#26: Seitsemän päivän lenkkeilyt

Ajattelin havainnollistaa teille kuvien ja tekstin avulla seitsemän päivän aikana koirien kanssa suorittamaamme liikunnan määrää. Nämä lenkit on suoritettu siis 5.-11.2. (pe-to) välisenä aikana. Sport Tracker on ollut päällä jokaisen lenkin aikana, nappasin kuvakaappaukset tänään puhelimella ja siirsin ne koneelle tätä postausta varten. Sen lisäksi, että olen pääasiassa itse hoitanut koirien lenkittämisen, ovat äitini ja isäni auttaneet muutamana päivänä työvuorojeni aikaan. Mainitsen muiden käyttämistä lenkeistä erikseen päiväkohtaisesti.

PERJANTAI 5.2.

Vaikka oloni oli perjantaina melko huono useamman päivän ajan jyllänneen viiruksen vuoksi, jaksoin kuitenkin yllättävän hyvin lenkkeillä koirien kanssa. Illalla muistelen äitini käyttäneen koiria kävelyllä, tai sitten olen vain unohtanut laittaa Sport Trackerin päälle lenkin ajaksi. Jostain syystä en nyt osaa yhtään varmaksi sanoa, kummin asia on. Joka tapauksessa koirat tekivät tuona päivänä kolme lenkkiä kävellen.

LAUANTAI 6.2.

Lauantaina kävimme jo heti aamusta reippailemassa tunnin verran Honkavaaran suunnalla. Illalla päätin lähteä kokeilemaan onneani potkukelkkaillen, sillä kyseessä oli vasta toinen kerta kahden koiran kanssa. Ensimmäinen kerta oli osittain vähän ongelmallinen, mutta nyt toisella kerralla kaikki sujui jo paljon paremmin. Ihmisiä ei juurikaan ollut enää liikkeellä tuohon aikaan lauantai-iltana, joten sain potkutella menemään kaikessa rauhassa. Batman oli hieman laiskan oloinen, Nemolla taas oli virtaa kahden pienen pystykorvan edestä.

SUNNUNTAI 7.2.

Sunnuntaina reipas lenkkeilyinto jatkui. Potkurilenkillä Batmanilla oli selvästi enemmän menohaluja edelliseen iltaan verrattuna, ja kaikki sujui jälleen todella hyvin. Olen todella tyytyväinen tuon viikonlopun lenkkeilysaldoon ja erityisesti koirien käyttäytymiseen. Potkurin kanssa käännökset risteyksissä sujuivat pääosin pelkästä kehotuksesta, erityisesti Nemo osaa todella hyvin kuunnella ja toteuttaa annettuja ohjeita. Toivottavasti tiet olisivat taas pian siinä kunnossa, että pääsisimme jälleen potkukelkkailemaan ja koirat saisivat hyvää peruskuntotreeniä ainaisen kävelyn sijaan. Toki voisin itsekin pohjien salliessa ryhdistäytyä ja lähteä vaikka juoksemaan poikien kanssa.

MAANANTAI 8.2.

Maanantaina olin aamuvuorossa tallilla, joten äitini käytti koirat "aamulenkillä" aamupäivällä 11-12 aikoihin. Töistä tultuani ja hetken aikaa levättyäni huolehdin itse lopuista lenkityksistä. Kuten Sport Trackerin merkinnöistä näkyy, tiet olivat jo tuolloin melko liukkaat ja illalla lunta satoi sakeasti isoilla hiutaleilla. Itse tykkään lenkkeillä sakeassakin lumisateessa, vesisade on sitten asia erikseen.

TIISTAI 9.2.

Tiistain aamulenkki oli normaalia sähäkämpi, sillä illan ja yön aikana sataneeseen ohueen lumikerrokseen oli ilmaantunut paljon kissan ja jäniksen jälkiä, joita sitten piti tietysti haistella, tutkia ja seurata niin pitkälle kuin suinkin. Erityisesti jäniskoiramme Batman oli todella innoissaan jälkityöskentelystä ja annoinkin sen kaikessa rauhassa seurata jälkiä hihnan pituuden sallimissa rajoissa. Aamulenkin karttakuvasta näkyy hyvin, kuinka olemme kahdessa risteyskohdassa tehneet U-käännöksen vieraiden koirakoiden kävellessä vastaan. Aamupäivälenkin (klo 10.42-11.04) jälkeen suuntasin töihin kahdeksitoista, joten äitini käytti koiria lyhyellä kävelyllä iltapäivällä joskus klo 15-17 välisenä aikana. Iltalenkki suoritettiin jälleen tutulla kokoonpanolla kolmisin.

KESKIVIIKKO 10.2.

Keskiviikkona suuntasin jälleen iltavuoroon, tällä kertaa puoli kahdeksi, joten koirat pääsivät jälleen neljä kertaa lenkille: kolmesti minun kanssani, ja kerran äitini kanssa iltapäivällä.

TORSTAI 11.2.

Eilen torstaina olin jälleen aamuvuorossa tallilla, joten isäni käytti koirat tarpeillaan läheisellä metsäautotiellä aamulla yhdeksän jälkeen. Koirat olivat nukkuneet tyytyväisinä lähtöön saakka, eivätkä olleet heränneet heti seitsemän aikaan odottamaan, kuten niillä joskus on tapana. Voihan se olla, että ne ovat seitsemän aikaan odotelleet minua, mutta ovat päättäneet painua takaisin pehkuihin huomattuaan, ettei mamma tulekaan tänään aamuvarhaisella lenkittämään. Tässäkin asiassa koirat alkavat hiljalleen edistyä, sillä aiemmin ne nostivat metakan lähes poikkeuksetta jo aikaisin aamusta, jos joku ei lähtenytkään niiden kanssa lenkille perinteiseen tapaan klo 7.

Tämän seitsemänpäiväisen tarkastelujakson perusteella voidaan sanoa, että meillä koirat lenkkeilevät pääasiassa kolmesti päivässä, kuten joskus aiemmin olen jo maininnutkin. Olisin toki voinut toteuttaa tämän niin, että olisimme tarkastelleen "oikeaa kokonaista viikkoa" maanantaista sunnuntaihin, mutta halusin ottaa mukaan viime viikonlopun potkukelkkailun, sillä se toi mukavaa vaihtelua koirien liikutukseen. Myös itse viihdyin potkurin jalaksilla ja aiomme suunnata potkukelkkailemaan heti, kun tiet ovat taas tarpeeksi hyvässä kunnossa sitä varten.

Tällä seitsemän päivän jaksolla liikuimme siis yhteensä 62,28 kilometriä noin 14,5 tunnin aikana. Tuosta matkasta 14,64 kilometriä kuljimme reippaasti potkurin kanssa koirien juostessa vierellä, loput 47,64 kilometriä taitettiin vaihtelevaa vauhtia kävellen. Omien laskujeni mukaan päiväkohtaiseksi kilometrien keskiarvoksi sain 8,89 kilometriä per päivä. Tarkasteltu viikko oli omasta mielestäni lenkkeilyjen suhteen hyvinkin onnistunut, enkä juurikaan stressannut, kuten minulla yleensä on tapana.

