selkeyttämiseksi.

Niinpä tilasin ajan Kouvolan Eläinsairaala Evidensian Esa Kestille, jolle olin jo aiemmin laittanut aiheesta sähköpostiakin. Paikan päällä kerroin hänelle vielä kertaalleen koko tarinan, jonka jälkeen Kesti tutki Nemon läpikotaisin taivuttelemalla jalat ja niskan sekä tunnustelemalla selän useaan otteeseen läpi.

Tutkimuksen jälkeen Kesti totesi haluavansa kuvata Nemon selän, joten niin tehtiin varsin suolaisesta hinnasta huolimatta. Selästä löytyikin sellainen ongelmakohta, joka voi lonkkien sijaan olla oireiden todellinen aiheuttaja. Jo ennen tutkimuksen aloittamista Kesti sanoi minulle, ettei hän lähtökohtaisesti usko vian olevan välttämättä lonkissa, koska Nemo ei ole koskaan ontunut, eikä ontunut nytkään.

Selästä löytyi siis seuraavanlaista ongelmaa..

"Lumbosakraalivälin välilevyssä rappeutumiseen viittaavia löydöksiä. Nikamien välinen ylempi side hieman paksuuntunut, myös edellisessä välissä vastaavia löydöksiä."

Selän tilanne ei siis ole mitenkään akuutti, vaan vielä toistaiseksi kotikonstein hoidettavissa. Saimmekin nyt ohjeeksi kahden viikon mittaisen lepojakson, jonka aikana Nemo saa käydä ulkona käytännössä vain tarpeillaan. Kaikki riehuminen ja vapaana juokseminen on kielletty, samoin hyppimistä erinäisiin paikkoihin tulee rajoittaa mahdollisuuksien mukaan. Tänään aloitimme myös tuon aiemminkin mainitsemani Trocoxil-kipulääkkeen kokeilun ainakin nyt sen ensimmäisen kahden viikon ajaksi, jonka tämä ensimmäinen lääkeannos vaikuttaa. Suotavaa olisi myös käydä laserhoidoissa, sillä se mm. lievittää mahdollista kipua ja vilkastuttaa verenkiertoa hoidettavalla alueella, eli tässä tapauksessa selässä. Suuntaammekin laserhoitoon näillä näkymin heti tulevana torstaina.

Kouvolan reissu tuli arvatenkin hyvin kalliiksi, mutta nyt olemme taas hitusen viisaampia tämän Nemon oireilun suhteen. Toki oireilun taustalla voi osittain olla myös psyykkisiä asioita, esimerkiksi meidän tapauksessamme pieni jatkuva kilpailu johtajan paikasta Nemon ja Batmanin välillä, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä nuo selästä löytyneet muutokset ovat ainakin osasyy siihen takajalkojen pureskeluun. Tiedän sen nimittäin itsekin, että joskus selkäkivut voivat säteillä jalkoihin saakka.

Nyt yritetään ottaa kaksi viikkoa mahdollisimman rauhallisesti liikkumisen suhteen. Yritän parhaani mukaan keksiä Nemolle päivittäin jotain pientä aktiviteettiä nenätyöskentelyn merkeissä, jotta nuoren koiran kierrokset eivät pääsisi nousemaan taivaisiin.

Kesti vakuutti minut asiantuntijuudestaan rauhallisella ja määrätietoisella työskentelyllään, rehellisyydellään sekä tsemppaamisellaan, joka tuli tässä kohtaa enemmän kuin tarpeeseen! Siinä, missä paikallinen yleiseläinlääkäri totesi Nemon lonkkien aiheuttavan koiralle kurjan loppuelämän, totesi Kesti jotain aivan muuta, joten toivotaan, että asiat lähtevät tästä parempaan suuntaan.

#42: Tiistain tallipäivä ja pohdintaa hevosten laidunelämästä

Reilusti heinää tammuskaisille!

Menneenä tiistaina toimin siis hevosten hoitajana ja tallityöntekijänä Terhin ollessa päiväreissulla Helsingissä. Hevoset olivat päässeet ulos jo viiden aikoihin aamulla, joten saavuin tallille yhdeksältä antamaan hevosille reilun kokoiset "aamupäiväheinät". Tammojen alettua tyytyväisinä rouskuttelemaan heinää palasin talliin siivoamaan karsinat.

"Mitäs sä siinä meidän ruokailua kyttäät!?"

Paria ei jaksa välittää ympärillä häärivästä kuvaajasta..

Siivoushommiin mars!

Kun karsinat oli siivottu sekä ruokakuppien puhtaus ja juoma-automaattien toimivuus tarkastettu, laitoin hevosten yöheinät valmiiksi karsinoihin ja kippasin kunkin hevosen päivän kivennäisannoksen ruokakuppiin iltaa odottamaan. Tämän jälkeen suuntasin jälleen ulos täyttämään hevosten juoma-astiat ja puhdistamaan metsätarhan kakkakikkareista. Tässä vaiheessa hevoset jatkoivat vielä heinän syöntiä, mutta peltopläntille päästyäni ja aikani huhuiltuani tammat alkoivat marssia peltoa kohti korvat hörössä niitetyn heinän toivossa.

Mitä Kirppu edellä..

..sitä Vine perässä.

"No onko täällä sitä parempaa evästä?"

Kirpun ilme kertoo kaiken: "Kaverit, meitä on huijattu. Ei täällä mitään oo.."

"Arvasin. Ois vaan pitäny jäädä heinäkasalle.."

"Voisitko sä pliis antaa meille sitä ruokaa, kun nää mun matkaeväät alkaa olla jo aika vähissä.."

Viskoin niitettyä heinää kuomukärristä kunkin tammuskaisen eteen ihan reilulla kädellä, jottei tytöille tulisi ainakaan huonon tarjoilun takia mieleen lähteä kylille hortoilemaan. Hevosten metsätarhan pieni peltoalue on tosiaan syöty jo tältä erää nysäksi, joten tammat saavat säilöheinän ohella niitettyä heinää nautittavakseen.

"Ihanaa, ihanaa, tää niitetty heinä on tosi ihanaa!"

"Äläs nyt liikoja innostu siinä.. Meneehän tää paremman puutteessa."

Koko kolmikko sulassa sovussa vieretysten ns. samalla kasalla.

Tammat jäivät tyytyväisinä syömään vihreää, joten sain hyvillä mielin suunnata kotiin päiväksi touhuamaan muita juttuja. Päivällä noin klo 15-16 välillä tammat saivat lisää vihreää erään "sukulaismiehen" toimesta, ja itse suuntasin tallille uudelleen heti kahdeksan jälkeen illalla noukkimaan tammat sisälle yöksi. Tytöt olivatkin jo hienosti portilla odottamassa, että allekirjoittanut noutaa heidät sisään piiloon kaiken maailman ötököiltä. Kun kaikki kolme olivat onnellisesti sisällä syömässä päivän kivennäisannostaan, harjasin jokaisen läpi pölyharjalla ja puhdistin kaviot tarkistaakseni samalla, että kengät olivat napakasti kiinni. Vinen vasemman takajalan kenkä oli puolittain irronnut, mutta koska se oli vielä asiallisesti oikealla paikallaan, sille ei ennen aamua ja Terhin tallille paluuta tarvinnut tehdä mitään.

Oli mukavaa hieman irtautua normaalista loma-arjesta hevosenhoitajan rooliin, vaikkakin vain yhden päivän ajaksi. Talleiluintoa olisi toki muutenkin, mutta toivon mukaan huono heppailutilanne paranee tässä kesän kuluessa.


Sitten hieman pohdintaa eräästä hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta..

Laitumelle vai ei?

Kesä tarkoittaa monelle hevoselle laidunlomaa tai vähintäänkin laitumella oloa lajitovereiden kanssa. Kaikille hevosille jatkuva suora auringonvalo ja vapaa syöminen eivät kuitenkaan syystä tai toisesta sovi.

Laitumella ollessaan hevoset käyttävät suurimman osan ajastaa syömiseen. Kuva kesältä 2011.

Myös Terhin hevoset ovat olleet parina aikaisempana kesänä laidunlomalla noin kuukauden verran heinä-elokuun aikana. Jotkut hevoset ovat kuitenkin toisia herkempiä lihomaan, ja tällaisten hevosten kohdalla talvi meneekin sitten kesällä laitumella kertyneitä liikakiloja karistellessa. Siksipä Terhikin on kokenut paremmaksi vaihtoehdoksi suuren metsätarhan, jonka perällä on pieni peltoalue herkuttelua varten.