Tuona aikana paneuduimme jälleen kerran myös Batmanin kynsien leikkaamiseen. Aluksi toteutimme sitä niin, että joku toinen piteli koiraa pannasta ja kuonokopan remmistä, ja minä leikkasin kynsiä aina sopivan määrän kerrallaan. Eilen kuitenkin huomasin, että Batman luottaa minuun kaikista parhaiten, eikä saa mahdotonta hepulia, jos itse sekä pitelen koiraa että leikkaan kynsiä. Vaikka asetelma onkin hieman vaikea, sain eilen pitkän kokeilun päätteeksi kaksi kynttä leikattua, ja aion jatkossa lähteä totuttamaan Batmania kynsien leikkuuseen juurikin tästä asetelmasta, jossa olemme kahdestaan koiran kanssa. Olemme pyrkineet aina lopettamaan kynsien leikkuun tilanteeseen, jossa saamme leikattua kynnen ilman, että koira siihen suuremmin reagoi. Eilisen kahdenkeskisen kynnenleikkuuhetken jälkeen uskon, että alamme tämän luottamus -oivalluksen myötä edistyä tässäkin asiassa huomattavasti aiempaa paremmin.

Tänään olemme lenkkeilleet koirien kanssa perinteiseen malliin. Päivällä koirat puuhastelivat aikansa myös alapihalla jälkiä haistellen ja maata tonkaen, vaikka hangen pinta alkaakin olla melko jäinen ja kova. Takaisin häkkiin tultuaan pojat olivat niin tomeraa vahtikoiraa, että allekirjoittanutta oikein nauratti.

Viimeisen päälle valppaana ja tomerana..

..eli tarkkana kuin pienet porkkanat.

Koirat ovat viimeaikoina käyneet aiempaa enemmän myös sisällä seurustelemassa paikalla olevien perheenjäsenten kanssa. Pojat ovat silminnähden nauttineet saamastaan huomiosta, joten tämä tapa jatkuu varmasti tulevaisuudessakin. Loppukevennyksenä kuva rakkaasta nössykästäni Batmanista, joka erityisesti nauttii sisällä olemisesta ja sohvalla makaamisesta.

On se vaan niin rakas, vaikka joskus pienen ihmisen mieltä koetteleekin.

#25: Miltä nyt tuntuu?

Työssäoppimisjakso on tältä erää ohi. Kuukausi meni todella nopeasti ja olisin mielelläni voinut jatkaa harjoittelua vähän pidemmällekkin. Maanantaina kuitenkin koulunpenkki ja navettaopetus kutsuvat jälleen.

Mitä tältä työssäoppimisjaksolta sitten jäi käteen?

Kuten jo aiemmassa työssäoppimisjaksoa koskevassa postauksessa mainitsinkin, pääsin opettelemaan hevosen hieromista aluksi Terhin avustuksella ja varsin pian myös itsenäisesti. Hieroin kaikki hevoset kertaalleen läpi tunnustellen ja etsien kipupisteitä, joita muutamia jokaiselta hevoselta aina löytyikin. Lapojen venyttäminen oli ehkä hieronnan raskain työvaihe, varsinkin kun yleensä toinen lapa oli toista tiukempi "aukeamaan". Kaikki hevoset reagoivat hierontaan omalla tavallaan - kipupisteen löytyessä yksi hevonen irvisteli, toinen viskoi päätään ja kolmas katsoi kummissaan, että mitäs täällä nyt tapahtuu. Hara-mummo oli arka kyljistään ja käveli karkuun kylkinahkoja venytettäessä. Paria nautti suunnattomasti hännänvedosta, vaikka ei minkäänlaista äänimerkkiä antanutkaan. Kirppu reagoi lähes kaikkeen vähän kiukkuilemalla, ja yritti parhaansa mukaan uhkailla ilmeilemällä mukamas hirveän julmasti. Oli mielenkiintoista seurata hevosten reaktioita, ilmeitä ja eleitä.

Tänään pääsin kokeilemaan myös hevosen etukenkien irroittamista. Terhi näytti ensin mallia takakenkien kanssa, jonka jälkeen pääsin itse kokeilemaan. Ensimmäisen kengän irroittamiseen meni huomattavasti pidempään, toisen kengän kohdalla aloin päästä jo paremmin jyvälle ainakin naulojen irroittamisen suhteen. Selkäänhän tuo touhu käy melko paljon, joten jouduin kummakin etujalan kohdalla suoristautumaan ja huilaamaan muutamaan otteeseen. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin saada jalka pysymään napakasti reisien välissä, tästä lieneekin muistona kauniit mustelmat.

Perinteisistä tallitöistä jäi parhaiten mieleen karsinoiden siivous. Voisi kuvitella, että tässä vaiheessa sitä jo osaisi siivota karsinoita "oikeaoppisesti", mutta aina voi oppia jotain uutta. Paneuduin työssäoppimisjakson alusta alkaen järjestelmälliseen karsinan siivoamiseen, juuri niin kuin eräs hevospuolen opettajamme on meille neuvonut. Huomasin heti, että tällainen järjestelmällinen eteneminen nopeuttaa työtä huomattavasti epämääräiseen poukkoiluun verrattuna. Perinteisten tallitöiden ja hevosten hoidon lisäksi tein tallissa myös perusteellisempaa siivousta pesemällä karsinoiden seinät sekä siivoamalla varustehuoneen "lattiasta kattoon". Pesulle pääsivät myös hevosten suojat ja syksyn rapakeleiltä likaiseksi jääneet hiittikärryt.

Tänään jouduimme valitettavasti viemään 20 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtineen Hara-tamman lopetettavaksi. Lopetustilanne oli todella nopea, eikä hevonen ehtinyt tajuta asiasta mitään. Paikanpäälle päästyämme vanhus vähän katseli, että missäs sitä nyt ollaan, ja pian tilanne olikin jo ohi. Hara pääsi vihreämmille niityille ollessaan vielä hyvinvoiva, mieleltään virkeä, eikä tammalle ehtinyt tulla vielä suurempia kipuja, jotka olisivat haitanneet normaalia elämää. Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin ja kuljetut kilometrit alkoivat jo painamaan tätä pientä, kaunista tammaa. Hyvää matkaa Hara, kiitos kaikista yhteisistä hetkistä.

Hara-tamman kuva poimittu TeRä's Hevosen nettisivuilta.

Keskustelimme tämän tapauksen myötä eläinten lopetukseen liittyvistä asioista. Vaikka olen ollut vasta kerran mukana näin suuren eläimen lopetustilanteessa, haluan sanoa, että uskon ampumisen olevan eläimen kannalta kaikkein paras ratkaisu. Lopetusruiskeella iso eläin ei kuole välittömästi, vaan ehtii pahimmassa tapauksessa kitua pitkänkin aikaa. Oikeaan kohtaan ammuttaessa eläin putoaa kerralla, eikä se ehdi tuntea kipua tai pelkoa. On eläimen kannalta oikein, että se saa lähteä sekä oikeaan aikaan, että myös oikealla tavalla - nopeasti ja kivuttomasti.