Hyväkuntoinen metsätarha tarjoaa niukasti syötävää, mutta myös muunlaista ajanvietettä on tarjolla.

Metsätarha tarjoaakin monipuolisempaa ajanvietettä mm. pienten puiden ja pajujen merkeissä. Puiden lehdet ja kuori tarjoavat hieman erilaista purtavaa, kun taas vaihteleva maasto haastaa hevosen lihaksistoa ja tekee hiljalleen hevosesta myös varmajalkaisemman. 

Sateisella säällä mutaisen pohjan kuntoa on pidettävä tarkasti silmällä, jottei se mene liian liukkaaksi.

Metsätarhan puut tarjoavat runsaasti suojaa auringolta ja sateelta, ja tarvittaessa niihin voi hieman hangata kutisevaa kaulaa tai lapaa. Omien kokemuksieni mukaan hevoset viihtyvät metsätarhassa kaikin puolin hyvin, kun ainaisen syömisen ohella voi hieman leikkiä pajukoiden parissa. Isot hevoset saattavat saada jopa kaadettua pieniä puita, joiden lehtiä lauma voi sitten yhdessä syödä ja jonka runkoa nakerrella. Pienet puunrungot ovat hevosten mielestä myös mukavia leikkikaluja, niitä kun voi kantaa paikasta toiseen ja viskoa ympäri tarhaa.

Mikäli mahdollista, metsätarhoja voi olla käytössä vaikka useampiakin.

Suurelle heinälaitumelle lasku ei siis suinkaan ole ainoa mahdollisuus näin kesäaikaan. Mikäli hevosesi on herkkä lihomaan, ei vapaa syönti ehkä sille silloin sovi. Metsätarha tarjoaa jarkuvasti jotakin pientä naposteltavaa, - joskin toki niukasti - mutta mikäli heinää on mahdollista niittää varastoon, voi sitä tarjota hevoselle sopivia määriä kerrallaan perinteisen kuiva- tai säilöheinän ohella. Mikäli metsätarhoja on käytössä useampi, voi yhden antaa välillä huilata ja heinän kasvaa, jonka jälkeen hevoset voi jälleen laskea sinne syömään vaikkapa seuraavana viikonloppuna.

Kannattaa joskus pysähtyä pohtimaan, mikä kesänviettotapa on sille omalle hevoselle se kaikkein paras. Osa hevosista kaipaa syömisen ohella muutakin toimintaa ja tekemistä, osa taas viihtyy lämpimässä auringonpaisteessa vaikka vuorokauden ympäri. Toki ennestään "tylsälle" laitumellekin voi koittaa kehitellä jotain uutta ja jännittävää ajanvietettä vaikkapa vanhojen autonrenkaiden tai katkottujen havupuiden merkeissä. Tarkoitukseni ei siis todellakaan ole lytätä tai arvostella laidunelämän kannattavuutta, vaan ennemminkin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta.

Kuinka sinun hevosesi viettää kesää: laitumella vai tarhassa?

#25: Miltä nyt tuntuu?

Työssäoppimisjakso on tältä erää ohi. Kuukausi meni todella nopeasti ja olisin mielelläni voinut jatkaa harjoittelua vähän pidemmällekkin. Maanantaina kuitenkin koulunpenkki ja navettaopetus kutsuvat jälleen.

Mitä tältä työssäoppimisjaksolta sitten jäi käteen?

Kuten jo aiemmassa työssäoppimisjaksoa koskevassa postauksessa mainitsinkin, pääsin opettelemaan hevosen hieromista aluksi Terhin avustuksella ja varsin pian myös itsenäisesti. Hieroin kaikki hevoset kertaalleen läpi tunnustellen ja etsien kipupisteitä, joita muutamia jokaiselta hevoselta aina löytyikin. Lapojen venyttäminen oli ehkä hieronnan raskain työvaihe, varsinkin kun yleensä toinen lapa oli toista tiukempi "aukeamaan". Kaikki hevoset reagoivat hierontaan omalla tavallaan - kipupisteen löytyessä yksi hevonen irvisteli, toinen viskoi päätään ja kolmas katsoi kummissaan, että mitäs täällä nyt tapahtuu. Hara-mummo oli arka kyljistään ja käveli karkuun kylkinahkoja venytettäessä. Paria nautti suunnattomasti hännänvedosta, vaikka ei minkäänlaista äänimerkkiä antanutkaan. Kirppu reagoi lähes kaikkeen vähän kiukkuilemalla, ja yritti parhaansa mukaan uhkailla ilmeilemällä mukamas hirveän julmasti. Oli mielenkiintoista seurata hevosten reaktioita, ilmeitä ja eleitä.

Tänään pääsin kokeilemaan myös hevosen etukenkien irroittamista. Terhi näytti ensin mallia takakenkien kanssa, jonka jälkeen pääsin itse kokeilemaan. Ensimmäisen kengän irroittamiseen meni huomattavasti pidempään, toisen kengän kohdalla aloin päästä jo paremmin jyvälle ainakin naulojen irroittamisen suhteen. Selkäänhän tuo touhu käy melko paljon, joten jouduin kummakin etujalan kohdalla suoristautumaan ja huilaamaan muutamaan otteeseen. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin saada jalka pysymään napakasti reisien välissä, tästä lieneekin muistona kauniit mustelmat.

Perinteisistä tallitöistä jäi parhaiten mieleen karsinoiden siivous. Voisi kuvitella, että tässä vaiheessa sitä jo osaisi siivota karsinoita "oikeaoppisesti", mutta aina voi oppia jotain uutta. Paneuduin työssäoppimisjakson alusta alkaen järjestelmälliseen karsinan siivoamiseen, juuri niin kuin eräs hevospuolen opettajamme on meille neuvonut. Huomasin heti, että tällainen järjestelmällinen eteneminen nopeuttaa työtä huomattavasti epämääräiseen poukkoiluun verrattuna. Perinteisten tallitöiden ja hevosten hoidon lisäksi tein tallissa myös perusteellisempaa siivousta pesemällä karsinoiden seinät sekä siivoamalla varustehuoneen "lattiasta kattoon". Pesulle pääsivät myös hevosten suojat ja syksyn rapakeleiltä likaiseksi jääneet hiittikärryt.

Tänään jouduimme valitettavasti viemään 20 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtineen Hara-tamman lopetettavaksi. Lopetustilanne oli todella nopea, eikä hevonen ehtinyt tajuta asiasta mitään. Paikanpäälle päästyämme vanhus vähän katseli, että missäs sitä nyt ollaan, ja pian tilanne olikin jo ohi. Hara pääsi vihreämmille niityille ollessaan vielä hyvinvoiva, mieleltään virkeä, eikä tammalle ehtinyt tulla vielä suurempia kipuja, jotka olisivat haitanneet normaalia elämää. Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin ja kuljetut kilometrit alkoivat jo painamaan tätä pientä, kaunista tammaa. Hyvää matkaa Hara, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä.

Hara-tamman kuva poimittu TeRä's Hevosen nettisivuilta.

Keskustelimme tämän tapauksen myötä eläinten lopetukseen liittyvistä asioista. Vaikka olen ollut vasta kerran mukana näin suuren eläimen lopetustilanteessa, haluan sanoa, että uskon ampumisen olevan eläimen kannalta kaikkein paras ratkaisu. Lopetusruiskeella iso eläin ei kuole välittömästi, vaan ehtii pahimmassa tapauksessa kitua pitkänkin aikaa. Oikeaan kohtaan ammuttaessa eläin putoaa kerralla, eikä se ehdi tuntea kipua tai pelkoa. On eläimen kannalta oikein, että se saa lähteä sekä oikeaan aikaan, että myös oikealla tavalla - nopeasti ja kivuttomasti.

Harjoittelujakso oli tästä surullisesta päätöksestä huolimatta kaikin puolin onnistunut. Keskustelimme paljon hevosten hoitoon ja ratsastukseen sekä maatalouteen liittyvistä aiheista, joiden myötä sain paljon uutta tietoa ja näkökulmia asioihin. Pohdiskelimme muun muassa maatalouslomittajien toisinaan jopa järjettömän pitkiä työmatkoja ja vähäiseksi jäävää lepoaikaa. Missä menee inhimillisyyden raja?

Siinä missä työssäoppimisjakso antoi paljon uutta tietoa ja hienoja kokemuksia, se pisti myös miettimään omaa tulevaisuuttani. Jaksaisinko pidemmän päälle työskennellä lomittajana? Jatkaisinko opiskelua esimerkiksi agrologiksi? Olisiko yrittäjyys minua varten? Kaikenlaisia vaihtoehtoja on hyvä pohtia ja punnita jo etukäteen, vaikka meneillään onkin vasta ensimmäinen opiskeluvuosi.

Vastauksena otsikon kysymykseen: nyt tuntuu todella hyvältä. On onni saada oppia uutta taitavien eläinalan ammattilaisten ja hienojen eläinten parissa. Olen erittäin kiitollinen Terhille harjoittelumahdollisuudesta, eritoten töiden monipuolisuudesta sekä uuden oppimisen mahdollistamisesta. Tulevalta teoriajaksolta toivon lisää uusia oivalluksia ja mielenkiintoisia keskusteluja muiden opiskelijoiden sekä opettajien kanssa.

"Hevosista parhaat pääsee paikkaan salaiseen, siellä vanhat, sairaatkin kuin varsat kirmailee." Kuvassa edesmennyt tamma Gvenda laitumella kesällä 2011.

Älä anna surunkaan estää, yritä minun vuokseni kestää.
Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton, menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vierelläin, loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikea ystävän, rakastavan ja ymmärtävän.

#18: Kova pakkanen vaatii tarkkuutta, suunnitelmallisuutta ja kykyä asennoitua oikein

Pakkanen on ennen kaikkea asenne- ja pukeutumiskysymys. Jos aina suhtautuu negatiivisesti mihin tahansa asiaan, tässä tapauksessa pakkaseen, tottakai se ärsyttää ja kiukuttaa. Jos taas osaa asennoitua oikein heti alusta lähtien ja panostaa lämpimään pukeutumiseen, kovienkin pakkasten yli pärjää oikein mainiosti.

Eläinten hoitoa ja hyvinvointia ajatellen pakkanen vaatii kuitenkin myös tarkkuutta ja suunnitelmallisuutta. Vaikka kova, -30 asteen pakkanen tuntuukin hevoselle kohtuuttomalta ilmalta ulkoilla, se tarkenee kyllä - hevosesta riippuen loimella tai ilman. Mahdollisuus ulkoiluun on erityisesti hevosten kohdalla tärkeää, sillä ne ovat tottuneet liikkumaan. Ratsastuskouluhevoset saattavat liikkua helposti kolmekin tuntia päivässä. Jos ne pakkasten yllättäessä jätetäänkin yhtäkkiä talliin seisomaan moneksi päiväksi tai jopa viikoiksi, ei ole mikään ihme, jos ne kelien lauhtuessa hyppivät ja pomppivat joka suuntaan - ylimääräinen energia pyrkii purkautumaan huonon käyttäytymisen myötä.

Pienillä, vain muutaman hevosen talleilla kokopäivätarhaus näin kylmillä keleillä voi olla mahdotonta järjestää, sillä talli-ilma laskee nopeasti pakkasen puolelle, kun hevoset eivät ole tuomassa lämpöä. Jo muutamankin tunnin mittainen tarhaus on kuitenkin parempi, kuin koko päivä paikoillaan tallissa. Tarhauksen lisäksi hevosen olisi todella suotavaa päästä liikkumaan muutenkin ratsastuksen tai kevyen ajon merkeissä.

Edesmenneet tammat Voglia ja Gvenda ratsastuksen jälkeen tammikuussa 2011. Kuva (c) Veli Turunen

Mikäli käytössä on hyväpohjainen ratsastuskenttä tai maneesi, lyhyt ratsastustuokio vähäisine käyntipätkineen on oiva liikutusvaihtoehto. Tänään liikutimme Terhin kanssa kaikki hevoset lumisella, hyvin hoidetulla kentällä. Itse ratsastin suomenhevostamma Kirpulla, joka olikin varsin pirteällä päällä. Nopeiden alkukäyntien jälkeen ravasimme ja laukkasimme molempiin suuntiin suurilla reiteillä ilman sen kummempia tehtäviä. En vaatinut hevoselta muuta kuin hyvän eteenpäinpyrkimyksen ja kuuliaisuuden, jotta jarrutkin olisivat varmasti tallella. Ensimmäisissä laukannostoissa Kirppu heitti pari iloista mulliloikkaa, ja pärskinnästä päätellen tamma oli muutenkin varsin tyytyväinen. Ratsastus kesti kokonaisuudessaan vain noin 20 minuuttia, ja lämpimästä vaatetuksesta johtuen minulle tuli suorastaan hiki. Myös eilen liikutimme hevoset ratsain, ja vaikka molempina päivinä olen laittanut Kirpulle satulan selkään, ei edes takapuoli ole jäätynyt lyhyen jumppailun aikana. Ennen ratsastusta hevoset olivat saaneet ulkoilla tarhassa reilut kaksi tuntia heinää rouskutellen, kun taas ratsastuksen jälkeen ne jäivät talliin kohottamaan nollan paikkeille laskenutta lämpötilaa.

Mikäli tuntuu, ettei hevosen selkään kärsi kivuta jäätymättä, myös juoksutus on hyvä vaihtoehto. Jos pohjat eivät kuitenkaan salli kävelyä reippaampaa menoa, on sekin parempi kuin ei liikuntaa ollenkaan. Nappaa hevonen narun päähän ja suunnatkaa vaikka paksuun lumihankeen kävelemään. Hanki teetättää töitä myös ihmiselle itselleen, jolloin lämpö pysyy paremmin yllä kävelytyksen ajan.

Pakkanen siis epäilemättä vähentää hevosten liikunnan määrää ja rasitusta ratsastuksen tai ajon osalta, muttei ole mitään syytä jättää hevosta kokonaan seisomaan. On myös muistettava, että kun kelit sitten lopulta lauhtuvat, ei hevosen kanssa voi suorinta tietä palata takaisin rankkaan ja tavoitteelliseen treenaamiseen, vaan liikunnan määrää on nostettava pienin askelin. Jos pitkään kevyellä käytöllä ollut hevonen joutuu yhtäkkiä kovaan rääkkiin, jossa siltä vaaditaan paljon, se helposti kipeyttää lihaksensa. Maltti on siis valttia.

Liikunnan ja ulkoilun lisäksi on tärkeää huolehtia hevosen ravinnosta. Päivittäin on tarkkailtava, juohan hevonen tarpeeksi ja onhan sillä tarhassa tarpeeksi heinää, jotta se pysyy lämpimänä. Mikäli tallissa on käytössä juoma-automaatit, on niiden toimivuus syytä tarkastaa päivittäin pariinkin otteeseen. Sankkojuotossa olevien hevosten kohdalla on pidettävä silmällä kunkin hevosen juontimäärää. Mikäli pakkanen on niin kova, ettei ulos ole järkeä viedä vettä jäätymään, on tarhattavia hevosia käytävä juottamassa mielellään lämpimällä vedellä. Mitä useammin vettä tarjotaan, sen parempi.

Monilla saattaa olla ongelmana heinän jäätyminen. Nautapuolella olen nähnyt syötettävän hyvinkin jäistä, pieniin palasiin lohjennutta rehua. Naudat eivät kuitenkaan ole niin tarkkoja rehunsa suhteen, eivätkä reagoi hevosen tavoin pieniin laadullisiin muutoksiin. Pakkasella heinän pintaan kiteytyy kosteutta ilmasta, mutta ilmava, laadukas heinä harvoin jäätyy läpeensä. Pinnalta hivenen jäinen heinä on parempi vaihtoehto, kuin jättää hevonen kokonaan heinättä. Lisäksi pinnalta kevyesti jäätynyt heinä ehtii pehmetä hevosen syödessä vain pieniä tuppoja kerrallaan.