Harjoittelujakso oli tästä surullisesta päätöksestä huolimatta kaikin puolin onnistunut. Keskustelimme paljon hevosten hoitoon ja ratsastukseen sekä maatalouteen liittyvistä aiheista, joiden myötä sain paljon uutta tietoa ja näkökulmia asioihin. Pohdiskelimme muun muassa maatalouslomittajien toisinaan jopa järjettömän pitkiä työmatkoja ja vähäiseksi jäävää lepoaikaa. Missä menee inhimillisyyden raja?

Siinä missä työssäoppimisjakso antoi paljon uutta tietoa ja hienoja kokemuksia, se pisti myös miettimään omaa tulevaisuuttani. Jaksaisinko pidemmän päälle työskennellä lomittajana? Jatkaisinko opiskelua esimerkiksi agrologiksi? Olisiko yrittäjyys minua varten? Kaikenlaisia vaihtoehtoja on hyvä pohtia ja punnita jo etukäteen, vaikka meneillään onkin vasta ensimmäinen opiskeluvuosi.

Vastauksena otsikon kysymykseen: nyt tuntuu todella hyvältä. On onni saada oppia uutta taitavien eläinalan ammattilaisten ja hienojen eläinten parissa. Olen erittäin kiitollinen Terhille harjoittelumahdollisuudesta, eritoten töiden monipuolisuudesta sekä uuden oppimisen mahdollistamisesta. Tulevalta teoriajaksolta toivon lisää uusia oivalluksia ja mielenkiintoisia keskusteluja muiden opiskelijoiden sekä opettajien kanssa.

"Hevosista parhaat pääsee paikkaan salaiseen, siellä vanhat, sairaatkin kuin varsat kirmailee." Kuvassa edesmennyt tamma Gvenda laitumella kesällä 2011.

Älä anna surunkaan estää, yritä minun vuokseni kestää.
Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton, menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vierelläin, loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikea ystävän, rakastavan ja ymmärtävän.

#24: Jokainen vastaa itse omista ongelmistaan

Meillä ei aina koirien kanssa kaikki mene niinkuin strömsöössä. Hihnakäyttäytymisessä olisi paljon parannettavaa erityisesti koirakoiden ohitukseen liittyen. Batmanin kynsien leikkuu on aina varsinainen operaatio, jossa ainakin näin ihmisen näkökulmasta hiki lentää. Tällaisista ongelmista ei kuitenkaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään, sillä kaikki avaimet ovat koiranomistajan omissa käsissä.

Välillä meillä on sellaisia jaksoja, että kaikki tuntuu menevän päin sitä kuuluisaa. Suurimmat ongelmat ovat yleensä nimenomaan Batmanin kanssa, joka välillä päättää lenkillä rähistä jokaiselle vastaantulevalle kävelijälle, pyöräilijälle ja autoilijalle. Toisinaan se ei taas jaksa korvaansa lotkauttaa muille kuin vieraille koirakoille. Tiedä häntä, mistä tällaiset tempaukset aina johtuvat. Yritän aina parhaani mukaan pysyä itse rauhallisena ja mahdollisimman rentona, mutta välillä kyllä on pakko tiuskaista vähän napakammin, jos ei homma muuten pysy ruodussa.

Viimeaikoina koirat ovat olleet taas suhteellisen rauhallisia. Välillä juoksuisten narttujen tuoksut meinaavat viedä mennessään, ja komennot menevät kuuroille korville. Eilen illalla lähdimme puoli seitsemän jälkeen potkukelkkailemaan Batmanin toimiessa vetokoirana ja Nemon juostessa vierellä. Batmania olisi laiskotuttanut niin mahdottomasti, Nemolla taas olisi ollut virtaa vaikka muille jakaa. Kaikeksi onneksi ihmisiä ei enää juurikaan ollut liikkeellä tuohon aikaan, joten sain potkutella menemään levollisin ja tyytyväisin mielin.

Sport Tracker -sovelluksesta ei ainakaan omaan silmääni löydy potkukelkkailua valittavien lajien joukosta, joten valitsin hiihdon kävelyn sijaan. Kalorit eivät siis pidä missään määrin paikkaansa, mutta koirien kannalta tärkeintä onkin tuo kaikki muu informaatio: matkan pituus, kesto ja vauhti. Mitään älytöntä "kiitolaukkaa" ei siis menty, vaan suurimmaksi osaksi reipasta ravia ja aika-ajoin lyhyitä laukkapätkiä, mikäli Batman vain innostui kunnolla vetämään. Tänä iltana olisi tarkoitus käydä uudelleen potkukelkkailemassa, sillä ainakin eilinen lenkki teki tehtävänsä jopa näinkin reippaiden poikien kohdalla.

Aikansa matolta matolle kuljettuaan ja nukkumapaikkaa vaihdettuaan Batman päätti kokeilla, miltä mummon sänky tuntuu. Ja hyvältähän se tuntui.

Nemo viihtyi hetken aikaa pöydän alla melkein jalkojen juuressa. Pitihän sitä vahtia, ettei mamma katoa tietämättä mihinkään.

Koirat tulivat tosiaan lenkin jälkeen hetkeksi sisälle lepäilemään, ja ennen häkkiin menoa annoin niille vielä pienen ylimäräisen ruoka-annoksen. Batman näyttää tietyssä valossa todella laihalta, joten ajattelin nyt jonkin aikaa ruokkia sitä vähän aiempaa reilummin. Batman saikin iltapalaksi uusia hirvenlihanappuloita, Nemo sen sijaan söi ennemmin suurta herkkuaan ruisleipää. Näiden kahden ylläolevan kuvan siivittelemänä kirjoitinkin illalla Facebookkiin näin:

"Ja siinä ne nyt lepää tyytyväisinä.. Ai että mie rakastan näitä hölmöläisiä, vaikka kaikki ei aina menekkään niinkuin strömsöössä. <3"

Tämän postauksen lopputulemana haluan siis sanoa, että ongelmien ilmaantuessa kannattaa katsoa sinne peiliin, eikä missään nimessä tiuskia koirille tai muille kanssaeläjille. Vaikeita aikoja tulee varmasti kaikille, mutta kun niistä selviää, on se yhteinen tekeminen ja harrastaminen taas entistä nautinnollisempaa. Eilinen iltalenkki ja yhteinen hetki sisällä koirien kanssa saivat minut taas tajuamaan, miksi kaikesta huolimatta rakastan niitä niin paljon. Ne toimivat aina mitä parhaimpina opettajina, niin hyvässä kuin pahassa.