Puhuimme tänään Terhin kanssa hevosilla usein tavattavasta vatsaontelon kiputilasta, ähkystä. Näin pakkasella ähkyn vaara lisääntyy juurikin liikunnan muutoksen sekä vähäisen veden ja heinän saannin johdosta. Olkaa siis tarkkaavaisia ja huolehtikaa hevostenne hyvinvoinnista. Älkää turhaan panikoiko kylmän veden tai pinnalta jäätyneen heinän vuoksi. Täydellisyyden tavoittelu ei ole aina mahdollista, joten silloin on tyydyttävä hieman vähempään.

Batman ensimmäisenä talvenaan vuonna 2012.

Olemme nyt koirien kanssa ulkoilleet niiden oman viihtyvyyden mukaan kymmenestä minuutista puoleen tuntiin kerrallaan. Veden käyn vaihtamassa aina tarpeen mukaan, toisinaan riittää pelkkä ohuen jääkerroksen rikkominen. Koirien huoneeseen puhaltaa lämmintä ilmaa useamman kerran päivässä, ja eilen pojat pääsivät pitkästä aikaa sisälle päiväunille allekirjoittaneen kanssa.

Näin kauniilla ilmalla kelpaa ulkoilla vaikka vähän kovemmassakin pakkasessa. Kuva talvelta 2012.

Kun siis lähdet ulkoilemaan kovalla pakkasella, pukeudu lämpimästi useampaan kerrokseen ja nappaa mukaan aimoannos hyvää mieltä! Oikeanlainen asenne on kaiken perusta, eikä se pakkanen lauhdu valittamalla ja kiroamalla. Muistakaa nauttia näistä kauniista talvipäivistä rakkaiden karvakorvienne ja kauraturpienne kanssa!

#11: Joulunajan tehtävä: James Herriot - Kaikenkarvaiset ystäväni

Saimme ennen joulua tehtäväksemme lukea eläinlääkäri James Herriotin ensimmäisen omaelämänkerrallisen teoksen Kaikenkarvaiset ystäväni, jossa hän kertoo ensimmäisistä vuosistaan eläinlääkärinä Pohjois-Englannin Yorkshiressä. Kirjan lukemisen jälkeen tehtävämme oli valita kirjasta kolme kohtaa, joista sitten kirjoittaisimme lyhyen kuvauksen ja hieman selvitystä sille, miksi juuri se herätti mielenkiintomme. Yhden kohtauksen tuli olla lehmäaiheinen, toisen hevosaiheinen, ja kolmannen sai valita vapaasti itse. Olen avannut tarinan tapahtumia faktojen ja omien pohdintojeni kautta. Alla oma aikaansaannokseni kyseisestä tehtävänannosta.

Olen valinnut kohdat sen mukaan, mitä olen itse eläinten parissä nähnyt ja kokenut. Valinnoillani haluan selventää myös omaa ajattelutapaani ja tapaa toimia eläinten parissa.

Hevosen suolenkiertymä

Tämän tapauksen koittaessa nuori eläinlääkärimme on ollut Darrowbyssä vasta reilun vuorokauden. Hän saa hoidettavakseen ähkystä kärsivän hevosen. Tutkimuksessa kuitenkin selviää, että kyseessä on vakava suolenkiertymä ja hevonen on päästettävä tuskistaan välittömästi. Lordi Hultonin taloudenhoitaja on loppuun asti eri mieltä diagnoosista, mutta antaa lopulta tohtori Herriotin lopettaa hevosen ampumalla.

Eläin on aina päästettävä tuskistaan silloin, kun sen aika koittaa. Ihminen ei voi siinä tilanteessa ajatella itseään tai eläimen suurta arvoa, vaan on osattava ajatella eläintä itseään – eläimen parasta. Jokaisen eläimen tulee saada elää hyvä ja onnellinen elämä, mutta mikä tärkeintä, se on osattava päästää pois oikeaan aikaan.

Tarinamme tapauksessa hevonen on kärsinyt jo jonkin aikaa. Tohtori Herriotin sanoin eläinlääkäri olisi pitänyt kutsua paikalle jo paljon aikaisemmin. Vaikka hevosta ei olisi lopetettu, se olisi kuollut itsestään muutaman tunnin sisällä. Niin hirvittävien kipujen kourissa oleva eläin on kuitenkin lopetettava välittömästi.

Kaikkein ihanteellisinta olisi, että eläimen elämä pystyttäisiin päättämään ennen kuin se ehtii tuntea suurta kipua ja kärsimystä. Tarinamme kaltaisissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä usein sairastumisia tai tapaturmia ei pysty ennakoimaan. Vanhenevan eläimen kohdalla on kuitenkin syytä muistaa seurata sen vointia, ilmeitä ja eleitä. Kun vanhus yhä on pirteä ja suhteellisen hyvinvoiva, mutta esimerkiksi kävely alkaa olla hidasta ja hyvin vaivalloista, on syytä pohtia, kuinka kauan sen elämä on yhä mielekästä ja elämisen arvoista.

Tarinamme kohtauksessa eläinlääkäri toimi oikein lopettaessaan hevosen välittömästi diagnoosin tehtyään. Näin tulisi kaikkien eläinrakkaiden, eläinten hyvinvoinnista välittävien ihmisten toimia. On meidän tehtävämme arvioida ja nähdä, milloin eläinystäviemme aika on tullut.

Lehmän poikimahalvaus

Dan Cooperin kuraiselta rantatöyräältä veteen luiskahtanut lehmä kärsii poikimahalvauksesta. Vasikka makaa emänsä vierellä rantatöyräällä. Kyljellään kuolleen eläimen lailla makaavan lehmän tilanne näyttää aluksi huonolta, mutta kalsiumliuoksen virratessa suoneen se osoittaa kuin osoittaakin elon merkkejä. Cooper ja Herriot saavat käännettyä eläimen normaaliin makuuasentoon, ja reilun puolen tunnin kuluttua lehmä pääsee lopulta jaloilleen. Navettaan pehmeille oljille päästyään emo alkaa heti hyvän lehmän tavoin hoivaamaan läpimärkää, kaatosateen kastelemaa vasikkaansa.

Tilallisen mukaan ”onnettomuudet sattuvat aina hyville lehmille”. Tämän väitteen paikkansapitävyydestä en osaa sanoa, mutta yleisimmin poikimahalvauksia esiintyy lehmillä, jotka ovat poikineet jo useamman kerran. Halvauksen syynä on kalsiumaineenvaihdunnan häiriö, ja sitä hoidetaan suonensisäisellä kalsiumruiskeella eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Poikimahalvausta pyritään ennaltaehkäisemään tehostamalla kalsiumin imeytymistä elimistössä ennen poikimista. Monet käyttävät myös ennen poikimista takajalkoihin laitettavia remmejä, jotka estävät lehmän jalkoja liukumasta eri suuntiin eläimen noustessa ylös. Oikein käytettyinä remmit eivät tiettävästi haittaa lehmän elämää, joskin takajalkojen askelten pituutta ne hieman saattavat rajoittaa. Poikimahalvaus on taloudellisestikin merkittävä ”sairaus”, sillä usein se vaikuttaa lehmän tuotokseen negatiivisesti ja altistaa eläimen myös muille sairauksille.

Itse olen navetoilla työskennellessäni törmännyt lehmään, joka oli työntänyt kohtunsa ulos ja sillä epäiltiin myös poikimahalvausta. Halvauksesta ei kuitenkaan kaikeksi onneksi ollut kysymys. Myös jalkaremmejä olen nähnyt käytettävän, joskin esimerkiksi nuoret hieholehmät eivät helposti anna laittaa niitä itselleen.

Rampa vasikka

Heston Grangen maatilalla on rampa, todennäköisesti juostessaan koloon polkaissut vasikka. Tarkemmassa tutkimuksessa selviää, että värttinäluu ja kyynärluu ovat poikki, mutta paranemisennuste on kuitenkin hyvä. Herriot kipsaa jalan kyynärpäästä sorkkaan saakka, ja vasikan liikkuminen helpottuu heti, kun kipsi pitää murtuneet osat paikoillaan.

Toisinaan vasikka voi särkeä itsensä syntyessään ahtaaseen paikkaan. Lajitovereidensa kanssa leikkiessään vasikka voi myös helposti astua koloon tai kuoppaan, kuten tarinamme tapauksessa. Pienelle elämän alulle tällainen tapaturma voi olla kohtalokas, sillä vaikeimpia tapauksia ei välttämättä eläimen arvoon nähden kannata lähteä hoitamaan ja parantamaan.

Leikkisä vasikka viihtyy hyvin ikäistensä seurassa temmeltämässä ja tutustumassa maailmaan. Vahingoittunut eläin joutuu kuitenkin olemaan eristyksissä muista, jotta jalan parantuminen voidaan taata ongelmitta. Tällainen tilanne voi olla eläimelle itselleen stressaava, ja se voi hätäillä lajitovereidensa perään. Vastasyntyneet vasikat viettävät kuitenkin suuren osan ajastaan makoillen ja nukkuen tai maitoa juoden, joten varhaisessa vaiheessa hoidettavat jalkavaivat lienevät helpoimpia, ja paraneminenkin on täten nopeampaa. Myös nuoren iän vuoksi vasikoiden luumurtumat ovat verraten huomattavasti yksinkertaisemmin hoidettavissa kuin vanhempien lehmien, sillä nuorten eläinten luut tunnetusti paranevat nopeammin ja jättävät jälkeensä vähemmän vaivoja.

Eräällä navetalla työskennellessäni näin vasikan, jonka etujalka oli kohtalokkaasti revähtänyt synnytyksen yhteydessä. En ole varma, oliko revähdys niin paha, ettei sitä olisi pystynyt ollenkaan hoitamaan, vai oliko kyse kannattavuudesta. Vasikkaa kuitenkin kasvatettiin jonkin aikaa tilallisille itselleen lihaksi, vaikka mielestäni tällainen kärsivä eläin olisi pitänyt lopettaa mitä pikimmiten. Luokan kanssa opetusnavetassa vieraillessamme näimme ternijuotossa oleella vasikalla paketoidun jalan, mutta tässä tapauksessa oli onneksi kyse lievemmästä vammasta.

#10: Eläinten ulkoilu talvipakkasella

Hevosihmisten keskuudessa tuntuu olevan jälleen kerran menossa jokatalvinen keskustelu siitä, kuinka tulisi toimia hevosten tarhaamisen suhteen kovilla pakkasilla: tarhataanko vaiko ei, ja jos tarhataan, tarhataanko loimella vai ilman?

Mielipiteitä lienee yhtä monta kuin on hevosenomistajia. Jokaisen hevosen kohdalla yksilön tarpeet on kuitenkin muistettava ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä. Eräs tuttu hevosenomistaja kirjoitti aiheesta hyvän postauksen, joka jokaisen hevosihmisen olisi syytä lukea. Kyseiseen postaukseen pääset tästä.

Eläimet on luotu liikkumaan. Oli kyse sitten hevosista, naudoista tai koirista, niillä on oltava mahdollisuus liikkua ja ulkoilla. Nautapuolella toivoisin, että lehmien annettaisiin ulkoilla aina mahdollisuuksien mukaan, talvellakin.

Vaikka ihminen joskus muuta väittääkin, eläin on myös fiksu. Jos se syksystä saakka saa ulkoilla päivittäin, Suomen oloihin tottuneena se kasvattaa karvaansa ilman lämpötilan ja keliolosuhteiden mukaan. Suurimman osan ajastaan sisällä asuva ja pienistä pakkasista saakka puettava eläin ei ymmärrä talviturkin merkitystä samalla tavalla. Toisinaan myös esimerkiksi ulkomailta Suomeen tuotu hevonen ei välttämättä vielä ensimmäisenä talvenaan ymmärrä kasvattaa talviturkkia, koska aiemmin sellaista ei ole tarvittu.

Kuva (c) Katja Enberg

Menneenä kesänä koirapiireissä kohua herätti tieto siitä, että jotkut koiranomistajat olivat menneet trimmaamaan koiriensa turkin lyhyemmäksi, jotta niiden olo kuumina kesäpäivinä helpottaisi. Koiran turkki toimii kuitenkin niin, että kesäkuumalla se parhaansa mukaan viilentää, ja talvipakkasilla lämmittää koiraa. Jos turkki trimmataan tai muulla tavalla lyhennetään, viilennys ei enää toimi samalla tavalla. Yleensä tällaiset ihmisten neronleimaukset aiheuttavatkin enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikka ihminen itse uskoisi toimineen oikein ja helpottaneensa eläimen oloa.

Monet hevos- ja nautarodut pärjäävät ulkona kovillakin pakkasilla. Erityisesti alkuperäisrodut, hevospuolella suomenhevonen ja nautapuolella suomenkarjan rodut sekä ylämaannauta, ovat tästä hyviä esimerkkejä. Niiden paksu turkki, jykevät jalat ja vallitseviin oloihin sopeutunut, itsepäinen ja sitkeä luonne ovat jo vuosikymmenten ajan taanneet niiden selviytymisen karuissakin oloissa.

Kevytrakenteiset urheiluhevoset ovat sen sijaan asia erikseen. Monet kilpa- ja harrastehevoset klipataan jopa talvikaudella, jolloin loimi on kovilla pakkasilla ehdoton varuste ulkoilevalle eläimelle. Koirapuolella ulkoilupukujen tarve vaihtelee sekin roduittain.

Ulkoillessaan hevoset ja naudat tarvitsevat jatkuvasti heinää ja rehua virikkeeksi. Syöminen pitää eläimen lämpimänä, eikä lämpöä täten pääse haihtumaan liikaa. Paleleva eläin on yleensä helppo huomata, sillä se pyrkii parhaansa mukaan pitämään itsensä lämpimänä, ja useimmiten tärinän ohessa kävelee levottomana edestakaisin tai on muuten rauhaton.

Jokaisen on siis parasta miettiä oman eläimensä ulkoilua sen tarpeiden mukaan. Jos hevonen tai koira pärjää ilman takkia ulkona, se voi silloin ulkoilla ilman. Kenenkään ei tulisi arvostella toisten tapaa toimia tietämättä, millaisista eläimistä ja persoonista on kyse.

#9: Maaseudun tulevaisuus: Vasikan ja emän yhteiseloa tutkitaan

"Maitotiloilla vasikka ja sen emä erotetaan yleensä pian syntymän jälkeen. Monessa maassa on kuitenkin kokeiltu myös niiden pitämistä yhdessä, koska sen katsotaan vastaavan eläimen luontaisia käyttäytymistarpeita.

Applied animal behaviour science -lehti listasi hiljattain aiheesta maatiloilta ja tutkimuksista kerättyjä kokemuksia.

Käytössä on neljänlaisia järjestelmiä. Ensimmäisessä emä ja vasikka ovat koko ajan samassa tilassa. Toisessa vasikka pääsee rajoitetuiksi ajoiksi imemään emää ja sen hoidettavaksi. Kolmannessa emä ja vasikka ovat yhdessä puoli vuorokautta, joko yöt tai päivät. Neljännessä yksi lehmä hoitaa 3-4 vasikkaa eikä sitä yleensä lypsetä lisäksi.

Koko- tai puolipäivähoidossa oleva vasikka juo paljon maitoa ja sen kasvunopeus on hyvä. Vasikka, jonka paino on korkea vieroitusvaiheessa, tuottaa yleensä ensimmäisellä lypsykaudellaan keskimääräistä enemmän maitoa, lehti toteaa.

Vieroitus saattaa johtaa kasvun hidastumiseen. Tässä suhteessa "puolipäivähoito" on lehden mukaan hyvä ratkaisu: vasikka oppii olemaan myös erillään emästään, tottuu ihmisten käsittelyyn ja oppii juomaan juottoautomaatista. 

Vasikkaa hoitava lehmä tuottaa imetysaikana vähemmän myytävää maitoa, sen maidon rasvapitoisuus on alempi ja sen maidon laskeutumisessa voi olla ongelmia konelypsyssä. Utareterveyteen imetys vaikuttaa positiivisesti. 

Perusteellisia tutkimuksia aiheesta on vähän, lehti toteaa. Esimerkiksi sitä pitäisi selvittää, miten tarttuvat taudit voidaan pitää kurissa, kun eri-ikäisiä eläinryhmiä pidetään yhdessä."

Satu Lehtonen, Maaseudun tulevaisuus

En tullut katsoneeksi, milloin ilmestyneessä numerossa tämä kyseinen artikkeli on julkaistu, mutta lähiaikoina kuitenkin. Itselleni tämän artikkelin lukeminen oli todella mieluinen yllätys, ja siksi haluaisinkin hieman avata aihetta omasta näkökulmastani.