#23: Nautakarjan rehut ja ruokinta: laajamittaisia muistiinpanoja opetusmateriaalin pohjalta

Nautakarjan rehut voidaan luokitella neljään ryhmään:

• nurmirehut eli karkearehut
• väkirehut
• valkuaisrehut
• muut rehut eli kivennäisaineet, hivenaineet, vitamiinit ja juomarehut

Nautakarjan ruokinta perustuu nurmirehujen eli karkearehujen käyttöön, sillä marehtijä pystyy käyttämään solunseinäaineita tehokkaasti ravinnokseen. Rehun kuitupitoisuus ilmoitetaan yleensä NDF-kuituna, jota solunseinäaine itsessään on. Bakteerit, alkueläimet ja sienet, yhteisnimitykseltään pötsimikrobit, ovat olennainen osa kuidun sulatusta. Naudan ruoansulatus ei toimi ilman karkearehuruokintaa, sillä kuidut ovat välttämättömiä pötsin toiminnalle. Pötsimikrobit hajottavat kuituja ja täten voidaankin todeta, että samalla kun ruokitaan lehmää, ruokitaan myös mikrobeja.

Rehuannoksen riittävä kuitupitoisuus on tärkeä ominaisuus. Liian pieni kuitupitoisuus voi aiheuttaa ongelmia ruoansulatuselimistön toiminnalle, sillä se vaikuttaa märehtimiseen sekä pötsin toimintaan ja voi saada aikaan kerrostumia pötsissä. Huonon kuitupitoisuuden myötä myös suljen eritys vähenee, minkä seurauksena pötsin pH-arvo muuttuu. Liian suuri kuitupitoisuus ja huonosti sulava kuitu sen sijaan rajoittavat syöntiä ja ravintoaineiden saantia.

Nurmikasvien koostumukseen ja sulavuuteen vaikuttavat monet tekijät:

• kasvilaji: heinäkasvit vs. nurmipalkokasvit
• kasvuolosuhteet: lannoitus, sademäärä, maaperä, lämpötila
• korjuu: säilöntä ja varastointitekniikka
• kasvuston ominaisuudet korjuuhetkellä: D-arvo, niittokerta jne.

Nurmirehut voidaan luokitella viiteen ryhmään, joita ovat säilöheinä, laidun, niittorehu, kuivaheinä sekä olki.

SÄILÖREHU

Säilörehu on talviruokintaa varten säilöttyä nurmirehua, joka tuoreeltaan hapatetaan nopeasti tiiviissä tilassa säilöntäaineen avulla. Hapatuksen myötä pH-arvo laskee noin neljään (pH 4) estäen haitallisten bakteerien kasvun sekä virhekäymiset. Rehun kallisarvoiset ravinteet pysyvät kuitenkin tallessa käsittelystä huolimatta.

Märehtijöiden rehuannos koostuu suurimmaksi osaksi säilörehusta. Mitä parempaa säilörehu on niin laadultaan kuin ruokinnalliselta arvoltaan, sen paremmin lypsylehmän ruokinta onnistuu. AIV-säilörehumenetelmä eli säilörehun säilöntämenetelmä on suomalaisen A.I. Virtasen keksintö, josta hän sai kuuluisan ja arvostetun kemian Nobelin palkinnon vuonna 1945.

Säilörehun hyvä laatu on ensiarvoisen tärkeää. Rehussa tavattavat virhekäymiset heikentävät valkuais- ja energia-arvoja sekä vaikuttavat rehun maittavuuteen. Säilörehun laadulla voi olla vaikutusta myös maitotuotteiden laadun kannalta, sillä voihappoitiöt vaikuttavat haitallisesti muun muassa juuston valmistukseen.

Sailörehua voidaan valmistaa joko tuoreesta tai esikuivatusta nurmesta. Nykyään suurin osa säilörehusta korjataan esikuivattuna, ja naudoille käytettävän säilörehun yleisin ja toivotuin kuiva-aine-aste on noin 30%. Säilörehua säilötään pyöröpaaleissa, laakasiiloissa ja säilörehutorneissa. Nautakarjalla säilörehua tulisi olla vapaasti saatavilla riittävän kasvun ja maitotuotoksen takaamiseksi.

SÄILÖREHUN ANALYYSINÄYTTEIDEN TAVOITEARVOT

Säilönnällinen laatu:

• pH-arvo: 4,1-4,7 rehun kuiva-aineen mukaan *
• ammoniakkityppi: hyvällä rehulla alle 70 g/kg ka (luetaan: alle seitsemänkymmentä grammaa kilossa kuiva-ainetta)
• maito- ja muurahaishappo: 35-80 g/kg ka
• haihtuvat rasvahapot: alle 20 g/kg ka
• liukoinen typpi: alle 500-600 g/kg ka
• sokeri: vähintään 50 g/kg ka

* pH on sitä korkeampi, mitä kuivempaa rehu on.

Koostumus:

• kuiva-aine: säilörehu 22-25%, esikuivattu 25-45% *
• raakavalkuainen: 130-160 g/kg ka
• kuitu (NDF): 540-580 g(kg ka **
• D-arvo eli sulavan orgaanisen aineen osuus kuiva-aineesta: 680-700 g/kg ka

* ka-pitoisuus on tärkeä, sillä ravinteiden määrät ilmoitetaan kg ka (luetaan: kilossa kuiva-ainetta).

** Tavoitearvo koko rehuannoksen karkearehun kuidun minimipitoisuudelle on 25% kuiva-aineen syönnistä.

Rehuarvot:

• ME eli rehun muuntokelpoinen energia: 10,8-11,2 MJ kg ka
• OIV eli ohutsuolessa imeytyvä valkuainen, joka ohittaa pötsin: 80-85 g/kg ka
• PVT eli pötsin valkuaistase, joka kuvastaa, miten valkuainen riittää pötsissä mikrobien tarpeisiin: 0
• Syönti-indeksi, joka kuvaa rehun syöntipotentiaalia, kun sitä on vapaasti saatavilla: 95-110
• ME-indeksi, joka kuvaa energian saantia rehusta, kun sitä on vapaasti saatavilla: 100 tai yli

LAIDUN

Laidun on naudan luonnollisin rehuvarasto, jossa se saa vapaasti valita rehunsa ja liikkua. Laidunrehu on koostumukseltaan ja sulavuudeltaan parhaimmillaan kasvuston ollessa noin 25 senttimetrin korkuinen. Sokeri, valkuaisaineet ja rasvahapot ovat laidunruohossa muuttumattomina, toisin kuin säilörehussa. Laidunruohon energiapitoisuus vaihtelee paljon tilojen välillä. Laitumen maittavuuteen sen sijaan vaikuttavat erityisesti sen puhtaus, rikkakasvien määrä sekä kasvuston kasvuvaihe.

Vapaa laidunnus helpottaa työmäärää kesän kiireisimpään aikaan, mutta karjakokojen kasvaessa myös työmäärä lisääntyy. Vapaa laiduntaminen edellyttää tarkan laidunnuskierto -suunnitelman, jossa huomioidaan aitojen ja porttien teko, puhdistusniitot sekä muut tärkeät vaiheet. Ihannetilanteessa samaa lohkoa laidunnettaisiin 2-3 päivää kerrallaan, ja samaa lohkoa syötettäisiin 5-6 kertaa kesässä. Laiduntarve laidunkierrossa on noin 40 aaria yhtä lehmää kohti, joten satapäinen lauma edellyttäisi 40 hehtaaria laidunpinta-alaa.