Naudan luontaiset käyttäytymistarpeet liittyen emän ja vasikan välisiin suhteisiin

Naudat ovat tunnetusti hyviä emoja. Erityisesti tämä piirre tulee esille lihakarjapuolella, jossa vasikat saavat elää oman emonsa kanssa aina vieroitusikään saakka. Vaikka lehmät tunnetaankin rauhallisina, ystävällisinäkin eläiminä, saattavat monet emolehmät olla todella vihaisia ja suojelunhaluisia puolustaessaan omaa vasikkaansa. 

Lypsylehmäpuolella emän ja vasikan erottaminen on aina eläimille itselleen raskas tapahtuma. Itse en ole vielä koskaan "joutunut" kuuntelemaan hätääntyneenä vasikkansa perään huutelevaa lehmää, mutta tiedän, että se voi olla todella surullista kuunneltavaa. Toiset, varsinkin kokeneemmat lehmät antavat periksi nopeammin, toiset taas saattavat jatkaa huutamista useamman päivän ajan. On eläimen luonnon ja käyttäytymistarpeiden vastaista erottaa vasikka emästään lähes välittömästi syntymän jälkeen. Vieroitus on epäilemättä merkittävä stressitekijä eläimen elämässä. Stressillä on myös huomattavia negatiivisia vaikutuksia, mm. heikentynyt vastustuskyky ja sairastumisalttiuden lisääntyminen.

Kuva: Google

Vasikan riittävä maidonsaanti

Vasikan koosta ja rodusta riippuen sen on saatava tietty määrä maitoa mahdollisimman pieninä annoksina useasti päivässä. Eritoten pienemmillä tiloilla, joissa juotto tapahtuu aluksi tuttipullosta ja myöhemmin sankosta juottamalla, vasikat saatetaan juottaa vain 2-3 kertaa päivässä, useimmiten vain aamulla ja illalla lypsyn yhteydessä. Suuremmilla, automatisoiduilla tiloilla juotto on helppo järjestää useamminkin.

Liian suuri kertamaitomäärä voi saada aikaan vasikkaripulin. Emän hoidossa ollessaan vasikka saa itse valita, milloin se haluaa juoda ja kuinka paljon. Usein myös ihmisen järjestämä juottosysteemi ei imemisasennon kannalta toimi kaikille vasikoille oikein, sillä yksilöt ovat eri kokoisia.

Kuva: Google

Utareterveys

Lypsylehmillä on yhä useammin erilaisista syistä johtuvia utaretulehduksia, jotka pyritään aina hoitamaan mahdollisimman hyvin kaikkien neljännesten säilymiseksi. Koneet eivät aina lypsä lehmää tasaisesti, sillä nännikupit on suunniteltu nk. täydellisten vedinten mukaan. Joillakin lehmillä vetimet voivat olla normaalia pidemmät, lyhyemmät tai muodoltaan sellaiset, etteivät vedinkupit asetu täydellisesti oikein. Vasikan suu mukautuu vetimen mukaan, jolloin imu on tasaista, eikä täten vaurioita vedintä tai utaretta.

Tarttuvat taudit

Monien vakavien, tarttuvien eläintautien saapuminen Suomeen on pystytty estämään jo monien vuosikymmenten ajan, joten tarttuvien tautien ehkäisemiseksi tehtävä tutkimustyö on noussut arvoon arvaamattomaan. Monet eivät ymmärrä, miten isoista asioista on kyse, kun puhutaan tarttuvista eläintaudeista.

Monissa navetoissa vasikkaosastot sijaitsevat hyvinkin lähellä vanhempien nautaeläinten osastoja. Erillinen vasikkala olisi erityisesti suuremmilla tiloilla ehdoton, mutta kaikilla ei sellaista käytössään ole.

Lihakarjapuolella emä hoitaa vasikkaansa aina luovutusikään saakka, jolloin vasikka on yleensä 4-6 kuukauden ikänen. Tässä tuotantosuunnassa emolehmät vasikkoineen elävät suurissa laumoissa, joissa on eri ikäisiä ja kokoisia vasikoita. Mikäli tarttuvat taudit on mahdollista pitää kurissa tällaisessa järjestelyssä, miksi se ei olisi mahdollista myös lypsykarjapuolella?

Kaikenlainen tuotantoeläinten pito aiheuttaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Myös tuotantosuuntien sisällä näkyvät käyttäytymismallit saavat ihmisissä aikaan monenlaisia tunteita. Itse olen sitä mieltä, että vaikka suomalainen ruoantuotanto on eläimiä ajatellen yksi maailman parhaita ja esimerkiksi juuri tautitorjunta ja eläinlääketieteellinen hoito on hyvin pitkälle kehittynyttä, on siinä myös todella paljon parannettavaa.

Miksi eläimiä pitää lyödä? Miksi johtajuuden pitää edelleen perustua alistamiseen? Miksi tilasonneja käytetään yhä vähemmän lehmien astumiseen, kun erityisesti kesäisin laidunaikaan se olisi erinomainen, luontainen lisääntymiskeino? Miksi eläimiä ruokitaan homeisella heinällä? Miksi kaikkiin vammoihin ei suhtauduta vakavasti, vaan kättä heilauttamalla todetaan vain, että "siitä se paranee"? Miksi emme aina halua tehdä eläinten elämästä sitä parasta mahdollista, jonka voimme niille antaa?

#2: Onnellisen metsästyskoiran pito taajamassa: mitä siihen vaaditaan?

Monille sana metsästyskoira tuo mieleen metsästyskauden ulkopuolella häkissään makaavan koiran, jota ei juuri ulkoiluteta tai käytetä muutenkaan oikeastaan missään. Näin ei kuitenkaan ole, tai ei ainakaan pitäisi olla. Metsästyskoira tarvitsee huomiota, rakkautta ja liikuntaa siinä missä mikä tahansa muukin koirarotu, ja eritoten liikuntaa vielä ehkä hiukan enemmänkin.

Metsästyskoirat omaavat rodusta/roduista riippumatta todella kovan riistavietin, jota niiden on päästävä toteuttamaan. Juuri tästä syystä metsästyskoiraa ei tulisi ottaa vain seurakoiraksi, koska turhautunut tai stressaantunut koira voi myöhemmin aiheuttaa ongelmia. Metsästyskoirat sopivat kaikkein parhaiten maaseudulle luonnon rauhaan, jossa ne pääsevät kaikkein vapaimmin ja helpoimmin toteuttamaan itseään ja tarpeitaan. Sen sijaan metsästysrotuinen koira ei missään nimessä sovi kerrostaloon, sillä liikunnantarpeensa lisäksi useiden rotujen edustajat voivat olla todella haukkuherkkiä. Useimmiten metsästyskoirat asuvatkin ulkona häkissä, jossa on lämmin koppi tai muu sisätila, johon koira pääsee lepäämään ja talven tullen lämmittelemään. Nykyisin monet metsästyskoirat toki asuvat myös sisällä yhdessä omistajiensa kanssa.

Metsästysrotuisten koirien on tärkeää päästä toteuttamaan itseään. Kuva syksyltä 2014.

Tässä postauksessa käyn läpi taajamassa asuvan metsästyskoiran tarpeita ja vaatimuksia, joiden toteutuessa se kykenee viettämään onnellista ja stressitöntä elämää. Kaikki ajatukset ovat täysin omiani, eikä kenenkään tarvitse ottaa näitä henkilökohtaisesti, jos sattuu toimimaan joissakin asioissa eri tavalla.

Tarpeeksi iso ja viihtyisä häkki

Ulkona asuvat koirat tarvitsevat tilavan häkin, jonka yhteydessä on jo aiemmin mainitsemani koppi tai muu lämmin sisätila, johon koira pääsee halutessaan lepäämään. Meillä häkki on rakennettu autokatoksen yhteyteen niin, että perällä oleva pieni huone toimii koirien "koppina". Huoneessa on matto, vanha sohva, pieni patja ja ajastimella toimiva lämmityslaite (sekä lamppu), joka talvipakkasilla puhaltaa koppiin lämmintä ilmaa. Oveen sahatun luukun edessä on paksu, hevosen satulahuovasta tehty suoja, jonka tehtävä on pyrkiä pitämään lämmittimen puhaltama lämpö sisällä huoneessa. Varsinaisen häkin puolella on toinen vanha sohva, jossa koirat tykkäävät makoilla varsinkin nyt kelien lämmetessä. Autokatoksen etuosassa on iso ja paksu matto, jonka päällä on hieman pehmeämpi seistä, kuin kovalla betonilattialla. Autokatoksen eteen on vielä aidattu pieni hiekka-alue, joka toimii koirien "WC:nä". WC on puhdistettava jätöksistä mahdollisimman usein, vähintään 2-3 kertaa viikossa. Meillä puhdistus tapahtuu lähes poikkeuksetta päivittäin tai aina, kun koirat ovat sinne kakkineet.

Tarpeeksi tilava ja koirien tarpeiden mukaan suunniteltu häkki takaa koirien viihtymisen. Kuva kesältä 2014.

Liikunta ja muut virikkeet

Sekä metsästyskaudella että sen ulkopuolella metsästyskoira tarvitsee paljon liikuntaa ja muita aktiviteetteja. Metsästyskaudella lenkkeilyn tärkein tavoite on toimia palauttavana liikuntana pitkien ja rankkojen metsästysreissujen jälkeen. Metsästyskauden ulkopuolella taas on huolehdittava koiran peruskunnonkunnon ylläpidosta esimerkiksi juoksu- tai pyörälenkein noin yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Tämän lisäksi kävelylenkkejä on tehtävä päivittäin. Meillä lenkkeillään yleensä 2-3 kertaa päivässä, talvella metsästyskauden aukana useimmiten aina kävellen. Näin kesän kynnyksellä aloitamme kevyet hölkkälenkit 2 kertaa viikossa - esimerkiksi tänäaamuna kävimme koirien kanssa 6 kilometrin mittaisella hölkkälenkillä. Reippaammat lenkit on tärkeää toteuttaa hiekkatiellä, sillä asfaltti on ihmisen lisäksi myös koiralle liian kova ja jalkoja rasittava juoksualusta.

Juoksuta koiraasi vain tarpeeksi pehmeällä ja joustavalla alustalla, älä milloinkaan asfaltilla. Kuva kesältä 2013.

Lenkkeilyn lisäksi koiran kanssa on hyvä kokeilla silloin tällöin myös muita aktiviteetteja. Meillä koirat tykkäävät esimerkiksi näin keväisin tutkia ja kaivella lumen alta paljastunutta maata, jossa on runsaasti tuoksuja. Jos siis vain on mahdollista, vie koirasi silloin tällöin metsään tai omalle takapihalle kaivelemaan ja tonkamaan maata. Meillä kaivelumaana toimii takapihan perällä oleva horsmikko, jonka "siisteydellä" ei ole vaikutusta takapihan viihtyisyyteen. Kaivamisessa yhdistyvät sekä erilainen liikunta, että hajutyöskentely, ja lisäksi se kuluttaa tehokkaasti koiran kynsiä. Haju- ja aivotyöskentely väsyttääkin koiraa huomattavasti enemmän kuin pelkkä lenkkeily, joten metsästyskoiran on hyvä päästä käyttämään nenäänsä myös metsästyskauden ulkopuolella. Kaivamisen lisäksi tähän hommaan sopii loistavasti esimerkiksi jälkityöskentely. Erään nettisivun mukaan "jälkityöskentely perustuu koiran luontaiseen käyttäytymiseen ja toimii erinomaisena virikkeenä ja aktivointina koiralle." Itse en ole koskaan kokeillut jälkityöskentelyä koirieni kanssa, mutta mielenkiintoni kyseistä aktiviteettia kohtaan on herännyt jo aiemmin, joten tulemme varmasti joskus kokeilemaan tätäkin lajia.

Vaikka metsästyskoiralle ei ole tarkoitus kasvattaa muhkeita lihaksia, voi koiran kanssa harrastaa myös kevyttä vetotreeniä esimerkiksi vanhan autonrenkaan avulla. Vetotreeni edellyttää kuitenkin tietynlaisia, erityisesti vetämiseen tarkoitettuja valjaita, jotka tukevat koiran kroppaa ja auttavat koiraa vetämään taakkaa oikeilla lihaksilla. Oikeanlaisilla valjailla on tärkeä merkitys vetotreeniä ajatellen, sillä huonolla varustuksella koira voi helposti rasittaa itseään liikaa ja erityisesti vääristä paikoista. Tällöin myös loukkaantumisriski kasvaa huomattavasti. Meillä on juoksun ohella tarkoitus ottaa kevyet renkaanvetotreenit osaksi jokaviikkoista liikuntaohjelmaa noin 1-2 kertaa viikossa peruskunnon ylläpitämiseksi.

Muita aktiviteettimahdollisuuksia ovat kilpailumuotoisestikin mahdolliset tottelevaisuusharjoittelu ja agility. Varsinkin kaupungeissa myös koirapuistossa käyminen on mahdollista. Kaikki eivät kuitenkaan liputa koirapuistoilun nimeen, sillä isossa porukassa taudit leviävät helpommin ja räyhäävät koirat tuovat aremmille yksilöille huonoja kokemuksia. Näiden lisäksi monet käyttävät puhdasrotuisia metsästyskoiriaan näyttelyissä, ja voihan sekarotuisen metsästyskaverin kanssa piipahtaa vaikka MatchShow -kehässä.

Agility haastaa koiran lihaksistoa täysin uudella tavalla. Kuva talvelta 2013.

Kotioloissa varsinkin nuoremman koiran kanssa on tärkeää leikkiä paljon erilaisilla leluilla, kuitenkin niin, ettei innokas pentu kiihdy niistä liikaa. Monet käyttävät nykyään myös aktivointileluja, joiden tehtävä on aktivoida koiraa rauhalliseen, itsenäiseen leikkiin lelun sisältä putoavilla herkkupaloilla.

Varsinkin nuori koira kaipaa usein myös leluja virikkeeksi. Kuva syksyltä 2012.

Laadukas ruoka

Laadukkaan, ravitsevan ja monipuolisen ravinnon tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa. Koiraa on ruokittava monipuolisesti ympäri vuoden aina sen kulutuksen mukaan. Ruoka-allergisille tai herkkämahaisille koirille on olemassa omia erityisruokiaan, mutta esimerkiksi meillä koirat syövät ihan perinteistä koiranruokaa nappuloineen, lihavalmisteineen ja raakaluineen. Myös perinteinen kotiruoka kelpaa mainiosti lisukkeeksi aina silloin tällöin. On kuitenkin hyvä muistaa, että koirille tarjottava kotiruoka ei saa olla liian mausteista tai ylisuolattua. Nappuloita vedessä turvottaessani laitan usein sekaan pienen tilkan rypsiöljyä, jonka on todettu parantavan mm. turkin ja anturoiden kuntoa. Toiset käyttävät myös lohiöljyä. Toisinaan rikon ruoan sekaan myös 1-2 kananmunaa, jos ruoka on jostain syystä muuten tavallista kuivempaa. Kananmuna on toki muutenkin hyvä lisä koiran ruoka-annokseen.

Raakaluut työllistävät koiraa ja pitävät hampaat hyvässä kunnossa. Kuva kesältä 2014.

Puhdasta juomavetta on oltava aina vapaasti saatavilla. Ruoka- ja juomakupit on hyvä pestä tasaisin väliajoin, etteivät ne pääse limoittumaan. Koulutuksen yhteydessä käytettäviä palkkionameja ei tule syöttää liian suuria määriä, jottei koira pääse keräämään ylimääräistä massaa.

Meillä koirat ruokitaan kerran päivässä, aina iltaisin, yleensä klo 17-19 välillä. Päivisin koirat saavat herkutella raakaluilla ja erilaisilla purutikuilla, kohtuudella tietenkin. Metsästyskaudella ruoan määrää lisätään ja laatua tarkkaillaan erityisesti Batmanin kohdalla, joka yhden viikonlopun (la-su) aikana saattaa hyvinkin juosta jopa 90 kilometriä. On tärkeää seurata, ettei koira pääse (lihomisen sijaan) myöskään laihtumaan liikaa: pidä siis huoli siitä, että selkäranka ja kylkiluut pysyvät juuri sopivasti piilossa.

Huolehdi, että koirasi pysyy sopivassa lihavuuskunnossa niin metsästyskaudella, kuin sen ulkopuolellakin. Kuva kesältä 2014.