Laidun on kaikkien märehtijöiden sekä hevosten muuttumattomin ja luonnollisin rehuvarasto.

NIITTOREHU

Niittorehu vastaa ruokinnalliselta arvoltaan laidunruohoa ja useimmiten sitä käytetäänkin vaihtoehtona laiduntamiselle tai laiduntamisen rinnalla. Tuoretta ruohoa on niitettävä lehmille päivittäin, sillä kasaan ajettu ruoho lämpenee ja pilaantuu helposti. Niittorehua syötettäessä on huolehdittava, että se on hyvälaatuista niin ulkonäöltään kuin tuoksultaankin.

KUIVA HEINÄ

Kuivaa heinää saadaan, kun heinä korjataan talteen säilörehua myöhäisemmässä kasvun vaiheessa. Kuiva heinä on energiapitoisuudeltaan säilörehua heikompaa, eikä esikuivatun säilörehun kanssa tarvitse syöttää muuta rehua. Hyvälaatuista heinää tulisi kuitenkin olla saatavilla pienille vasikoille sekä ruoansulatusongelmista kärsiville lehmille. Laidunkauden alussa kuivaheinälisä voi olla hyvä vaihtoehto riittävän energiansaannin takaamiseksi.

OLKI

Nurmenperustamislohkoilta korjattu hyvälaatuinen olki voi olla lähes heinän veroista, mutta useimmiten olki on hyvin energiaköyhää, joskin täyttävää rehua. Olki soveltuu hyvin käytettäväksi hiehojen sekä ummessa olevien lehmien lisäruokinnassa, mikäli säilörehun saantia halutaan rajoittaa. Oljen syönti tuo eläimille tekemistä ja antaa mukavan kylläisyydentunteen kerryttämättä kuitenkaan liikaa energiaa tai lihottamatta eläintä. Lihahiehoille olki ei sovi juuri sen riittämättömän energiapitoisuuden vuoksi. Olkea käytetään myös yleisesti kuvikkeena, joskin siinäkin tarkoituksessa se on kilpailijoitaan huomattavasti kehnompi vaihtoehto huonon imukykynsä vuoksi.

Nykyään olkea käytetään navetoilla enimmäkseen vasikoiden ja lampaiden pehkuna.

VÄKIREHUT ELI KOTOISET VILJAT SEKÄ TÄYSREHUT

Väkirehua tarjotaan naudoille karkearehun lisänä monipuolistamaan "ruokavaliota".

VILJAT

Rehuviljat kaura ja ohra ovat yleisimmin nautakarjalle käytettyjä energiarehuja. Kaura on ohraan verrattuna rasvaisempaa ja siinä on paksumpi kuori, kun taas ohra on energiapitoisempaa ja täten mahdollisesti hieman täyttävämpää.

Viljan tärkein ravintoaine on tärkkelys, joka liian suurina määrinä laskee pötsin pH:ta. Jauhatettua tai litistettyä viljaa annetaan nautakarjalle yksilöiden tuotoksesta riippuen.

Itä-Suomalainen viljapelto on puitunakin kaunis näky.

TÄYSREHUT

Täysrehut ovat teollisesti valmistettuja rehuja lypsy- ja nautakarjalle. Niitä voidaan käyttää joko viljan lisänä tai yksinomaisena väkirehuna oman valinnan ja mieltymyksen mukaan. Puolitiivisterehussa on energian lisäksi valkuaista, ja sen valkuaispitoisuus voi olla jopa 26%.

Nykypäivänä täysrehuja on markkinoilla hyvin paljon. Erinäisiä valmistajia ovat muun muassa Suomen Rehu, Benemilk, Altia sekä Kinnusen mylly. Markkinoilla olevat täysrehut sisältävät vaihtelevasti viljaa, valkuaisrehua (esim. rypsi), erilaisten teollisuusalojen sivutuotteita (mylly-, sokeri- ja alkoholiteollisuus), kivennäisaineita, hivenaineita sekä vitamiineja.

VALKUAISREHUT

Runsaasti valkuaista sisältävien rehujen raakavalkuaisprosentti on noin 30. Valkuaisrehut perustuvat yleensä öljy- ja palkokasvien siemeniin - esimerkkejä tällaisista ovat rypsi, auringonkukan siemenet, soija, herne ja härkäpapu.

KIVENNÄISET JA HIVENAINEET

Kivennäisaineet:

• kalsium Ca
• fosfori P
• kalium K
• natrium Na
• kloori Cl
• rikki S
• magnesium Mg

Hivenaineet:

• kupari Cu
• koboltti Co
• rauta Fe
• jodi I
• sinkki Zn
• mangaani Mn
• seleeni Se

JUOMAREHUT

Juomarehut ovat juotossa oleville vasikoille tarkoitettuja maidonkorvikkeita. Juomarehut sekoitetaan yleensä veteen ja koostumukseltaan ne ovat joko maitojauhetta, heraa tai kasvivalkuaispohjaisia.

VITAMIINIT

Vesiliukoisia vitamiineja ovat B- ja C-vitamiini, rasvaliukoisia sen sijaan A-, D-, E- ja K-vitamiini.

VESI

Hyvälaatuinen ja puhdas, vapaasti saatavilla oleva vesi on nautaeläinten terveyden ja tuotannon perusta. Veden on laadultaan vastattava ihmiselle kelpaavan juoma- ja käyttöveden laatua. Tarpeen vaatiessa veden laatu onkin syytä selvittää ja analysoida.

NAUTOJEN REHUARVOJÄRJESTELMÄ

Rehuarvojärjestelmä kuvaa ravintoaineiden saantia rehuista. Erilaisten rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella ruokintasuunnitelman tekeminen on ylipäänsä mahdollista. Kansallisten rehuarvojen laskentaperusteista vastaa Luke eli Luonnonvarakeskus (entinen MTT) Maa- ja Metsätalousministeriön toimeksiantamana.

Rehuarvojen laskentaperusteet eri eläinlajeille:

• energia- ja valkuaisarvojen kaavat
• käytettävät vakiot, sulavuuskertoimet ja hajoava valkuainen (märehtijät)

LUKE:N REHUTAULUKOT JA RUOKINTASUOSITUKSET

Rehutaulukoiden avulla kuka tahansa tilallinen voi saada tietoa esimerkiksi kotoisten viljojen ravintoarvoista, mikäli omia analyysitietoja ei ole saatavilla. Sisältävät myös tärkeää tietoa eri eläinlajien ruokintasuosituksista näiden rehuarvojärjstelmien mukaisesti.

NAUTAKARJAN REHUT JA RUOKINTA PÄHKINÄNKUORESSA HEVOSIIN VERRATEN

Nurmirehut ovat nautakarjan ruokinnan perusta. Myös hevosilla nurmirehu sekä hyvälaatuinen heinä takaavat onnistuneen ruokintasuunnitelman sekä ruokinnan toteutuksen ja edistävät hevosen hyvinvointia. Talvikaudella hevosille syötetään enimmäkseen kuivaa heinää ja 70% kuiva-aine-asteen omaavaa, yleisimmin pyöröpaaleihin säilöttyä esikuivattua säilöheinää. Naudoille syötettävä säilörehu on siis hevosten säilörehuun verrattuna huomattavasti märempää. Toisinaan hevosille syötetään myös naudoille tarkoitettua säilörehua. Kauraa ja ohraa sekä erilaisia kivennäisrehuja syötetään myös hevosille yksilön käyttötarkoituksen ja liikunnan määrän mukaan. Hevosille voidaan syöttää myös vitamiinilisiä, öljyä sellaisenaan ruoan seassa sekä erilaisia jauheita (esim. MSM, glukosamiini) aina tarpeen mukaan. Hevosilla ei ymmärtääkseni käytetä juomarehuja, vaan varsan emä (tai emän menehtyessä joku muu tamma) imettää itse varsaansa. Hevosilla olkea ei enää juurikaan käytetä rehuna, ja kuivikkeenakin sen käyttö on vähentynyt huomattavasti.

Laitumen antimet maistuvat niin pienille kuin suurillekin nelijalkaisille.

Alkuperäinen opetusmateriaali: agrologi ja opettaja Pia Back, Pohjois-Karjalan aikuisopisto

#22: Kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi?

Kuten viimeisimmässä kuulumispostauksessa kirjoitinkin, olen viimeaikoina miettinyt useaan otteeseen sitä, kykenenkö tarjoamaan koirilleni tarpeeksi liikuntaa, ja vieläpä monipuolista sellaista. Päällisin puolin pojat ovat yleensä varsin tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa, mutta metsästysreissuja lukuunottamatta niillä harvoin loppuu menohalut kesken.

Usein liian vähäisellä liikunnalla oleva koira tuhoaa helposti paikkoja tai tavaroita. Meillä tätä tapahtuu nykyään varsin vähän, joten sen perusteella voisin kuvitella, että ainakin jossain määrin liikunnantarve täyttyy. Itse haluaisin saada koirat rallittelemaan enemmän vapaasti esimerkiksi koirakavereiden kanssa, mutta loppujen lopuksi meillä ei paljoa sellaisia tuttuja ole, joiden koirien kanssa tämä olisi mahdollista. Koirapuisto olisi meille oiva vaihtoehto, mutta näin pienellä paikkakunnalla ei sellaista ole. Lähin on reilun 50 kilometrin päässä jossain päin Joensuuta. Lisäksi minua arveluttaa poikien suhtautuminen vieraisiin koiriin, etenkin uroksiin, sillä erityisesti Nemo kokee helposti uroskoirat uhkana hänen omalle asemalleen. Myös Batman räyhää erityisesti lenkillä toisille koirille, mutta on tähän mennessä leikkinyt varsin mallikkaasti kaikkien koirakavereiden kanssa.

Aina menossa, ja mielellään täysillä.

Jatkossa haluaisin harrastaa entistä enemmän potkukelkkailua koirien kanssa. Tämä kuitenkin edellyttäisi sitä, että toinen koirista pääsisi sillä aikaa lenkille tai koirakavereita tapaamaan jonkun muun kanssa, sillä meillä pojat ovat tottuneet liikkumaan suurimmaksi osaksi yhdessä, ei kotiin jääminen yksin ole hyvä vaihtoehto. Olen kokeillut potkukelkkailua kahdenkin koiran kanssa, mutta näin vilkkaiden ja "nenästävedettävien" tapausten kanssa se on varsinkin tulomatkalla melko haastavaa, jopa vähän liiankin. Yhden koiran kanssa se luonnistuu huomattavasti paremmin, kun ei tarvitse jatkuvasti olla selvittelemässä mahdollisia hihnasotkuja ja pystyy paremmin keskittymään itse tekemiseen.

Nemoa pystyy pitämään hyvin irti myös esimerkiksi järven jäällä tai metsäautotiellä, sillä se hyppää kiltisti takaisin autoon pyydettäessä. Välillä teemmekin niin, että Nemo saa juosta vapaana ja Batman on vyötäisilläni hihnassa, mutta tottakai vanhempaa herraa harmittaa, kun toinen viilettää jatkuvasti villapöksyt vilkkuen ohi. Tästä syystä yhden koiran kanssa ulkoilu olisi silloin tällöin mukavaa vaihtelua, mutta toistaiseksi olemme päässeet tekemään sitä varsin vähän.

Tällä hetkellä suurin osa lenkeistämme on siis kävelylenkkejä. Takapihalla suurin osa koirien ajasta kuluu kaivamiseen ja Nemon tapauksessa pallon noutamiseen ja sen kanssa juoksemiseen, mutta toisinaan pojat innostuvat leikkimään myös yhdessä. Tällöin energiaa purkautuu huomattavasti tehokkaammin myös Batmanilta, jolla sitä energiaa ja menohaluja on näistä kahdesta enemmän. Nemo tyytyy hyvin pienempäänkin lenkkiin, Batman taas vaatisi aina vain enemmän ja vauhdikkaammin, sekä mielellään vaikka vieläkin useammin.

Rentoa lenkkeilyä pellolla Batmanin tyyliin. Kesä 2014

"Minä ehdin kyllä poseeraamaan hetken.. Mutta vain hetken. Ota nyt äkkiä se kuva niin jatketaan matkaa." Pieni ja viaton nössykkä, ikää noin 5 kuukautta. Samaiselta pellolta kesällä 2014

Huoleni tuskin on niin merkittävä kuin se itsestäni joskus tuntuu, mutta tiedän, etteivät pojat pistäisi pahakseen, vaikka vauhdikasta liikuntaa olisikin vähän enemmän ja useammin. Laittakaa ihmeessä omia kokemuksianne tulemaan kommentteihin, onko teillä kenties samanlaisia ajatuksia aiheeseen liittyen?

Millaista liikuntaa te tarjoatte omille metsästyskoirillenne? Kuinka paljon, kuinka usein, kuinka monipuolisesti? Entä kuinka teidän koiranne reagoivat liian vähäiseen liikunnan määrään?

#21: Haaste kaikille koiranomistajille ja koirakavereita ulkoiluttaville!

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut tapana lenkillä ollessani kerätä taskuuni tienvarresta löytyviä karkkipapereita, sipsipusseja, pahvisia kahvimukeja, wc-paperin palasia ja foliopalloja. Vaiva ei ole suuri, eivätkä pienet roskat vie taskussa paljoa tilaa. Myöskään oma roskapönttö ei näin pienistä roskista täyty, joten minkäänlaisia ongelmia ei nähdäkseni ole. Jokaisen roskan poimiminen parantaa rutkasti kaikkien lenkkeilijoiden viihtyvyyttä lenkkipolulla, ja varsinkin näin talviaikaan penkalle tai tielle heitetyt roskat on helppo huomata ja kerätä talteen. Mikäli roskien laittaminen suoraan taskuun tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, voi taskuun laittaa pienen läpinäkyvän pussin, esimerkiksi koirankakkapussin, johon sitten kerää vastaantulevat roskat.