Koirakaverit

Useimmat koirat nauttivat lajitovereidensa, myös kodin ulkopuolisten koirakavereiden, seurasta. Jos siis vain on mahdollista, tavatkaa koirakavereita aina tasaisin väliajoin. Leikkiminen toisten koirien kanssa nostaa sykettä ja purkaa tehokkaasti energiaa. Esimerkiksi painiminen koirakaverin kanssa on oiva tapa purkaa ylimääräistä energiaa. Myös yhteislenkit tuttujen koirakoiden kanssa tuovat mukavaa vaihtelua arkeen!

Useimmat koirat nauttivat lajitovereidensa seurasta. Kuva kesältä 2014.

Painimatsi koirakaverin kanssa on oiva tapa purkaa ylimääräistä energiaa.

Jos samassa häkissä on useampia koiria, on huolehdittava siitä, ettei lauman johtaja pomota toisia liikaa. Seuraa siis tilannetta heti alusta asti. Mikäli johtaja alkaa liiaksi dominoimaan ja pomottelemaan muita koiria, mieti, olisiko kannattavampaa siirtää kukin omaan häkkiinsä.

Luonnonläheisyys

On sanomattakin selvää, että metsästyskoirat nauttivat luonnossa liikkumisesta. Metsästyskaudella, elokuusta helmikuuhun, jo metsästysreissut itsessään takaavat koiralle nautinnollisen retken vapaana luonnossa ja huolehtivat omalta osaltaan luonnonläheisyydestä. Koiran on kuitenkin tärkeää päästä luontoon liikkumaan myös metsästyskauden ulkopuolella. Luonnossa koira pääsee tutkimaan eläinten tuoksuja, tonkimaan maata ja kuuntelemaan erilaisia ääniä, joita ei ehkä taajamassa useinkaan pääse kokemaan. Metsässä liikkuminen on myös ihmiselle rauhoittava kokemus, mikäli vain varusteet sopivat ja säännöt ovat kaikille selvät: koiran on siis tärkeä ymmärtää, että kiihkeä ja impulsiivinen metsästysreissu sekä rentouttava lenkkeilyretki luonnossa ovat kaksi eri asiaa.

Metsästyskoirat nauttivat saadessaan juosta vapaana luonnossa. Kuva syksyltä 2013.

Siispä kevättalvella ja kesällä, kun koirat on pidettävä kiinni tai välittömästi kytkettävissä lintujen pesinnän ja nisäkkäiden poikasten vuoksi, on suotavaa suunnata ainakin silloin tällöin metsään koirien kanssa. Talvisin voi lenkkeillä esimerkiksi hiljaisia kelkkareittejä ja metsäautoteitä pitkin. Umpihankikävely tuo oman haasteensa myös hyväkuntoiselle metsästyskoiralle, ja ainakin meillä metsälenkkien yhteydessä tulee usein piipahdettua myös umpihangen puolella, mikäli maasto on vain tarpeeksi avaraa (tällöin vältytään jatkuvilta sotkeutumisilta). Keväällä ja kesällä luonnossa liikkuminen on huomattavasti helpompaa, kun kaikki metsäpolut ovat täysin vapaasti käytettävissä. Myös aukeilla metsä- tai peltoalueilla liikkuminen tuo vaihtelua liikuntaan, sillä mahdolliset hiirenpesät ja myyränkolot työllistävät metsästyskaverisi nenää aivan uudella tavalla!

Myös kaikenlainen muu luonnossa liikkuminen on metsästyskoirien mieleen. Kuvat kesältä 2014.

Aiemmin mainitsemani jälkityöskentely on myös erinomainen tapa liikkua luonnossa. Yleensä jälki "piirretään" ainakin aluksi pellolla tai muulle aukeammalle alueelle, jossa koiran on helpompi opetella jälkityöskentelyn salat. Pikkuhiljaa taitojen karttuessa voidaan siirtyä erilaisiin ja vaikeampiin maastoihin.

Riittävä lepo ja oma rauha

Vaikka metsästyskoirat kaipaavatkin paljon liikuntaa ja muita aktiviteetteja, on niidenkin saatava välillä levätä. Metsästyskaudella jo koiran elekieli viestii siitä, millaista ohjelmaa tälle päivälle on suunniteltavissa: reissu jänismetsälle, palauttava kävelylenkki vai totaalinen lepopäivä. Metsästyskauden ulkopuolella, kun impulsiiviset metsästysreissut jäävät pois kuvioista, on koiralla enemmän virtaa päivittäin. Tällöinkin on kuitenkin tärkeää seurata koiran aktiivisuutta ja innostusta. Jos koiraa ei joskus innosta lähteä lenkille kanssasi, suo sille kevyempi päivä, ja anna sen palautua viikon aktiviteeteista.

Riittävän levon lisäksi koira kaipaa usein myös omaa rauhaa. Anna sille siis mahdollisuus olla omissa oloissaan silloin, kun se sitä tarvitsee. Jos perheessä on lapsia, neuvo myös heitä antamaan koiralle omaa tilaa. Älä myöskään herätä nukkuvaa koiraa, jos ei ole aivan pakko. Useimmat koirat nukkuvat muutenkin hyvin katkonaista unta, joten on tärkeää, että väsynyt koira saa nukkua niin kauan, kuin sen kroppa ja mieli palautuakseen vaatii.

Riittävän liikunnan lisäksi koira kaipaa myös lepoa ja omaa rauhaa. Suo koirallesi omaa aikaa silloin, kun se sitä tarvitsee. Kuva kesältä 2014.

Sopivat varusteet

Kuten meillä ihmisilläkin, myös koirilla oikeanlaiset varusteet takaavat onnistuneen ja stressittömän liikuntahetken. Valjaiden tulee olla ennen kaikkea oikean kokoiset ja malliset, jolloin ne istuvat hyvin juuri sinun koirallesi. Valjaat tulee aina valita niiden käyttötarkoituksen mukaan: haluatko koirallesi perinteiset lenkkeilyvaljaat vai kenties koko kroppaa tukevat vetovaljaat? Useimpiin lemmikkitarvike-liikkeisiin koiran saa ottaa mukaan sovittamaan valjaita, mikä on tärkeää erityisesti silloin, kun ostat valjaita ensimmäistä kertaa, tai et muuten vain ole varma oikeasta koosta. Kaupasta löytyvien valjasvalikoimien lisäksi voit teetättää koirallesi myös mittatilaustyönä valmistetut valjaat. Monet käyttävät mm. mittatilaustyönä valmistettuja vetovaljaita.

Valjaiden lisäksi myös hihna ostetaan käyttötarkoituksen mukaan: vierellä kulkevalle koiralle riittää lyhyt hihna, kun taas vapaammin kulkevalle koiralle voi flexi olla parempi vaihtoehto. Pitkää liinaa taas voidaan käyttää esimerkiksi jälkityöskentelyssä.

Lyhytkarvaisella koiralla voidaan käyttää talvella tai sateella myös erilaisia "takkeja". Arkatassuiselle koiralle voidaan sen sijaan sujauttaa töppöset jalkaan ulkoilun ajaksi. Mikäli koirasi asuu sisällä, tarvitsee se mitä luultavammin toppatakin kylmimpien talvipäivien varalle. Häkkikoirat sen sijaan kasvattavat paksun talvikarvan, joka suojaa niitä pakkaselta ja tuulelta.

Onnellinen koira on jokaisen koiranomistajan ylpeys. Kun metsästyskoiran perustarpeet toteutuvat, se kykenee viettämään onnellista ja stressitöntä, sekä ennenkaikkea koiramaista elämää. Hankkiessasi metsästyskoiran sinun on oltava täysin varma siitä, että pystyt tarjoamaan sille kaiken, mitä kovakuntoinen koirasuvun maratoonarimme tarvitsee: riittävästi liikuntaa, lepoa ja laadukasta ruokaa. Vaikka jokaisella koirakolla on omat ongelmansa ja kompastuskivensa, on jokaisen koiran perustarpeisto samanlainen. Kun kykenet täyttämään koirasi perustarpeet onnelliseen elämään, antaa koirasi sinulle takaisin kaiken sen rakkauden, mitä sen pieni sydän pystyy tarjoamaan.

Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen koira on jokaisen koiranomistajan ylpeys.