Haluankin siis haastaa kaikki koiranomistajat ja koirakavereitaan ulkoiluttavat tai muuten vain lenkkeilyä harrastavat ihmiset keräämään talteen pienet tai vähän suuremmatkin roskat. Yleinen viihtyisyys paranee hetkessä, ja näinkin pienestä teosta tulee itsellekin todella hyvä mieli! Ei kun siis vain rohkeasti pyllistelemään ja tunkemaan karkkipusseja taskuun, katsokoot ohikulkijat kuinka kieroon tahansa!

Tehdään yhdessä lenkkipoluista viihtyisämpi ja ennen kaikkea roskattomampi paikka!

#20: Määrä vai laatu?: Kuinka hyvin voi suomalainen harmaasusi?

Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi 23. tammikuuta ja lupia myönnettiin koko Suomen alueelle 46 kappaletta. Tähän mennessä suurin osa lupaperusteisista susista on jo ammuttu. Metsästyksen ohella poliisi on määrännyt lopetettavaksi muutamia häiriintyneitä tai mahdollisesti loukkaantuneita yksilöitä, jotka ovat tulleet ihmisasutuksen liepeille etsimään helppoa ravintoaKannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on hillitä susiin kohdistuvaa salametsästystä, vähentää konflikteja sekä lisätä ihmisten hyväksyntää tätä EU:n tiukasti suojelemaa petoeläintä kohtaan. Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, vaikka tätä nykyä kanta on viimeisimmän laskennan mukaan elinvoimainen ja kannan odotetaan kannanhoidollisesta metsästyksestä huolimatta kasvavan entisestään.

Susi herättää paljon keskustelua suuntaan ja toiseen. Syksystä 2014 lähtien olen itsekin seurannut aktiivisesti susiin liittyvää keskustelua sosiaalisessa mediassa ja voin valehtelematta sanoa, että ylilyöntejä tehdään niin suojelijoiden kuin metsästäjienkin toimesta. Kielenkäyttö ei aina pysy täysin hallinnassa, mutta paljon asiallisiakin näkemyksiä ja kokemuksia on asian tiimoilta esitetty yleisön nähtäväksi.

Vuonna 2014 susien pihavierailut alkoivat lisääntyä huomattavasti. Myös metsällä useita koiria kuoli tai vahingoittui susien hyökkäyksien vuoksi. Koirien lisäksi tämän aiemmin ihmisarkuudestaan tunnetun pedon rohkaistumisesta ovat saaneet kärsiä laiduntavat eläimet, kuten hevoset, naudat ja lampaat. Suden on usein väitetty tappavan vain syödäkseen, mutta suurienkin lammaslaumojen teurastuksen myötä tämä lienee pelkkä harhaluulo.

Meneillään olevan sudenmetsästyksen aikana on uutisoinnin mukaan kaadettu myös kaksi koirasutta. DNA-tuloksia ei ole luonnollisestikaan vielä saatu, mutta ulkonäöllisesti ja värillisesti nämä yksilöt eroavat perinteisestä harmaasudesta monellakin tapaa: muun muassa kallon muodon sekä turkin, kynsien ja hännänpään värin perusteella.

Susikantamme saastumisesta on esitetty mielipiteitä ja näkemyksiä jo useamman vuoden ajan. Suurin kohu lienee alkanut, kun metsästäjät kaatoivat kuuluisan Auli-suden Pöytyällä kolme-neljä vuotta sitten. Mitoiltaan Auli oli hyvin koiramainen lyhyen runkonsa ja pitkien jalkojensa myötä, eikä värityskään ollut sudelle tyypillinen harmaa, vaan oudon vaalea.

Susinaaraan lisääntyminen uroskoiran kanssa ja tätä myötä koirasusien lisääntyminen maamme susikannassa selittäisi pihavierailujen lisääntymisen ja luontaisen ihmisarkuuden kaikkoamisen. Koira ei osaa pelätä ihmistä ja uskaltautuu täten hankkimaan ravintonsa asutusten välittömästä läheisyydestä, mutta sudelta saadut geenit tekevät siitä pedon viimeisen päälle.

Toinen ongelmallinen seikka on petoeläinten haaskaruokinta, jonka avulla susia, karhuja, ilveksiä ja ahmoja houkutellaan ihmisten kuvattavaksi. Haaskalla lihan ja ihmisen hajut sekoittuvat keskenään, jolloin peto yhdistää ihmisen ruokaan eikä täten ymmärrä enää pelätä ja väistää sitä. Kaikenlainen haaskaruokinta olisikin syytä lopettaa välittömästi, jotta virheellisten signaalien välitys petoeläimille saataisiin katkaistua.

Vuonna 2012 julkaistun uutisen mukaan jossakin päin Venäjää laskettiin lähemmäs (ellei peräti yli) 50 tarhasutta luontoon. Susiaktivistit ympäri maailmaa olivat mukana tukemassa tätä hanketta. Myös tällaiset ihmiseen tottuneet sudet jättävät jälkeensä geenejä, joiden kantajat eivät välttämättä ymmärrä väistää ihmistä. Kun näiden kyseisten geenien siirtyminen eteenpäin jossakin vaiheessa katkeaa, oppivat pennut helpon ravinnon hankkimisen viimeistään omalta emoltaan, joka taas on oppinut sen omilta vanhemmiltaan. Niin kauan kuin tämä kierre jatkuu, ongelmat ovat väistämättömiä.

Susiaktivistien keskuudessa pauhataan jatkuvasti siitä, kuinka susi on maassamme erittäin uhanalainen. Tällä hetkellä kanta on väitteistä huolimatta elinvoimainen. Myös sisäsiittoisuuden sanotaan olevan ongelma, vaikka rajaliinennettä Venäjän ja Suomen välillä on edelleen, joskin vähemmän, kuin aiemmin. Suomessa elävät harmaasudet ovat osa Venäjän 42 000 suden suuruista populaatiota. Tuosta määrästä noin 10 000 sutta elää maan Euroopan puoleisessa osassa.

Esille tulleiden seikkojen vuoksi olisi mielestäni enemmän kuin tarpeellista selvittää koirasusien tai muuten kesyyntyneiden susien määrä maamme susikannasta, ja lähteä sen myötä rakentamaan aitoa harmaasusikantaa, jota tarhasusien, saatikka koirien geenit eivät ole saastuttaneet. Jos halutaan puhua suomalaisesta sudesta, olisi syytä selvittää asioiden todellinen laita ja luoda maahamme terve, puhdas susikanta. Tässä yhteydessä haluankin esittää kysymyksen, että eikö näinkin tärkeässä asiassa olisi nyt hetkellisesti aihetta keskittyä enemmän siihen laatuun, kuin jatkuvasti kuulutettuun määrään?

Tämän kirjoituksen myötä ajattelin käynnistää postaussarjan nimeltään Määrä vai laatu?, jonka tiimoilta perehdyn aika-ajoin eläinkuntaan liittyviin aiheisiin niitä pohtien ja kyseenalaistaen. Postaussarjan aiheet löytyvät jatkossa oman hakusanansa alta. Halutessaan lukijat voivat ehdottaa minulle postausaiheita tämän otsikon alle, toteuttaisin niitä enemmän kuin mielelläni.

#19: Kuulumisia työssäoppimisjaksolta ja muutama sananen koirien liikunnan määrästä

Työssäoppimisjakso on jo yli puolessa välissä. Vaikka eläintenhoitoala on tuntunut jo pidemmän aikaa minulle oikealta, on tuo tunne varmistunut viimeistään nyt meneillään olevan harjoittelun aikana. Olen työskennellyt aivan erilaisella asenteella ja tietyllä tapaa myös positiivisemmassa mielentilassa, kuin aiemmin. 

Kuvailisin itseäni suhteellisen ahkeraksi työntekijäksi, mutta aiempien työharjoittelujaksojen aikana olen huomannut, että usein minulla on kiire töistä kotiin. Syynä tähän ei ole koskaan ollut viihtymättömyys työpaikalla, vaan huoli siitä, ehdinkö huomioida tarpeeksi nelijalkaisia ystäviäni täällä kotona. Vanhempani ovatkin usein sanoneet minulle, että otan aivan liikaa stressiä koirien lenkkeilystä ja liikutuksesta.

Metsästyskoirat tunnetusti vaativat paljon liikuntaa. Vaikka Nemo täyttääkin pian kaksi vuotta, se on edelleen vielä vähän pentu ja saattaa tylsistyessään tehdä häkissä tuhojaan järsimällä hajalle kaikkea mahdollista (mm. leluja), ja sotkemalla paikkoja. Viimeaikoina tätä on tapahtunut varsin vähän, joten otaksun, että koirat ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä.

Meillä koirat lenkkeilevät yleensä kolme kertaa päivässä. Lenkkien pituus vaihtelee yleensä 20 minuutista puoleentoistatuntiin riippuen vallitsevista keliolosuhteista, lämpötilasta ja siitä, millainen päiväaikataulu itselläni on. Nyt työssäoppimisjakson aikana vanhempani ovat auttaneet koirien lenkityksessä silloin, kun itse olen esimerkiksi aamutallissa klo 7 eteenpäin, ja koirien on päästävä aamulenkille tarpeilleen. Lenkkeilyn ohella ne saavat ulkoilla aidatulla takapihalla vapaasti jonkun vahtiessa niitä 2-3 kertaa päivässä. Nyt metsästysaikaan koirat pääsevät viikonloppuisin metsälle riippuen pakkasista ja susien liikkeistä. Menneellä viikolla harrastimme ensimmäistä kertaa kunnolla vetotreeniä potkurin kera, ja tarkoitus on jatkossakin käydä tekemässä kevyehköjä vetotreenilenkkejä peruskunnon ylläpitämiseksi. Koirakavereiden kanssa leikitään aina mahdollisuuksien mukaan ja pehmeän hangen aikaan umpihankikävely tuo hyvää lisähaastetta niin koirille kuin allekirjoittaneellekin.

Palloleikkejä omalla takapihalla. "Heitä nyt jo se pallo!"

Batman on siitä hassu tapaus, että kakkiminen on sille hyvin monimutkainen juttu. Se ei mielellään tee tarpeitaan häkkiin tai edes aidatulle takapihalle, ellei ole aivan pakko. Kukas sitä nyt omaan asumukseensa muka vapaaehtoisesti kakkisi.. Mikäli se ei jostain syystä pääse lenkille, se pidättää viimeiseen asti. Lenkillä kakkapaikan löytäminen on lähes loputon operaatio, sillä pylly pitäisi saada aina ylöspäin. Nyt, kun lunta on paljon, se saattaa toisinaan tampata itselleen hyvän alustan ennen tarpeidensa tekoa. Erityisesti tämä Batmanin "kakkimisongelma" aiheuttaa itselleni huolta, sillä en tietenkään halua, että se pidätellessään kipeyttää mahansa ja voi sen vuoksi huonosti. Kaikeksi onneksi poika kyllä ilmoittaa välittömästi hädästään, jolloin mahdollisesti kotona oleva palvelusväki tietää viedä sen lenkille.

Usein pohdin myös sitä, kykenenkö tarjoamaan koirilleni tarpeeksi liikuntaa, vai vaatisivatko ne vieläkin enemmän? Jos joskus olen todella väsynyt, enkä välttämättä jaksa käydä niin pitkiä lenkkejä kuin normaalisti, poen heti huonoa omatunto. Viimeaikoina olen kuitenkin osannut asennoitua tähän koirien hoitoon hieman paremmin kuin aikaisemmin. Silloin kun olen paikalla, pyrin hoitamaan ja lenkittämään poikia parhaani mukaan, mutta töissä tai koulussa ollessani yritän keskittyä siihen käsillä olevaan asiaan jatkuvan murehtimisen ja stressaamisen sijaan. Yleensä koirat ovat tänne niiden luo tullessani varsin tyytyväisiä, jolloin voin hyvillä mielin todeta, ettei niillä ole ollut mitään suurempaa hätää.

Nemo kävi eilen moikkaamassa tyttökavereita. Kuvassa uusi tuttavuus, colliemix Tyyne.

Töissä olen viihtynyt erinomaisesti. Perinteisten tallitöiden lisäksi olen päässyt myös ratsastamaan ja hieromaan hevosia. Meillä olikin jo ystäväni kanssa puhetta, että voisin jossain vaiheessa mennä hieromaan hänen hevostaan, jotta saisin lisää rutiinia ja oppisin lukemaan käsieni ja hevosen eleiden kertomaa viestiä mahdollisista jumeista ja kipupisteistä. En ole siis koskaan aikaisemmin hieronut hevosia, ja olen todella kiitollinen saadessani opetella uusia taitoja eläinten parissa.

Viime viikolla opetimme tallin vanhinta hevosta ajolle. Kyseinen hevonen on aikanaan tuotu Virosta Suomeen, joten voi hyvinkin olla, että sillä on joskus nuoruudessa ajettukin. Koska minkäänlaista tietoa tamman ajohistoriasta ei kuitenkaan ole, on hyvä opettaa kaikki alusta alkaen. Perjantaina kävimme tallin rekikonkari-Parian kanssa jäällä hölkkäilemässä, luntakin oli ihan riittämiin. Paluumatkalla katselimme tienvarresta kaatuvaa puuta, eikä puolalaistamma osoittanut juuri minkäänlaista reaktiota - toisilla ne nuo hermot on "vähän" paremmat, kuin toisilla. Rekiajelun jälkeen ratsastimme Haran ja Kirpun kentällä auringon paistaessa niin kirkkaasti, että aurinkolasit olisivat saattaneet olla enemmän kuin tarpeen.

Rekiajelulla Koukkujoen jäällä perjantaina juuri ennen auringonpaisteen alkua. Kaikki tämän postauksen kuvat otettu uudella LG G3 -älypuhelimella.

Keli on tällä hetkellä pientä viimaa lukuunottamatta mitä mainion. Meillä on tarkoitus lähteä koirien kanssa jäälle Stigan ja vetovehkeiden kera, joten saas nähdä, josko Nemon uskaltaisi laskea jäälle rallittelemaan samalla, kun Batman toimii vetojuhtana kelkanjäljellä.